Kuurin kyntäältä koto-Suomeen

Näin v. 2007

En vielä sähköpostin lomavastaajaan viestiä kirjoittaessani aavistanut millaisen unohtumattoman loman tänä vuonna viettäisin Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Viro on tullut tutuksi aikaisemmilta kesän lomamatkoilta. Lähes jokainen kyläpahanen ja kaupunki on koluttu moneen kertaan.

Tänä vuonna yövyimme Kuremäen luostarissa ja sen jälkeen tarkoituksena ajaa Latvian läpi Liettuaan.
Ensimmäinen ilta sujuikin Kuremäen luostarin iltavesperissä. Luostari perustettiin vuonna 1891 ja tällä hetkellä siellä kilvoittelee 160 nunnaa. Nunnat hoitavat kaikki luostarin työt aina peltotöistä, karjanhoidosta ja halonhakkuusta käsitöihin ja ikonimaalaukseen. Ainoastaan Jumalanpalveluksen pitämiseen tarvitaan miespuolinen pappi.
Luostarin puutarhassa kasvatetaan valtavat määrät ruusuja ja pioneja, jotka juuri käyntimme aikana kukkivat täydessä loistossaan.

Ristikukkulalla

Ajoimme läpi Latvian Liettuaan, koska se oli meille tuntemattomampi matkakohde. Lähellä Siaulian (Sauli) kaupunkia sijaitsee ristikukkula. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen! Kukkula on itse asiassa muodostunut sinne tuoduista risteistä.

Ristikukkulan ristit mainittiin ensimmäisen kerran aikakirjoissa vuonna 1850, mutta uskotaan, että ensimmäiset ristit tuotiin paikalle jo muutamaa vuosikymmentä aiemmin. Vuoden 1831 kapinassa omaisensa menettäneet perheet toivat ehkä ristejä kukkulalle, sillä tsaarinaikainen hallitus ei sallinut perheiden kunnioittaa kuolleita säädyllisesti tuohon aikaan.
Poliittisten muutosten jälkeen vuonna 1988 Ristikukkulan arvostus muuttui täysin ja siitä tuli myös suosittu turistikohde. Ristejä kukkulalla oli kymmeniä tuhansia ja parkkipaikalla niitä myytiin kojuista lisää.

Matka jatkui Klaipeidan kaupunkiin, joka on Liettuan ainoa satamakaupunki Itämerellä. Aivan vahingossa löysimme suorimman tien lauttasatamaan, josta matka jatkui lossilla ehkä matkan odotetuimmalle osuudelle, Kuurin kyntäälle.
Kuurin kynnäs eli Neringan niemimaa on ainutlaatuinen luonnonsaareke koko Euroopassa. Se on merestä kohonnut 97 kilometriä pitkä kannas, joka syntyi 5000-6000 vuotta sitten. Kannas on kiinni mantereessa ainoastaan Venäjän puolella (Kaliningrad), Liettuasta sinne on kuljettava lossilla. Raja kulkee suunnilleen kannaksen puolivälissä.

Upeita hiekkadyynejä

Alue on kansallispuisto, joten siellä liikkumista on rajoitettu. Omalla autollaan niemimaalle halajavat joutuvat maksamaan lossimaksun lisäksi myös parinkymmenen litin eli noin kuuden euron luonnonsuojelumaksun.
Tie etelään kiemurtelee pitkin kapeaa kannasta niin että vesi kimaltelee välillä idässä Kuurin laguunissa ja välillä taas lännessä Itämeressä. Ainoa paikka Liettuassa josta näkee molemmat meret yhtaikaa ja vieläpä auringon nousun ja –laskun merestä toiseen.

Lähellä rajaa sijaitsee alueen ”pääkaupunki” eli hallinnollinen keskus Nida. Nidan kylässä on paljon hienoja pikkutaloja olkikattoineen ja koristeellisine päätyineen. Kynnäs kuluu Unescon maailmanperintösuojelukohteisiin, eikä alueelle saa rakentaa uusia rakennuksia kuin entisten paikalle. Vanhat olkikattoiset kalastajatalot saa maalata vain perinteisellä ruskeanpunaisella värillä. Ikkunoita koristavat sinivalkoiset luukut ja orvokkilaatikot. Meripihkaa eri muodoissa myytiin monessa kojussa ja mukavia kotimajoitusvaihtoehtojakin löytyi. Turistimassoja tänne ei edes toivota, majoituspaikat eivät riitä. No mepä majoituttiinkin sitten neuvostoaikaiseen betonikolossiin.

Kotiinpalun I päivä

Aamulla käväisimme vielä Kaliningradin raja-asemalla ja sitten olikin aika suunnata auton keula kohti kotia. Alueen kuuluisat mustat haikarat enteilivät jo tuhon merkkejä liidellessään taivaalla ja kun lauttasatamaan oli enää vähän matkaa kuului autosta epäilyttävää ääntä.
Pian rapina muuttui kolinaksi ja paukkeeksi ja siihen matka loppui. Ja sade alkoi.
Pikainen vilkaisu konepellin alle ei tehnyt hullua hurskaammaksi, joten soitto Suomeen vakuutusyhtiön hätänumeroon, josta pyydettiin ottamaan yhteys paikalliseen hinausfirmaan ja hinauttamaan auto lähimmälle korjaamolle.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi autossa oli mukana joitain Liettuan yleisesitteitä, josta yhdestä löytyikin tiepalvelun numero ja sieltä vastasikin englanninkielentaitoinen henkilö, joka lupasi lähettää paikallisen hinurin paikalle. Koska olimme lossiyhteyden takana, aikaa saattaisi kulua parikin tuntia.
Onneksi jo runsaan puolen tunnin kuluttua hinausauto kurvasi paikalle ja auto nostettiin lavalle. matkalla Klaipeidaan otettiin hinaukseen vielä toinenkin moottorivikainen auto.

Aikanaan päästiin merkkikorjaamon pihalle, johon hinausauto automme kippasi ja maksun saatuaan lähti jo seuraavalle keikalle. Korjaamopäällikkö oli englannintaitoinen ja antoi tylyn tuomion; moottori on pahasti viallinen ja varaosien saanti kestää ainakin viikon, jopa kaksikin.

Taas soitto Suomeen vakuutusvirkailijalle, joka lupasikin hoitaa auton hinauksen takaisin kotimaahan. Kello oli jo yli puolen päivän, joten sinä päivänä tuskin mitään tapahtuisi siinä maassa, saimme siis ohjeet majoittua hotelliin. Ja sade vain yltyi.
Vain paikallista kieltä puhuva taksikuski vei meidät kinastelun jälkeen kaupungin hienoimpaan hotelliin, josta tosin jo ovelta tiedotettiin huonehinnastoa. Olimme varmaan huima näky likomärkinä ja kassit repsottaen astellessamme punaista mattoa pitkin reseptioniin.
Iltapäivä ja ilta kului puhelimen kanssa pelatessa ja saimme lopulta tiedon, että seuraavana aamuna Virolainen hinausauto lähtee Tallinnasta meitä noutamaan. Matkaa 700km, joten ei ihan aamusta kannata odottaa. Kyllä illalla uni maistui

Kotiinpaluupäivä II

Aurinkoinen päivä kului rattoisasti Klaipeidan kauniita taloja katsellessa ja iltapäivällä suuntasimmekin taksilla takaisin korjaamolle odottelemaan hinuria. Neljän aikaan soitti hinausfirman edustaja Tallinnasta ja sanoi auton olevankin jo melko lähellä ja pyysi varmistamaan ettei automme ollut missään lukitulla alueella, jollei hinuri ehdi ihan viideltä tulla. Työnsimme auton korjaamopäällikön avustuksella aidan ulkopuolelle parkkipaikalle ja istuimme nurmikolle odottelemaan hakijaa.

Aika kului ja tunnit matelivat. Vihdoin iltaseitsemän jälkeen kuljettaja soitti, että ei kestä enää kuin reilu tunti. Kahdeksan jälkeen automme oli sitten vihdoinkin virolaisen hinausauton lavalla ja kuski, vaikka oli juuri ajanut yhdeksän tuntia putkeen, lähti ajamaan takaisin kohti Tallinnaa.

Eipä siinä jäänyt meille paljon tilaa hinausauton etupenkillä melkein sylikkäin istuessamme, mutta ainakin suunta oli jo kotiinpäin.
Yö pimeni ja matka jatkui halki nukkuvan Liettuan ja Latvian. Kuormurin hurina ja lämmin hytti alkoi ramaisemaan, mutta heti kohta joka paikka oli niin puuduksissa, että oli pakko vaihtaa asentoa.

Vihdoinkin kotona

Pari kertaa pysähdyttiin jaloittelemaan ja lopultakin, aamulla viiden aikaan olimme Tallinnassa. Kuski jätti meidät Viru-hotellin pihalle ja jatkoi matkaansa, eikä huolinut automme papereitakaan, sanoi ettei niitä tarvita.
Saimme loppuaamuksi huoneen hotellista ja viiden tunnin torkkujen jälkeen alkoi taas soittelurumba joka suuntaan, että missä on auto, mihin laivaan se saadaan ja millä laivalla meidän on tarkoitus matkustaa.
Yhdessä vaiheessa saimme tietoa, että yrittävät saada automme kohta puoliin lähtevään Galaxyyn. Luovutimme äkkiä huoneen ja pikapikaa marssimme satamaan ja saimme kuin saimmekin liput samaiseen laivaan.

Muutamaa minuuttia ennen laivan lähtö tuli puhelu, etteivät saa autoa laivaan kun ei ole niitä auton papereita.
Äkkiä juosten laivan infoon ja siitä turvapäällikkö lähti viemään rekisteriotetta satamaan. laivan autokansi oli kuitenkin jo suljettu, mutta viereisellä laiturilla lähtöä teki myös Tallinkin Star jonne näimme laivan kannelta kuinka autoamme hinattiin sen sisuksiin.
Suomenlahden puolivälissä Star pyyhälsi ohitsemme ja automme olikin Helsingissä vartin ennen meitä.
Suomen päässä taas hinausauto veti automme satamalaiturille ja onneksi olin saanut tuttavan vuokraamaan autonkuljetusperäkärryn ja tulemaan meitä vastaan satamaan. Auto siirrettiin siis siihen ja viimeinen siirtymätaipale kohti kotia oli alkanut.

Viimein iltaseitsemältä olimme lopen uupuneina takaisin kotona.

Onni onnettomuudessa on, että autossa on ns. hinausvakuutus, joka korvasi hinauskulut Helsinkiin saakka sekä majoittumisemme hotelleihin. Itselle jäi maksettavaa vain matka kotomaassa ja tietenkin auton parin tonnin koneremontti.

Matkailu avarataa – ainakin kukkaroa – mutta uutta reissua taas jo suunnitellaan