Kesälomaa oli vielä jäljellä, nytpä olisi sopiva hetki käydä taas yhdellä kirkkokierroksella.
Pakkasimme tarpeelliset petivarusteet pakettiautoon perjantaina 30.7 ja ajelimme kauniissa kesäsäässä Heinävedelle Lintulan luostariin.
Luostarin kahvilassa nautittiin nunnien leipomaa piirakkaa ja maistuvaa kahvia.
Lintulan luostari sai alkunsa, kun salaneuvos F. P. Neronov lahjoitti vuonna 1894 luostarin perustamiseksi maatilan karjalan kannakselta Kivennavan pitäjästä Lintulan kylästä.
Luostarista joutui lähtemään ennen talvisodan syttymistä evakkotielle yhteensä 47 henkilöä ja luostarin rakennukset tuhoutuivat sodan aikana.
Monien vaiheiden jälkeen vuonna 1945 sisaret hankkivat omistukseensaHackman & Co:n omistaman tilanHeinäveden Koskijärven kylästä ja nunnat muuttivat uuteen kotiinsaPalokkiin tammikuussa 1946.
Luostarista jatkoimme matkaa Tuusniemeen, jossa sijaitsee apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko korkealla mäentöyräällä
Matka jatkui Luikonlahteen, josta etsiskelyn jälkeen löytyi Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen tsasouna
Mutkikkaita maalaisteitä ja metsätaipaleita ajettuamme tulimmekin Polvijärvelle. Siellä seisoi ylväänä Pyhän Johannes Kastajan kirkko
Polvijärveltä olikin sitten enää melko suora tie Juukaan, jonne on pystytetty profeetta Elian tsasouna
Yhdelle päivälle oli jo hengen ravintoa saatu, niinpä ajoimme pienen Vuokon kylän uimarannalle uimaan ja pystytimme myös leirin.
Yöllä neljältä humalaiset mopopojat tulivat kolkuttelemaan auton peltejä, siirryimme 10km pohjoisemmaksi unta jatkamaan.
Aamulla etsimme käsiin Nurmeksen apostolien Pietarin ja Paavalin kirkon.
Nurmeksesta matka kääntyikin sitten kohti kotia. Ensin ajoimme karjalaiskylä Bombaan. Sieltäkin löytyi hiljentymispaikka, nimittäin pyhien Sergei ja Herman Valamolaisen tsasouna.
Matka jatkui Viekin pikkukylään ja hetken etsiskelyn jälkeen löytyi Pyhän Nikolauksen tsasouna.
Seuraava etappi olikin Lieksa. Siellä vaskiviikot olivat juuri päättyneet, mutta profeetta Elian kirkko oli pystyssä.
Lieksan jälkeen Pielisen itärantaa alas tullessa on seuraavana vuorossa Vuonisjärvi ja sen Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen tsasouna, punaiseksi maalattu
Aina vaan matka kohti etelää jatkui. Enosta silmiimme sattui Kristuksen kirkastumisen tsasouna.
Enon jälkeen olikin pakko käydä taas uimassa, ennenkuin matka jatkui Kontiolahteen. Kontiolahdessa sijaitsee Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko, joka on aikaisemmin ollut pelkkä tsasouna
Joensuussa oli kovasti katutöitä, mutta Pyhäselästä löysimme sattumalta Sinisen tien tsasounan, virallisemmin Johannes Kastajan tsasouna, joka on valmistunut vain 9v. sitten.
Matkamme jatkui Kiteelle, Siellä olikin matkamme ainoa tiilestä muurattu ortodoksikirkko, Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko.
Asta-myrskyn tuhoja hämmästellen löysimme vielä Parikkalasta pikkuisen metsätsasounan, jossa ei seiniä ollut ollenkaan, vain katto ikonia suojaamassa. Tsasouna on pyhitetty Johannes Kastajalle.
Sitten ei muuta kun suorinta tietä kotiin. Matkaa tuli himpun päälle 1000km
sunnuntai 1. elokuuta 2010
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Petiautolla Puolassa
Kesän helteet koitti ja taas alkoi seikkailujalkaa vipattamaan.
Netistä tilattiin menomatka laivalla Helsingistä Tukholmaan, loppu oli vielä avoin.
10.7.2010 lauantai
Hyvissä ajoin auto oli pakattuna ja matka saattoi alkaa. Ajelimme vaihtelun vuoksi Lahden kautta ja Mäntsälän Juustoportissa pysähdyttiin kahville.Satamassa meitä odotti Viking Gabrielle ja olimme vähän törsänneet ja tilanneet LUX-B hytin.Hytti oli hieno ja tilava, parisängyllä kalustettuna ja jääkaapissa odotti pari pulloa samppanjaa varustamon lahjana.
Kävimme syömäsä ilta-aterian ja sen päätteeksi vetäydyimme viileiden lakanoiden väliin
Päivän ajot 2h28min ja 174km
11.7.2010 sunnuntai
Aamupalan jälkeen ajelimme laivasta ulos ja taas jouduimme puhaltamaan satamapoliisin ratsiassa. Navigaattori ei ollut päällä, sekoiltiin 20min Tukholman ulosmenoteillä ennenkuin löydettiin Södertäljen suuntaan menevä E4.
Välillä ajeltiin pitkin maaseututeitä ihmettelemässä mm. struseja jotka kuumassa helteessä huohottivat suu auki vai olivatko vain hämmästyneitä suomalaisturisteista.
Paikallinen kirpputorikin löydettiin Loppis-kylttejä seuraamalla ja ostoksia tehtiin.
Nyköpingissä kaikki vielä nukkuivat kymmenen aikaan, kaupatkin vasta availivat oviaan. Jätskibaarista tilattiin kunnon annokset jäätelöä ja maha killillään tutkailimme kaupunkia.
Seuraava kaupunki oli Norrköping ja koska maha oli vielä pullollaan jäätelöa, ei ruoka vielä maistunut joten poikkesimme juomassa kupit kahvia ja palat mutakakkua.
Näitä köpingejä Ruotsissa riittää, seuraava kaupunki oli Linköping jonka kaupasta ostimme, mitäs muuta kuin syötävää.Sitten matka jatkui kohden Götan kanavaa. Kanava on Pohjanmeren Itämereen yhdistävä 614 kilometriä pitkä vesiväylä ja se kulkee koko Ruotsin poikki. Reitti nousee Pohjanmerestä Götajokea Vänneriin josta se kulkee kanavassa läpi Vätternin ja edelleen Itämereen. Varsinainen kanava on 190,5 kilometriä pitkä. Kanavaa rakennettiin yli 20 vuotta ja se valmistui vuonna 1832.
Ennen kanavalle saapumista kävimme vielä katsomassa Vretan luostarin kirkkoa, luostari itse on jo aikojen kuluessa kadonnut. Lämpötila oli jo kohonnut pitkälti yli 30 asteen, kävimme uimassa Roxen-järvessä aivan kanavan suulla. Virkisti se hetkeksi.
Ajelimme sitten pikkuteitä kanavan rantaa seuraten Borensbergin pikkukylään, jossa viimein oli syötävä jotain suolapalaa, jäätelön aiheuttama turvotus oli jo laskusuunnassa. Nautimmekin paikallisen nakkikioskin antimia pahimpaan nälkäämme ja kävimme vielä osuuskaupasta hakemassa lisää kylmää juotavaa. Viimeinen kaupunki tällä erää kanavan varrella oli Motala, josta käänsimmekin sitten auton keulan kulkemaan lännen sijasta etelään.
Vadstenan kaupungissa piti oleman nunnaluostari. Semmoinen sieltä löytyikin, oli vain muutettu hotelliksi ja linnakin sijaitsi vallihaudan takana, lähdimme siis etsimään yöpymispaikkaa.
Ilta ei ollut yhtään päivää viileämpi ja Mjölbyn lähistöltä löytynyt hiekkakuopan reuna oli iltakymmenen jälkeen vielä täysi pätsi. Pari tuntia pyörittiin sängyssä, ennenkuin oli pakko nousta ylös ja etsiä viileämpi nukkumapaikka.
Malexanderin pikkukylän uimapaikka vaikutti ensin lupaavalta, mutta puolenyön aikaan uimassa telmivät lapset melusivat liikaa, matka jatkui.
Onneksi löytyi rauhallinen veneenlaskupaikka ihan lähistöltä, sinne oli hyvä pystyttää leiri ja järveltä puhaltava vieno tuuli jäähdytti petiautonkin sopivasti nukkumalämpöiseksi.
Päivän ajot 7h10min ja 400km
12.7.2010 Maanantai
Aamulla oli jo hellesää, siispä heti aamusta järveen uimaan. Se virkisti kunnolla ja oli mukava hörppiä aamukahvia lokkien kirkunaa kuunnellessa.
Pian oli leiri purettu ja matka jatkui. Harmaita pilviä kerääntyi taivaalle ja kun saavuimme Vimmerbyhyn, Astrid Lingrenin kotikaupunkiin, alkoi sataa hiljaista tihkua.
Se ei juurikaan ilmaa viilentänyt. Aikaa oli aamukahvistakin jo vierähtänyt, joten poikkesimme päiväkahville Vimmerbyn keskustassa konditorian kahvilaan.
Sade loppui ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pellot tässä osassa Ruotsia näyttivät olevan maissipeltoja, niitä olikin sitten hehtaarikaupalla, joukossa jokunen hehtaari perunallekin.
Muutaman tunnin ajelun jälkeen saavuimmekin Kalmarin kaupunkiin. Auto parkkiin ja kaupunkia tutkimaan. Kävelykadulta löytyi kaikenmoista ja suolapalaa teki mieli, poikkesimme terassille syömään salaattia ja juomaan siideriä.
Kun kaupunki oli nähty jatkoimme matkaa kohden Öölannin saarta. Sinne päästäkseen on ylitettävä yli 6km pitkä silta.
Sillasta ei meinannut tulla loppua millään, mutta lopulta olimme saarella. Lämpötila oli taas yli kolmenkymmenen, joten poikkesimme heti sillan pieleen uimarannalle uimaan.
Uinti Itämeressä virkisti ja ajelimme saaren länsireunaa kohti Borgholmin kaupunkia.
Vähän joka mutkassa oli tuulimyllyjä pitkin ja poikin, varmaan joka talossa jauhettiin viljat omalla myllyllä - entisaikaan. Nyt myllyt olivat enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa.
Kaikkialla oli kuivaa ja karua, helle täälläkin on tehnyt tehtävänsä.
Ennen kaupunkia kävimme ihmettelemässä Borgholmin linnan raunioita. Oli menty tutustumaan myös Rutsin kuninkaallisten kesähuvilalle Sollingenin linnaan, mutta karhusivat siitä mokomat 70 kruunua päältä, jäi menemättä.
Borgholmissakin löytyi kävelykatu ja sieltä mainio pitsapaikka, aina vaan ruoka mielessä. Ostoksiakin tehtiin ja auto tankattiin ja sitten matka jatkui saaren itäreunaa kohti etelää.
Taas alkoi päätä kuumottaa ja kävimme välillä uimassa, meri oli yhtä lämmintä tälläkin puolella saarta.
Aivan saaren eteläkärjessä oli komea majakka, "Långe Jan"
Ajattelimme jo jäädä majakan pihalle yöksi, mutta kieltomerkit estivät leiriytymisen.
Kurvasimme kohti pohjoista ja Degerhamnin pursiseuran nurmikolta löytyi vilvoittavan merituulen raikastama nurmikkoläntti. Siihen oli hyvä pystyttää leiri ja jäädä yöksi
Päivän ajot 6h15min ja 373km
13.7.2010 Tiistai
Aamutoimien jälkeen matkamme jatkui saaren rannikkoa ylöspäin. Lopulta saavuimme Färjestadeniin, josta ennen siltaa lautat mantereelle lähtivät. Sopivasti satuttiinkin kesämarkkinoille, jossa tehtiin ostoksia ja juotiin markkinakahvit.
Lämpötila kohosi kilpaa auringon kanssa, taas piti pulahtaa hetkeksi mereen uimaan.
Saarelta poistuttiin taas samaa pitkää siltaa myöden ja ajeltiin sitten Karlskronan satamakaupunkiin.
Tekstin alussa hieman narrasin, olin etukäteen tehnyt myös toisen laivavarauksen, Karlskronasta Puolan Gdyniaan.
Laiva lähtisi vasta illalla, oli siis aikaa tutkia kaupunkia, käydä syömässä Bosnialaista kansallisruokaa ja pulikoida meressä.
Sitten ajeltiin satamaan odottelemaan laivaa, joka ajallaan saapuikin. Laiva oli Stena Linen Stena Baltica ja ensimmäisen kerran näin rekkoja ajettavan kahteen kerrokseen.
Lopulta mekin pääsimme kyytiin ja löysimme vaatimattoman hyttimme.
Kävimme syömässä iltapalaa rekkamiesten kanssa ja sitten suihkuun ja petiin odottamaan Puolaan pääsyä.
Päivän ajot 3h21min ja 182km
14.7.2010 Keskiviikko
Yöllä heräsin katsomaan puhelimesta kellonaikaa. Puhelimesta oli akku loppu ja muuta kelloa ei ollut. Pomppasimme äkkiä ylös, joko olemme satamassa? Johanne meni suihkuun ja minä lähdin etsimään kelloa. Sellainen löytykin laivan infosta, 03.50 - takaisin nukkumaan..
Muutaman tunnin lisäunen jälkeen lähdimme laivan kahvilaan aamupalalle. Rekkamiehet latoivat aamiaislautaselle 8 krakowanmakkaraa, pari kourallista pekonia, munakokkelia, kinkkua, juustoa ym. meille riitti kahvi ja sämpylä.
Laivan kannelta näkyi jo Gdynia ja tuota pikaa olimme Puolan maaperällä.
Gdyniassa käytiin kaupassa ostamassa paikallisia tarvikkeita, toriakin tutkittiin ja odotettiin keskellä kaupunkia puomien takana junia 15 minuuttia.
Lopulta puomit nousivat ja ruuhka purkaantui ja löysimme itsemme suuren marketin parkkipaikalta. Kärryt mukaan ja sisään, jonne olikin hankala päästä. Lopulta elekielen ja kansainvälisten käsimerkkien avustamana saimme lupalaput ja pääsimme tekemään ostoksia.
Sisäänpääsyn hankaluuskin selvisi, olimme tukkukaupassa jonne ei kuluttajilla ole asiaa....
Lopulta pääsimme kassalta ulos ja matka jatkui. Gdynia, Sopot ja Gdansk ovat yhtä suurta kaupunkia kymmenien kilometrien matkalla. Liikenne oli kaottista, ruuhkaa ja autoja joka puolella ja kaahailua ja pujottelua enemmän kuin laki sallii.
Lopulta pääsimme ulos metropoliitan melskeestä ja pääsimme ajelemaan maaseudun rauhassa.
Mitä vielä. Olen pitänyt virolaisia pahimpina kaahailijoina ja ohittelijoina, mutta kyllä puolalaiset vievät voiton.
Keltaisten viivojen kohdalla saattaa tulla ohituksia molemmin puolin kahta rinnakkain vastaantulevista välittämättä. Kyllä joku aina väistää ja peilit kolisevat.
Ilmankos ojanpenkat ja risteykset olivat täynnä kukkapuskia, muistokynttilöitä ja ristejä. Yhdelle onnettomuuspaikalle saavuimme melko pian kolinan jälkeen...
Pysähdyimme sivutien pätkälle leputtamaan hermojamme ja keittämään kahvit, täältä maasta pitää päästä pian pois.
Olsztynin kaupungissa kävimme katselemassa keskustaa ja kirkkoja ja söimme ravintolassa ruokaa, jonka nimessä oli paljon s, z ja c-kirjaimia.
Tiet olivat Puolassa huonoja, kapeita ja erityisen mutkikkaita. Jos tien laidassa oli mutkaa ilmaiseva liikennemerkki, oli kyseessä todella paha serpenttiini.
Elkin kaupungissa oli taas tauon paikka, tuhlasimme viimeiset zlotyt marketissa ja keittelimme kahvit marketin pihalla.
Tiemerkinnät ja -viitat olivat mitä sattuivat, eksyimme navigaattoreista huolimatta vikatielle. No pääsihän sitäkin kautta rajasta yli Liettuan puolelle, olimme vain useamman kymmenen kilometriä vikasuunnassa. Pitkin hiekkateitä pölistellen pääsimme vihdoin oikealle tielle ja päätimme palkita itsemme hotelliyöpymisellä.
Marijampolesin pikkukaupungista etsimme alueen korkeimman talon, sen katolla loisti Hotel Royal Europa.
Valitettavasti rupusakin huoneita ei ollut, mutta saimme tavallisen huoneen hinnalla luksuskämpän, meillehän se kelpasi.
Suhkun jälkeen oli hyvä ummistaa silmät viileiden lakanoiden välissä
Päivän ajot 9h07min ja 537km
15.7.2010 Torstai
Hotelliaamiaisen jälkeen matka jatkui Kaunaksen kaupunkiin. Kaupunki on kuulu monista kirkoistaan ja löysimmekin tiemme vanhaan kaupunkiin, jossa kirkkoja vieri vieressä.
Johonkin pääsi sisällekin ja katoliseen tapaan koristelu oli runsasta.
Vanhankaupungin aukion laidalla oli myös suklaaravintola, siellä nautittiin kahvia ja suklaaleivoksia.
Soittelimme myös laivayhtiöön ja varasimme kotimatkan lauantaiaamuksi Tallinnasta Helsinkiin.
Kun palasimme autolle, oli ikkunassa punainen lappu PRANESIMAS no: 154097. Turisti-infosta selvisi että se oli pysäköintimaksukehoitus, jonnekin olisi pitänyt jotain maksaa.
No mepä ei jääty asiaa ihmettelemään vaan tankattiin auto, käytiin kaupassa osotoksilla ja lähdettiin köröttelemään kotiin päin.
Pitkin maaseututeitä matkamme jatkui haikaroita ihmetellessä. Panevezysin kaupungissa alkoi nälkä kurnia, löysimmekin pienen kurvailun jälkeen sopivan pitsapaikan jossa sitte calzone-pitsat nautittiinkin.
Kun jälleen palasimme autolle, oli ikkunassa taas lappu! Tällä kertaa siinä luki TRANSPORTO PRIEMONES VALST VAIRUOTOJUI ja uhkailtiin Policijalla. Mikä kumma siinä on että parkkeerasi miine vain niin aina tulee huomautus.
Ei tässäkään lapussa ollut mitään summia tai maksupaikkaa, minne olisi maksun voinut suorittaa, joten jatkoimme matkaa.
Liettuan ja Latvian rajalla ei meistä oltu kiinnostuneita, ajelimme rajan yli Latviaan.
Helle oli taas ja mieliimme palasi edellisyön viileä hotellihuone, päätimme mennä myös Latviassa yöksi hotelliin.
Jelgavan kaupungissa olimme olleet aiemminkin ja sama hotelli löytyi nytkin. Hotelli oli remontissa ja respa siirretty kellariin, mutta saimme huoneen edulliseen hintaan.
Huoneessa ei ollutkaan ilmastointia, ikkunaa sai auki vain sentin pari ja lämmintä kuin saunassa.
Yritimme suihkussa viilentää kuumottavaa ihoa, kävimme kaupungilla kävelyllä kaupoissa ja kirkkoa ihmettelemässä.
Hotellihuone ei ollut yhtään viilentynyt vaikka välillä ukkostikin.
Suihkukaan ei enää auttanut, hiivimme hiljaa autoon nukkumaan, siellä sai sentään läpivedon aikaiseksi.
Päivän ajot 5h39min ja 351km
16.7.2010 Perjantai
Aamulla hiivimme takaisin hotelliin, kävimme suihkussa ja aamiaisella ja lähdimme ajelemaan kohti Viroa.
Riika kierrettiin kehätietä pitkin ja viimein Salacgrivan kylässä tuhlattiin viimeiset Latvian kolikot kahviin ja raparperipiirakkaan.
Sitten rajasta yli ja olimme Viron maaperällä.
Käänsimme keulan kohti vanhaa rantatietä ja kävimme katsomassa paria meille uutta ortodoksi kirkkoa Treimannissa ja Häädemeestessä.
Sitten olimmekin jo Pärnun tutussa kaupungissa. Kävimme siellä kaupoilla ja kirkoissa sekä tietysti taas syömässä, nyt Nikolain kanaa. Ja taas. Autolle palatessa oli i kkunassa nyt vironkielinen HOIATUS parkkimaksun laiminlyönnistä. Varsinaisia rikollisia...
Yhtä kyytiä sitten ajettiin Tallinnaan ja kaupan kautta Piritan pursiseuran leirialueelle odottamaan seuraavan aamun laivaa.
Tuuli oli kova laiturilla, auton peitteet lepattivat, mutta olipahan ainakin viileää pitkästä aikaa.
Päivän ajot 5h30min ja 384km
17.7.2010 Lauantai
Aamulla aikaisin laivalle ja aamupalalle, olipa hyttikin käytettävissä joten päästiin aamupesulle ja suihkuunkin.
Pian Helsinki näkyi horisontissa
ja sitten vaan viimeiset kilometrin kohti kotia.
Päivän ajot 1h47min ja 147km
Puoli tuntia vaille 7vrk matka kesti, 2548km lenkki heitetty, keskimääräisesti vähän yli 300km päivässä ajettu. Auto toimi hyvin ja maailmaa tuli taas nähtyä.
Netistä tilattiin menomatka laivalla Helsingistä Tukholmaan, loppu oli vielä avoin.
10.7.2010 lauantai
Hyvissä ajoin auto oli pakattuna ja matka saattoi alkaa. Ajelimme vaihtelun vuoksi Lahden kautta ja Mäntsälän Juustoportissa pysähdyttiin kahville.Satamassa meitä odotti Viking Gabrielle ja olimme vähän törsänneet ja tilanneet LUX-B hytin.Hytti oli hieno ja tilava, parisängyllä kalustettuna ja jääkaapissa odotti pari pulloa samppanjaa varustamon lahjana.
Kävimme syömäsä ilta-aterian ja sen päätteeksi vetäydyimme viileiden lakanoiden väliin
Päivän ajot 2h28min ja 174km
11.7.2010 sunnuntai
Aamupalan jälkeen ajelimme laivasta ulos ja taas jouduimme puhaltamaan satamapoliisin ratsiassa. Navigaattori ei ollut päällä, sekoiltiin 20min Tukholman ulosmenoteillä ennenkuin löydettiin Södertäljen suuntaan menevä E4.
Välillä ajeltiin pitkin maaseututeitä ihmettelemässä mm. struseja jotka kuumassa helteessä huohottivat suu auki vai olivatko vain hämmästyneitä suomalaisturisteista.
Paikallinen kirpputorikin löydettiin Loppis-kylttejä seuraamalla ja ostoksia tehtiin.
Nyköpingissä kaikki vielä nukkuivat kymmenen aikaan, kaupatkin vasta availivat oviaan. Jätskibaarista tilattiin kunnon annokset jäätelöä ja maha killillään tutkailimme kaupunkia.
Seuraava kaupunki oli Norrköping ja koska maha oli vielä pullollaan jäätelöa, ei ruoka vielä maistunut joten poikkesimme juomassa kupit kahvia ja palat mutakakkua.
Näitä köpingejä Ruotsissa riittää, seuraava kaupunki oli Linköping jonka kaupasta ostimme, mitäs muuta kuin syötävää.Sitten matka jatkui kohden Götan kanavaa. Kanava on Pohjanmeren Itämereen yhdistävä 614 kilometriä pitkä vesiväylä ja se kulkee koko Ruotsin poikki. Reitti nousee Pohjanmerestä Götajokea Vänneriin josta se kulkee kanavassa läpi Vätternin ja edelleen Itämereen. Varsinainen kanava on 190,5 kilometriä pitkä. Kanavaa rakennettiin yli 20 vuotta ja se valmistui vuonna 1832.
Ennen kanavalle saapumista kävimme vielä katsomassa Vretan luostarin kirkkoa, luostari itse on jo aikojen kuluessa kadonnut. Lämpötila oli jo kohonnut pitkälti yli 30 asteen, kävimme uimassa Roxen-järvessä aivan kanavan suulla. Virkisti se hetkeksi.
Ajelimme sitten pikkuteitä kanavan rantaa seuraten Borensbergin pikkukylään, jossa viimein oli syötävä jotain suolapalaa, jäätelön aiheuttama turvotus oli jo laskusuunnassa. Nautimmekin paikallisen nakkikioskin antimia pahimpaan nälkäämme ja kävimme vielä osuuskaupasta hakemassa lisää kylmää juotavaa. Viimeinen kaupunki tällä erää kanavan varrella oli Motala, josta käänsimmekin sitten auton keulan kulkemaan lännen sijasta etelään.
Vadstenan kaupungissa piti oleman nunnaluostari. Semmoinen sieltä löytyikin, oli vain muutettu hotelliksi ja linnakin sijaitsi vallihaudan takana, lähdimme siis etsimään yöpymispaikkaa.
Ilta ei ollut yhtään päivää viileämpi ja Mjölbyn lähistöltä löytynyt hiekkakuopan reuna oli iltakymmenen jälkeen vielä täysi pätsi. Pari tuntia pyörittiin sängyssä, ennenkuin oli pakko nousta ylös ja etsiä viileämpi nukkumapaikka.
Malexanderin pikkukylän uimapaikka vaikutti ensin lupaavalta, mutta puolenyön aikaan uimassa telmivät lapset melusivat liikaa, matka jatkui.
Onneksi löytyi rauhallinen veneenlaskupaikka ihan lähistöltä, sinne oli hyvä pystyttää leiri ja järveltä puhaltava vieno tuuli jäähdytti petiautonkin sopivasti nukkumalämpöiseksi.
Päivän ajot 7h10min ja 400km
12.7.2010 Maanantai
Aamulla oli jo hellesää, siispä heti aamusta järveen uimaan. Se virkisti kunnolla ja oli mukava hörppiä aamukahvia lokkien kirkunaa kuunnellessa.
Pian oli leiri purettu ja matka jatkui. Harmaita pilviä kerääntyi taivaalle ja kun saavuimme Vimmerbyhyn, Astrid Lingrenin kotikaupunkiin, alkoi sataa hiljaista tihkua.
Se ei juurikaan ilmaa viilentänyt. Aikaa oli aamukahvistakin jo vierähtänyt, joten poikkesimme päiväkahville Vimmerbyn keskustassa konditorian kahvilaan.
Sade loppui ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pellot tässä osassa Ruotsia näyttivät olevan maissipeltoja, niitä olikin sitten hehtaarikaupalla, joukossa jokunen hehtaari perunallekin.
Muutaman tunnin ajelun jälkeen saavuimmekin Kalmarin kaupunkiin. Auto parkkiin ja kaupunkia tutkimaan. Kävelykadulta löytyi kaikenmoista ja suolapalaa teki mieli, poikkesimme terassille syömään salaattia ja juomaan siideriä.
Kun kaupunki oli nähty jatkoimme matkaa kohden Öölannin saarta. Sinne päästäkseen on ylitettävä yli 6km pitkä silta.
Sillasta ei meinannut tulla loppua millään, mutta lopulta olimme saarella. Lämpötila oli taas yli kolmenkymmenen, joten poikkesimme heti sillan pieleen uimarannalle uimaan.
Uinti Itämeressä virkisti ja ajelimme saaren länsireunaa kohti Borgholmin kaupunkia.
Vähän joka mutkassa oli tuulimyllyjä pitkin ja poikin, varmaan joka talossa jauhettiin viljat omalla myllyllä - entisaikaan. Nyt myllyt olivat enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa.
Kaikkialla oli kuivaa ja karua, helle täälläkin on tehnyt tehtävänsä.
Ennen kaupunkia kävimme ihmettelemässä Borgholmin linnan raunioita. Oli menty tutustumaan myös Rutsin kuninkaallisten kesähuvilalle Sollingenin linnaan, mutta karhusivat siitä mokomat 70 kruunua päältä, jäi menemättä.
Borgholmissakin löytyi kävelykatu ja sieltä mainio pitsapaikka, aina vaan ruoka mielessä. Ostoksiakin tehtiin ja auto tankattiin ja sitten matka jatkui saaren itäreunaa kohti etelää.
Taas alkoi päätä kuumottaa ja kävimme välillä uimassa, meri oli yhtä lämmintä tälläkin puolella saarta.
Aivan saaren eteläkärjessä oli komea majakka, "Långe Jan"
Ajattelimme jo jäädä majakan pihalle yöksi, mutta kieltomerkit estivät leiriytymisen.
Kurvasimme kohti pohjoista ja Degerhamnin pursiseuran nurmikolta löytyi vilvoittavan merituulen raikastama nurmikkoläntti. Siihen oli hyvä pystyttää leiri ja jäädä yöksi
Päivän ajot 6h15min ja 373km
13.7.2010 Tiistai
Aamutoimien jälkeen matkamme jatkui saaren rannikkoa ylöspäin. Lopulta saavuimme Färjestadeniin, josta ennen siltaa lautat mantereelle lähtivät. Sopivasti satuttiinkin kesämarkkinoille, jossa tehtiin ostoksia ja juotiin markkinakahvit.
Lämpötila kohosi kilpaa auringon kanssa, taas piti pulahtaa hetkeksi mereen uimaan.
Saarelta poistuttiin taas samaa pitkää siltaa myöden ja ajeltiin sitten Karlskronan satamakaupunkiin.
Tekstin alussa hieman narrasin, olin etukäteen tehnyt myös toisen laivavarauksen, Karlskronasta Puolan Gdyniaan.
Laiva lähtisi vasta illalla, oli siis aikaa tutkia kaupunkia, käydä syömässä Bosnialaista kansallisruokaa ja pulikoida meressä.
Sitten ajeltiin satamaan odottelemaan laivaa, joka ajallaan saapuikin. Laiva oli Stena Linen Stena Baltica ja ensimmäisen kerran näin rekkoja ajettavan kahteen kerrokseen.
Lopulta mekin pääsimme kyytiin ja löysimme vaatimattoman hyttimme.
Kävimme syömässä iltapalaa rekkamiesten kanssa ja sitten suihkuun ja petiin odottamaan Puolaan pääsyä.
Päivän ajot 3h21min ja 182km
14.7.2010 Keskiviikko
Yöllä heräsin katsomaan puhelimesta kellonaikaa. Puhelimesta oli akku loppu ja muuta kelloa ei ollut. Pomppasimme äkkiä ylös, joko olemme satamassa? Johanne meni suihkuun ja minä lähdin etsimään kelloa. Sellainen löytykin laivan infosta, 03.50 - takaisin nukkumaan..
Muutaman tunnin lisäunen jälkeen lähdimme laivan kahvilaan aamupalalle. Rekkamiehet latoivat aamiaislautaselle 8 krakowanmakkaraa, pari kourallista pekonia, munakokkelia, kinkkua, juustoa ym. meille riitti kahvi ja sämpylä.
Laivan kannelta näkyi jo Gdynia ja tuota pikaa olimme Puolan maaperällä.
Gdyniassa käytiin kaupassa ostamassa paikallisia tarvikkeita, toriakin tutkittiin ja odotettiin keskellä kaupunkia puomien takana junia 15 minuuttia.
Lopulta puomit nousivat ja ruuhka purkaantui ja löysimme itsemme suuren marketin parkkipaikalta. Kärryt mukaan ja sisään, jonne olikin hankala päästä. Lopulta elekielen ja kansainvälisten käsimerkkien avustamana saimme lupalaput ja pääsimme tekemään ostoksia.
Sisäänpääsyn hankaluuskin selvisi, olimme tukkukaupassa jonne ei kuluttajilla ole asiaa....
Lopulta pääsimme kassalta ulos ja matka jatkui. Gdynia, Sopot ja Gdansk ovat yhtä suurta kaupunkia kymmenien kilometrien matkalla. Liikenne oli kaottista, ruuhkaa ja autoja joka puolella ja kaahailua ja pujottelua enemmän kuin laki sallii.
Lopulta pääsimme ulos metropoliitan melskeestä ja pääsimme ajelemaan maaseudun rauhassa.
Mitä vielä. Olen pitänyt virolaisia pahimpina kaahailijoina ja ohittelijoina, mutta kyllä puolalaiset vievät voiton.
Keltaisten viivojen kohdalla saattaa tulla ohituksia molemmin puolin kahta rinnakkain vastaantulevista välittämättä. Kyllä joku aina väistää ja peilit kolisevat.
Ilmankos ojanpenkat ja risteykset olivat täynnä kukkapuskia, muistokynttilöitä ja ristejä. Yhdelle onnettomuuspaikalle saavuimme melko pian kolinan jälkeen...
Pysähdyimme sivutien pätkälle leputtamaan hermojamme ja keittämään kahvit, täältä maasta pitää päästä pian pois.
Olsztynin kaupungissa kävimme katselemassa keskustaa ja kirkkoja ja söimme ravintolassa ruokaa, jonka nimessä oli paljon s, z ja c-kirjaimia.
Tiet olivat Puolassa huonoja, kapeita ja erityisen mutkikkaita. Jos tien laidassa oli mutkaa ilmaiseva liikennemerkki, oli kyseessä todella paha serpenttiini.
Elkin kaupungissa oli taas tauon paikka, tuhlasimme viimeiset zlotyt marketissa ja keittelimme kahvit marketin pihalla.
Tiemerkinnät ja -viitat olivat mitä sattuivat, eksyimme navigaattoreista huolimatta vikatielle. No pääsihän sitäkin kautta rajasta yli Liettuan puolelle, olimme vain useamman kymmenen kilometriä vikasuunnassa. Pitkin hiekkateitä pölistellen pääsimme vihdoin oikealle tielle ja päätimme palkita itsemme hotelliyöpymisellä.
Marijampolesin pikkukaupungista etsimme alueen korkeimman talon, sen katolla loisti Hotel Royal Europa.
Valitettavasti rupusakin huoneita ei ollut, mutta saimme tavallisen huoneen hinnalla luksuskämpän, meillehän se kelpasi.
Suhkun jälkeen oli hyvä ummistaa silmät viileiden lakanoiden välissä
Päivän ajot 9h07min ja 537km
15.7.2010 Torstai
Hotelliaamiaisen jälkeen matka jatkui Kaunaksen kaupunkiin. Kaupunki on kuulu monista kirkoistaan ja löysimmekin tiemme vanhaan kaupunkiin, jossa kirkkoja vieri vieressä.
Johonkin pääsi sisällekin ja katoliseen tapaan koristelu oli runsasta.
Vanhankaupungin aukion laidalla oli myös suklaaravintola, siellä nautittiin kahvia ja suklaaleivoksia.
Soittelimme myös laivayhtiöön ja varasimme kotimatkan lauantaiaamuksi Tallinnasta Helsinkiin.
Kun palasimme autolle, oli ikkunassa punainen lappu PRANESIMAS no: 154097. Turisti-infosta selvisi että se oli pysäköintimaksukehoitus, jonnekin olisi pitänyt jotain maksaa.
No mepä ei jääty asiaa ihmettelemään vaan tankattiin auto, käytiin kaupassa osotoksilla ja lähdettiin köröttelemään kotiin päin.
Pitkin maaseututeitä matkamme jatkui haikaroita ihmetellessä. Panevezysin kaupungissa alkoi nälkä kurnia, löysimmekin pienen kurvailun jälkeen sopivan pitsapaikan jossa sitte calzone-pitsat nautittiinkin.
Kun jälleen palasimme autolle, oli ikkunassa taas lappu! Tällä kertaa siinä luki TRANSPORTO PRIEMONES VALST VAIRUOTOJUI ja uhkailtiin Policijalla. Mikä kumma siinä on että parkkeerasi miine vain niin aina tulee huomautus.
Ei tässäkään lapussa ollut mitään summia tai maksupaikkaa, minne olisi maksun voinut suorittaa, joten jatkoimme matkaa.
Liettuan ja Latvian rajalla ei meistä oltu kiinnostuneita, ajelimme rajan yli Latviaan.
Helle oli taas ja mieliimme palasi edellisyön viileä hotellihuone, päätimme mennä myös Latviassa yöksi hotelliin.
Jelgavan kaupungissa olimme olleet aiemminkin ja sama hotelli löytyi nytkin. Hotelli oli remontissa ja respa siirretty kellariin, mutta saimme huoneen edulliseen hintaan.
Huoneessa ei ollutkaan ilmastointia, ikkunaa sai auki vain sentin pari ja lämmintä kuin saunassa.
Yritimme suihkussa viilentää kuumottavaa ihoa, kävimme kaupungilla kävelyllä kaupoissa ja kirkkoa ihmettelemässä.
Hotellihuone ei ollut yhtään viilentynyt vaikka välillä ukkostikin.
Suihkukaan ei enää auttanut, hiivimme hiljaa autoon nukkumaan, siellä sai sentään läpivedon aikaiseksi.
Päivän ajot 5h39min ja 351km
16.7.2010 Perjantai
Aamulla hiivimme takaisin hotelliin, kävimme suihkussa ja aamiaisella ja lähdimme ajelemaan kohti Viroa.
Riika kierrettiin kehätietä pitkin ja viimein Salacgrivan kylässä tuhlattiin viimeiset Latvian kolikot kahviin ja raparperipiirakkaan.
Sitten rajasta yli ja olimme Viron maaperällä.
Käänsimme keulan kohti vanhaa rantatietä ja kävimme katsomassa paria meille uutta ortodoksi kirkkoa Treimannissa ja Häädemeestessä.
Sitten olimmekin jo Pärnun tutussa kaupungissa. Kävimme siellä kaupoilla ja kirkoissa sekä tietysti taas syömässä, nyt Nikolain kanaa. Ja taas. Autolle palatessa oli i kkunassa nyt vironkielinen HOIATUS parkkimaksun laiminlyönnistä. Varsinaisia rikollisia...
Yhtä kyytiä sitten ajettiin Tallinnaan ja kaupan kautta Piritan pursiseuran leirialueelle odottamaan seuraavan aamun laivaa.
Tuuli oli kova laiturilla, auton peitteet lepattivat, mutta olipahan ainakin viileää pitkästä aikaa.
Päivän ajot 5h30min ja 384km
17.7.2010 Lauantai
Aamulla aikaisin laivalle ja aamupalalle, olipa hyttikin käytettävissä joten päästiin aamupesulle ja suihkuunkin.
Pian Helsinki näkyi horisontissa
ja sitten vaan viimeiset kilometrin kohti kotia.
Päivän ajot 1h47min ja 147km
Puoli tuntia vaille 7vrk matka kesti, 2548km lenkki heitetty, keskimääräisesti vähän yli 300km päivässä ajettu. Auto toimi hyvin ja maailmaa tuli taas nähtyä.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Kirkkoja ja kesäkukkia
Jälleen koitti se aika vuodesta, että oli päästävä Suomenlahden eteläpuolelle kesäkukkaostoksille. Türissä järjestetään vuosittain Viron suurimmat puutarhamessut aina toukokuun loppupuoliskolla, olemme jo niissä käyneet toistakymmentä vuotta.
Nyt oli varattu jo perjantaipäivä matkustamiseen, lähdimmekin jo aamuvarhaisella ajelemaan petiautollamme kohti laivasatamaa. Toki ehdimme ensin käydä Helsingin kauppatorilla ryyppäämässä kupilliset Presidenttikahvia kera possumunkin.
Laivaan ajo sujui jo vanhalla rutiinilla, en ehtinyt paljon hermostuakaan jonojen vetävyyttä.
Tallinnassa matkamme alkoi perinteiseen tapaan hiljaisella hetkellä Viron Ortodoksine pääkirkossa aivan sataman D-terminaalin portin pielessä.
Muutamat pakolliset ostokset tehtyämme olimmekin jo hyvää vauhtia viilettämässä pitkin Viron maasetua helteisessä säässä. Haikaratkin olivat aivan läkähdyksissä pesissään pää nuokkuen iltapäivän kuumuudessa.
Ensimmäinen kohteemme pääkaupungin ulkopuolella oli Kohilan ortodoksikirkko. Remontti oli juuri käynnissä, jostain syystä mustaa kattoa ja kupoleita oltiin värjäämässä valkoisella mönjällä.
Kohilan hautausmaalla lepäsivät vieri vieressä oikeauskoiset, vääräuskoiset ja pakanatkin...
Matka jatkui kohden etelää. Ennakkotietojen mukaan pienessä Juurun kylässä piti oleman myös ortodoksikirkko ja löytyihän sekin sieltä, pusikosta. Pelkkä kupolien maalaus ei kylläkään enää riitä, Herran huone oli hyljätty ja kattokin sisään romahtanut. Yksinäinen teksti seinällä kertoi lopun olevan jo lähellä...
Juurusta ajoimme Raplaan jossa Farmiburgerissa nautimme Superpurgerin kaikilla herkuilla.
Maha killillään kurvasimme nyt Lellen rautatieristeysasemalle ja sieltä löytyi jo paremmassa kunnossa oleva ortodoksien pyhäkkö.
Siinäkin lappu luukulla, Hoosiannaa lauletaan joku toinen päivä...
Sitten saavuimmekin jo Türin pikkukaupunkiin. Puutarhamessuilla oli vielä täysi hyörinä, kello lähenteli iltakahdeksaa. Kävimme etsimässä Türin ortodoksikappelia, sen paikalla olikin hulppea omakotitalo, mutta ei kylä sentään kokonaan ilman kirkkoa jää, kadun toiselle puolelle oli hyvää vauhtia kohoamassa entistä ehompi pyhäkkö.
Köröttelimme messualueen parkkipaikalle, nyt oli jo hiljaisempaa. Kävimme kävelemässä messualueella ja tutkailemassa seuraavan päivän ottipaikat. Moni myyjä pani myyntiteltat pakettiin, pakkasi kaiken roinan autoon tullakseen taas seuraavana päivänä pystyttämään kaiken uudelleen.
Osa sentään jäi alueelle yöksi, kuka telttaan, kuka autoonsa huilaamaan Grillit kärysivät ja Sakupullot kilisivät.
Vetäydyimme yöpuulle auton uumeniin, mutta ei nukkumisesta meinannut mitään tulla. Paikallinen nuoriso saapui parkkipaikalle kokeilemaan kenen autossa bassot jytisivät kovimmin. Onneksi älysivät lähteä jonkun ajan kuluttua matkoihinsa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Sitten saapui parkkipaikalle likkalauma ja kuten tunnettua, kotkotus ja kaakatus ei meinannut millään loppua. Hamuilin jo tylsää kirvestä sängyn alta kun parkkipaikka lopulta hiljeni ja saatoimme vaipua unten maille.
Aamulla heräsimme kilpaa auringon kanssa. Vuosi sitten yöllä oli ollut pakkasta ja nenä huurussa sai kahvia keitellä, nyt oli päin vastoin. Kuuma ja kostea ilma oli myös herättänyt kaikki lähialueen hyttyset jotka jo ikkunan ulkopuolella koputtelivat lasiin...tulkaa ulos jo...
Aamukahvin jälkeen maleksimme messualueelle, lipunmyyjät vielä nukkuivat kotosalla. Jotkut myyjistä sentään olivat heränneet ja saimme kaupanteon alkuun.
Pari kantoreissua jo autolle sain vietyä, ennenkuin lipputäti pisti ostamaan piletit. Myyjiäkin alkoi olla enenmmän ja enemmän, autolla käyntejä ei enää pystynyt laskemaan. Lopulta auto oli jo täys, kellokin oli kymmenen ja miljoona messuvierasta tukki kaikki kulkuväylät, päätimme vaihtaa maisemaa..
Auton keula kohti Pärnua, siellä on Viron edullisin Rimi-osotoskeskus.
Vändran kaupungissa taas piti olla kirkko, mutta ei kyllä meidän silmiimme sattunut, liekö jo sortunut maan tasalle.
Torin kaupungin lähellä, Randiväljan kylästä semmoinen kuitenkin löytyi, ja ainakin osittain kunnostuntyö oli jo alkanut seinän rappauksista päätellen.
Sindin kaupungissa on myös ortodoksikirkko ja komea onkin, ovi sielläkin tiukasti lukossa
Pärnussa poikettiin siellä ostoskeskuksees ja rautakaupassa sekä tietysti torilla. Sitten oli aika suunnata kohti Tallinnaa. Kaupungista poistuttaessa eteen sattui sotilasajoneuvokolonna, kolmisenkymmentä maastokuorma-autoa jotka seittämääkymppiä köröttelivät Via Balticaa pohjoiseen.
Kieli keskellä suuta pääsimme niistä kuitenkin ohi. Pärnu-Jaagupista poikkesimme pieneen Uduveren kylään kirkkoa katsomaan.
Kun palasimme päätielle, oli sotilaskolonna taas edessämme....sama ohitusruljanssi oli edessä. Päärdusta taas poikkesimme pois päätieltä, arvasimme mitä kohta edestämme löydämme.
Ajoimme Velisen kolhoosikylään, jossa ortodoksikirkko oli saanut harteilleen uuden peltikaton.
Sitten oli vuorossa Märjamaan kaupunki, mutta siellä oltiin oltu taas jumalattomia ja annettu kirkon mennä huonoon kuntoon, katto täälläkin oli romahtanut.
Palasimme päätielle ja kuinka ollakaan, saattueen perään. Kamikazeohitukset alkoivat taas, ja juuri ennen Tallinnaa pääsimme viimeisestäkin ohi.
Ajo laivaan ja onneksi oltiin varattu myös hytti, suihku teki poikaa ja pienet lepohetket ehdittiin nauttia ennen Helsinkiä. Kotimatka sujui pienessä sateessa, helteet taitavat olla tälläerää ohi.
Sekalaisia kesäkukkia ym. tuli hankittu puolentoista sataa, jäi siinä vironmummuille hieman kafferahaa, eikä kukkaostoksilla tarvinnut rahoittaa ahneita kotimaisia tukkukasvattajia...
Nyt oli varattu jo perjantaipäivä matkustamiseen, lähdimmekin jo aamuvarhaisella ajelemaan petiautollamme kohti laivasatamaa. Toki ehdimme ensin käydä Helsingin kauppatorilla ryyppäämässä kupilliset Presidenttikahvia kera possumunkin.
Laivaan ajo sujui jo vanhalla rutiinilla, en ehtinyt paljon hermostuakaan jonojen vetävyyttä.
Tallinnassa matkamme alkoi perinteiseen tapaan hiljaisella hetkellä Viron Ortodoksine pääkirkossa aivan sataman D-terminaalin portin pielessä.
Muutamat pakolliset ostokset tehtyämme olimmekin jo hyvää vauhtia viilettämässä pitkin Viron maasetua helteisessä säässä. Haikaratkin olivat aivan läkähdyksissä pesissään pää nuokkuen iltapäivän kuumuudessa.
Ensimmäinen kohteemme pääkaupungin ulkopuolella oli Kohilan ortodoksikirkko. Remontti oli juuri käynnissä, jostain syystä mustaa kattoa ja kupoleita oltiin värjäämässä valkoisella mönjällä.
Kohilan hautausmaalla lepäsivät vieri vieressä oikeauskoiset, vääräuskoiset ja pakanatkin...
Matka jatkui kohden etelää. Ennakkotietojen mukaan pienessä Juurun kylässä piti oleman myös ortodoksikirkko ja löytyihän sekin sieltä, pusikosta. Pelkkä kupolien maalaus ei kylläkään enää riitä, Herran huone oli hyljätty ja kattokin sisään romahtanut. Yksinäinen teksti seinällä kertoi lopun olevan jo lähellä...
Juurusta ajoimme Raplaan jossa Farmiburgerissa nautimme Superpurgerin kaikilla herkuilla.
Maha killillään kurvasimme nyt Lellen rautatieristeysasemalle ja sieltä löytyi jo paremmassa kunnossa oleva ortodoksien pyhäkkö.
Siinäkin lappu luukulla, Hoosiannaa lauletaan joku toinen päivä...
Sitten saavuimmekin jo Türin pikkukaupunkiin. Puutarhamessuilla oli vielä täysi hyörinä, kello lähenteli iltakahdeksaa. Kävimme etsimässä Türin ortodoksikappelia, sen paikalla olikin hulppea omakotitalo, mutta ei kylä sentään kokonaan ilman kirkkoa jää, kadun toiselle puolelle oli hyvää vauhtia kohoamassa entistä ehompi pyhäkkö.
Köröttelimme messualueen parkkipaikalle, nyt oli jo hiljaisempaa. Kävimme kävelemässä messualueella ja tutkailemassa seuraavan päivän ottipaikat. Moni myyjä pani myyntiteltat pakettiin, pakkasi kaiken roinan autoon tullakseen taas seuraavana päivänä pystyttämään kaiken uudelleen.
Osa sentään jäi alueelle yöksi, kuka telttaan, kuka autoonsa huilaamaan Grillit kärysivät ja Sakupullot kilisivät.
Vetäydyimme yöpuulle auton uumeniin, mutta ei nukkumisesta meinannut mitään tulla. Paikallinen nuoriso saapui parkkipaikalle kokeilemaan kenen autossa bassot jytisivät kovimmin. Onneksi älysivät lähteä jonkun ajan kuluttua matkoihinsa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Sitten saapui parkkipaikalle likkalauma ja kuten tunnettua, kotkotus ja kaakatus ei meinannut millään loppua. Hamuilin jo tylsää kirvestä sängyn alta kun parkkipaikka lopulta hiljeni ja saatoimme vaipua unten maille.
Aamulla heräsimme kilpaa auringon kanssa. Vuosi sitten yöllä oli ollut pakkasta ja nenä huurussa sai kahvia keitellä, nyt oli päin vastoin. Kuuma ja kostea ilma oli myös herättänyt kaikki lähialueen hyttyset jotka jo ikkunan ulkopuolella koputtelivat lasiin...tulkaa ulos jo...
Aamukahvin jälkeen maleksimme messualueelle, lipunmyyjät vielä nukkuivat kotosalla. Jotkut myyjistä sentään olivat heränneet ja saimme kaupanteon alkuun.
Pari kantoreissua jo autolle sain vietyä, ennenkuin lipputäti pisti ostamaan piletit. Myyjiäkin alkoi olla enenmmän ja enemmän, autolla käyntejä ei enää pystynyt laskemaan. Lopulta auto oli jo täys, kellokin oli kymmenen ja miljoona messuvierasta tukki kaikki kulkuväylät, päätimme vaihtaa maisemaa..
Auton keula kohti Pärnua, siellä on Viron edullisin Rimi-osotoskeskus.
Vändran kaupungissa taas piti olla kirkko, mutta ei kyllä meidän silmiimme sattunut, liekö jo sortunut maan tasalle.
Torin kaupungin lähellä, Randiväljan kylästä semmoinen kuitenkin löytyi, ja ainakin osittain kunnostuntyö oli jo alkanut seinän rappauksista päätellen.
Sindin kaupungissa on myös ortodoksikirkko ja komea onkin, ovi sielläkin tiukasti lukossa
Pärnussa poikettiin siellä ostoskeskuksees ja rautakaupassa sekä tietysti torilla. Sitten oli aika suunnata kohti Tallinnaa. Kaupungista poistuttaessa eteen sattui sotilasajoneuvokolonna, kolmisenkymmentä maastokuorma-autoa jotka seittämääkymppiä köröttelivät Via Balticaa pohjoiseen.
Kieli keskellä suuta pääsimme niistä kuitenkin ohi. Pärnu-Jaagupista poikkesimme pieneen Uduveren kylään kirkkoa katsomaan.
Kun palasimme päätielle, oli sotilaskolonna taas edessämme....sama ohitusruljanssi oli edessä. Päärdusta taas poikkesimme pois päätieltä, arvasimme mitä kohta edestämme löydämme.
Ajoimme Velisen kolhoosikylään, jossa ortodoksikirkko oli saanut harteilleen uuden peltikaton.
Sitten oli vuorossa Märjamaan kaupunki, mutta siellä oltiin oltu taas jumalattomia ja annettu kirkon mennä huonoon kuntoon, katto täälläkin oli romahtanut.
Palasimme päätielle ja kuinka ollakaan, saattueen perään. Kamikazeohitukset alkoivat taas, ja juuri ennen Tallinnaa pääsimme viimeisestäkin ohi.
Ajo laivaan ja onneksi oltiin varattu myös hytti, suihku teki poikaa ja pienet lepohetket ehdittiin nauttia ennen Helsinkiä. Kotimatka sujui pienessä sateessa, helteet taitavat olla tälläerää ohi.
Sekalaisia kesäkukkia ym. tuli hankittu puolentoista sataa, jäi siinä vironmummuille hieman kafferahaa, eikä kukkaostoksilla tarvinnut rahoittaa ahneita kotimaisia tukkukasvattajia...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)