Minä ja Mamma Milanossa

-
Pääsiäislomalle piti keksiä joku mukava retkikohde, onneksi netti on niitä pullollaan. Ensin etsimme halpalentoyhtiöiden sivuilta sopivaa kohdetta. Semmoiseksi valittiinkin RyanAirin lento Milanon lähelle Bergamoon, vain 29 euroa/henkilö. No ei se ihan niin halpaa ollut kun siihen lisättiin vielä verot, varausmaksut ja matkatavarakorotukset, mutta melko edullista kumminkin.
Sitten hakukoneet etsimään halpaa majoitusta Berganosta. Löytyi mukava B&B Casa Cristina, josta varasimme majoituksen kolmeksi yöksi, yhteensä 190 euroa.

Tiistai 30.3

Aamulla ajelimme hissukseen Tampereelle. Ilma oli plussan puolella, mutta Lahden jälkeen alkoi lumipyry ja sitä lunta tulikin niin ettei Tampereen lähistöllä meinannut tiellä pysyä kun aura-auto ei ollut ehtinyt lunta poistamaan.
Lentoasemalla ajelimme reteesti uuden terminaalin parkkipaikalle naureskellen sivummalla ollutta ränsistynyttä vanhaa terminaalia. No omaan nilkkaanhan se osui, RyanAir lähteekin vanhalta puolelta.
Todella tiukan turvatarkastuksen jälkeen, jossa kopeloitiin kaikki paikat, pääsimme odotushalliin, joka oli kuin suoraan Viipurista.


Vihdoin kone saapui ja pääsimme rynnimällä melkein ensimmäisten joukossa kunnon istumapaikoille, näissä halpalennoissahan ei ole etukäteen myytyjä istumapaikkoja. Koneen sisutuskin noudatti paikallisliikenteen linja-auton sisustusta, muovia ja vinyyliä, keltaista ja sinistä.
Koneemme kaarsi taivaalle ja pilvien yläpuolella paistoi aurinko täydeltä terältä.
Alla vilisti luminen Suomi ja Ruotsi, ruskean harmaa Tanska ja sitten vaaleanvihreä Saksa.
Kolmen tunnin lennon jälkeen vihersi allamme Italian maaperä ja koneemme alotti laskeutumisen. Kiitoradan pää jo vilisti allamme ja laskutelineet olivat ulkona, kun kapteeni tuli toisiin aatoksiin, veti nokan ylös ja kaasut auki. Meno oli kuin avaruusraketissa suoraan kohti taivasta. Heikkohermoisimmat jo valahtivat kalpeiksi ja ohjaamosta kuuluvat summerit vielä lisäsivät paniikkia. Hetkisen kuluttua kapteeni huonolla englannillaan selitti tuuliolosuhteiden olleen huonot ja siksi tehdään uusi laskuyritys pienen kaarron jälkeen.
Kaikki matkustajat pidättivät hengitystään kun toisella yrittämällä vihdoin laskeutuminen sujui mallikkaasti.
Ulkona meitä tervehti Italian leppeä kevätilma ja nopeasti pääsimme matkatavaroinemme tulohalliin, jossa meitä odotti Casa Cristinan kuljetuspalvelu. Pian kurvasimmekin piskuisella Suzukilla italialaiseen tyyliin pitkin Bergamon katuja ja kujia ja ihme ja kumma, ehjänä pääsimme perille.
Majoituksessa meille selvitettiin talon säännöt, aamiaisen sai valmistaa itse, jääkaapissa oli tarvikkeet ja koko systeemi oli meidän käytössämme, muita vieraita ei ollut. Saimme vielä nipun avaimia ulko-oveen, talon oveen, huoneen oveen, porttiin ja vielä vessaankin.

Jäimmekin kaksistaan purkamaan laukkujamme. Hiukan jo nälkä kurni, päätimme lähteä vanhaan kaupunkiin syömään, sehän sijaitsee vain 15minuutin matkan päässä.....
Siinä kartan kanssa kävellessämme alkoi tihuutta vettä ja olisimme ottaneet taksin, jos niitä olisi ollut. Sade yltyi. Kaksi märkää, uitettua matkaajaa marssi peräkanaa pitkin jyrkkiä mukulakivikatuja aina vain ylemmäs ja ylemmäs jupinan säestämänä. Eräässä kadunkulmassa oli pieni tupakkakauppa ja sanakirjaa apuna käyttäen saimme ostettua kaksi sateenvarjoa, mitähän se myyjämummo oikein hymyili.
Matka jatkui, tuuli riepotti sateenvarjoja ja karttakin oli läpimärkä ja tajusimme, että olimme jo kulkeneet päämäärämme ohi. Eikun takaisin ja paria poikkikatua pitkin pääsimme vihdoin pienelle aukiolle, jossa näitä ruokapaikkoja oli.
Kylläpä maistui höyryävä Pasta Bolognese todella maukkaalta. Ulkona jatkui sade ja ukkonenkin jyrähteli, päätimme lähteä majoitukseen komiasti taksilla. Taas sanakirjaa apuna käyttäen selvitimme asian ja ystävällinen trattorian täti tilasi meille kuljetuksen. Taksi oli sähkökäyttöinen Toyota, tulipa semmoinenkin energiaihme koettua. Liikennevaloissa auton moottori ei käynyt ollenkaan ja liikkeellä ollessaankin piti vain pientä surinaa.
Kun märät vaatteet oli ripustettu kaikille mahdollisille lämpöpattereille kuivumaan, rojahdimmekin sänkyyn, joka muuten taisi olla kovuudesta päätellen sitä kuuluisaa Italian marmoria. Eipä meitä haitannut, uni tuli kutsumattakin.

Keskiviikko 31.3

Yöllä ukkonen paukkui suoraan yläpuolella, ikkunat kilisivät ja talo tärisi, muutoin yö sujui rauhallisesti ja heräsimme laulurastaan vihellyksiin. Aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja pääsimme valmistamaan aamupalaa. Kahvikone oli joku kummallinen monitoimilaite, jossa oli nappuloita kuin haitarissa, mutta lopulta kone murisi ja rutisi ja sylki putkistostaan pari kuppia kahvia. Paahtoleivän kanssa ihan mukiinmenevää aamupalaa.
Reppu selkään ja lähdimme kohti rautatieasemaa. Kartan mukaan sinne oli matkaa muutama kilometri, kyselimme signoriitoilta bussien aikataulua. Hepä kertoivat, että bussiin pitää olla ennakkoon ostettu lippu, joita saa ostaa mm. tupakkakioskeista. kioskit olivat kiinni näin aamuvarhaisella, päätimme siis kävellä ja katsella kaupunkia. Kaiken maailma puut olivat täynnä kukkasia, valkoisia, keltaisia ja vaaleanpunaisia. Skoottereita oli tuhatmäärin, koululaiset päristelivät niillä kouluun, virkamiehet kravatti liehuen konttoreihinsa ja minihameiset pimut korkokengissään ties minne ja lopultakin tunnin kävelyn jälkeen olimmekin asemalla. Kaikilla italialaisilla, niin mummoilla kuin pojanklopeillakin oli nappikuulokkeet korvilla ja joku musiikkipuhelin, mitä räpläsivät koko ajan. Tunsimme olevamme jostain takapajulasta. Liput saatiinkin ostettua ja kaksikerroksisen pikajunan yläkerroksesta katselimme ohikiitäviä kyliä ja kaupunkeja. Italialaisilla paikoilla nimetkin ovat kuin jotain ruokalajeja, Chiabatta, Caramello, Pomodore jne.

Tunnin kiidon jälkeen junamme saapui Milanon hulppealle rautatieasemalle josta lopulta löysimme pitkällisen harhailun päätteeksi ulos aurinkoiseen ja lämpimään Milanoon. Aurinkolasit päähän ja tutkimaan asema-aukion markkinakojujen tarjontaan. Monen moista tuotetta siinä myytiin turisteille muka halpaan hintaan.Ostosten jälkeen etsimme metroaseman ja ajelimme Piaza del Duomoon eli tuomiokirkon aukiolle. Ja olipa se kirkko!

Heti metrotunnelista maanpinnalle kavuttuamme edessä avautui uskomaton rakennus, jonka nakutteluun Carreran marmorista lienee kivenhakkaajilla mennyt tovi sun toinenkin. Aukiolla ulkomaalaisen näköiset nuoret miehet olisivat antaneet ilmaiseksi muutamia jyviä, joilla syöttää puluja, mutta emme menneet lankaan. Kuulemma sitten ei pääse enää tuhansista puluista eroon, ennenkuin ostaa pojilta lisää jyviä. Sisällä kirkossa kymmenien metrien korkuiset lasimaalaukset ja hienot yksityiskohdat melkein musersivat tämmöiset maan matoset mahtavuudellaan. Kirkon kellarissa makasi Milanon kardinaali, tosin lasikaapissa ja ollut kuolleena jo viitisensataa vuotta.


Kirkon jälkeen kuljimme katettua "kävelykatua" ja ihmettelimme Pradan, Guccin ja Luis Vuittonin myymälöitä, joissa alennetutkin tuotteet maksoivat duunarin kuukausipalkan. Katu päättyi La Scala-oopperatalon aukiolle. Rakennukset olivat toinen toistaan komeampia, jopa paikallinen Mäkkäri oli päässyt muiden merkkituotteiden seuraan. Kävelykadun fiinissä ravintolassa nautimme italialaista pizzaa paikallisen oluen kanssa, kylläpä maistuikin taivaalliselle. Sitten suuntasimme takaisin metrolle ja ajoimme rautatieasemalle. Junan lähtöön viisi minuuttia aikaa ja lipunmyyntikone kyselee italiaksi kaikenmaailman alennuskoodeja ym. Lopulta lippu tulostui ja pikajuoksua kassit ja reput heiluen pääsimme Bergamon junaan juuri sen lähtiessä.
Paluumatka roikuttiin junan ikkunassa ja seurattiin asemien nimikylttejä, josko olisivat samoja kuin mennessäkin ja olisimme siis hypänneet oikeaan junaan. Bergamoon päästiin ja rautatieasemalta hypättiin suoraan vanhaan kaupunkiin, Citta Altaan menevään linjuriin. Nyt jo osattiin ostaa lippu etukäteen ja jopa leimata se linjauton leimauskoneella. Matka ylös vuorelle sujuikin nyt mukavammin kuin edellispäivänä sateessa tarpoessa. Bussi jätti meidät vanhankaupungin toiselle laidalle ja näin pääsimme tutustumaan kujiin ja kauppoihin kulkiessamme keskiaikaisen kaupungin kapeita mukulakivikujia, onneksi oli kartta mukana.
Kirkoissa käytiin ihmettelemässä freskoja ja katukahvilassa nautittiin huikopalaa.
Lopulta saavuimme kapungin toiselle laidalle, josta oli hyvät näkymät alakaupunkiin. Vanhankaupungin laidalta laskeutuu alakaupunkiin eräänlainen köysirata/vuoristojuna, Funicolare ja sitä odotellessamme maistui Amaretto mukavalle.
Funicolare kulkee pitkin kiskoja, mutta roikkuu myös vaijerissa ja vaunut ovat siten asennetut, että lattia on vaakatasossa vaikka kuljetaan jyrkkää mäkeä alas.
Ala-asemalta kävelimme paikalliseen supermarkettiin ostelemaan tuliaisia ja herkkuja ja sitten ajelimmekin taas bussilla, tällä kertaa ihan majoituksemme nurkalle. Jalat olivat jo kävelymatkoista melkein muussina.
Hotellilla kun otti virkistävän suihkun, jaksoi taas lähteä kaupungille. Nyt ajelimme bussilla kuin jo vanhat tekijät, leimauskone vain surisi kun lippuja leimattiin.
Keskustasta löytyi pikkuinen kellariravintola La Bruschetta josta sai mainiota pastaa ja paikallista olutta. Päivän rasitukset alkoivatkin jo painaa, palasimme hyvissä ajoin hotellille ja kyllä taas uni maistoi ja naamaa kuumotti.

Torstai 1.4

Aamupala syntyi jo rutiinilla, kahvikone ei enää päässyt yllättämään. Taas reppu selkään ka bussilla keskustaan Porta Nuevan aukiolle. Siitä sitten käveltiin kohti rautatieasemaa, matkalla pysähdyttiin fiiniin kahvilaan nauttimaan cappuchinot ja croissantit. Rautatieasemalta jatkettiin toisella bussilla aivan lentokentän kupeessa olevalle ehkä Italian suurimmalle ostoskeskukselle. Bussi jätti meidät lentoaseman ovelle, mutta kauppakeskus, Orio Centrum olikin moottoritien toisella puolella. Onneksi opasteita seuraamalla löydettiin tien ali kulkevalle tunnelille ja päästiin muutaman parkkihallin ja rappusten kautta ostoksille. Orio Centrumissa on yli 200 erikoisliikettä kilometrin mittaisessa rakennuksessa kahdessa kerroksessa. Merkkiliikeiden lisäksi löytyi monta ravintolaa ja hirmuinen elintarvikekauppa, jonka juustomyymälässä koputeltiin juustoja kypsyysasteen toteamiseksi - kypsiä olivat. Kalaa ja muita mereneläviä myytiin suoraan jäistä, leipiä oli joka lähtöön ja hedelmätiskit pullistelivat papaijoita ja muita herkkuja. puoli päivää siellä kului näin maalaiselta pelkästään ihmetellessä.
Taas ajeltiin bussilla takaisin keskustaan ja hotellille jossa kauppakeskusen myllerryksessä väsyneet ruumis ja mieli palautettiin kuntoon päiväunilla. Suolien kurniminen viimein herätti joten taas oli lähdettävä sapuskan etsintään. Mutta vaikkei ihan etelässä oltukaan, pitivät monet ravintolat ja kaupat täälläkin siestaa eikä mikään paikka tuntunut olevan auki. Sadekin teki taas tuloaan joten ajoimme bussilla Citta Altaan, jossa tiesimme niitä ristoranteja olevan. Hieno (kallis) paikka löytyikin ja tortelliineja ja talon kakkuja syötiin mahat täyteen. Lopulta lyllerrettiin taas Funicolaren asemalle ja vaunuilla alas ja parin bussikyydin jälkeen olimme taas majoituksessamme. Nyt olikin jo aika pakata tavarat kasseihin ja punnita, ettei tule ylipainoa. Kaikille löytyi paikka ja kun vielä kävi kuumassa suihkussa niin taas oltiin valmiita peiton alle.

Perjantai 2.4

Viimeinen aamupala tässä talossa nautittiin melkein pimeässä, aamu vasta valkeni. Sitten kadunlaitaan odottelemaan tilattua kuljetusta, joka saapuikin italialaiselle hämmästyttävällä tarkkuudella, vain minuutin myöhässä. Kentällä oli muutama tuhat italialaista myös lähdössä pyhien viettoon, onneksi eri lennoille, joten nopeasti päästiin turvatarkastuksista odottelemaan koneeseen pääsyä. Kone lähti vartin myöhässä, mutta etelätuulen siivittämänä olimme etuajassa Tampereella. Autokin oli parkkipaikalla ja kolmen tunnin ajon jälkeen olimme vihdoin kotona. Kyllä oma sänky sentään on mukava paikka