Tupalat Tallinnassa

Perjantai iltana piti leipoa pullaa. Kardemumma oli päässyt loppumaan, eihän siitä mitään silloin tule, joten petivaatteet auton kyytiin ja kohti laivasatamaa. Mausteet nimittäin ovat melko edullisia Virossa.
Satamaan saavuttiin ajoissa, tällä kertaa otettiin myös hyttipaikka, vaikkei matka kestäkään kuin vajaa kolme tuntia, onhan ainakin sitten paikka mihin päänsä kallistaa, jos alkaa unettaa.
Laiva saapui Tallinnaan puoliltaöin ja satamaselvitysten jälkeen ajoimmekin suoraan Piritan vierasvenesataman parkkipaikalle yöksi.
Alue oli täynnä, mutta saimme auton ujutettua aallonmurtajan päähän meren äärelle.
Tuuli oli illan aikana yltynyt lähelle myrskylukemia, auton keulapeite lepatti ja paukkui ikkunaa vasten, mutta eipähän kuulunut muita ääniä häiritsemästä yöuntamme.
Aamulla tietty herättiin jo kukonlaulun aikaan, tuuli jatkoi puhkumistaan joten kaffet keitettiin autossa sisällä.
Kaupat olivat vielä kiinni, ajoimmekin Tallinnan keskustorille ja ostimme sieltä ämpärillisen isoja kanttarelleja hintaan 1.5euroa/litra.
Sitten lähdettiin kulttuurikierrokselle ja ajettiin Tallinnan kupeessa olevaan Maardun kaupunkiin ja siellä Kallaveren taajamaan. Sieltä löytyi komealla paikalla oleva Arkkienkeli Mikaelin kirkko.
Virossahan toimii kaksi ortodoksista kirkkokuntaa. Moskovan patriarkaatin alainen Viron Ortodoksinen kirkko ja Konstantinopolin alainen, itsenäinen Viron Apostoolinen Ortodoksikirkko.
Kirkkojen kesken käydään välillä kiivastakin sanasotaa ja kuten nimistäkin voidaan päätellä, Moskovasta johdetussa kirkossa enemmistö seurakuntalaisia on venäjänkielisiä.
Myös komeimmat ja hyväkuntoisimmat kirkkorakennukset kuuluvat Moskovan kirkolle, sekin lienee yksi syy huonoihin väleihin. Tässä kuvassa tummalla olevat kirkot ovat Moskovan, valkoiset taas Viron omia kirkkoja.
Tämä Maardun kirkko kuuluu siis Moskovan patriarkaatille.
Maardusta ajettiin toiseen Tallinnan lähiöön, Nõmmeen jossa sijaitsee, niin ikään Moskovalle kuuluva Johannes Kastajan kirkko.
Kirkossa oli juuri menossa palvelus, joten tyydyimme kurkkimaan vain ovenpielestä.
Hengellisen ravinnon jälkeen oli aika siirtyä Selverin hypermarkettiin ostamaan sitä maallista mammonaa, kardemummaa. Tosin tuli muutakin ostettua, kaksi ostoskärryllistä ja kahviossa nautittiin lettuja kinkun ja juuston kanssa. Jo vähän suolet kurnivatkin.
Toinenkin marketti koluttiin, että saatiin autoon lisää painoa ja sitten ajettiin Tallinnan keskustaan, jossa osoitteessa Liivalaia 38 sijaitsee Jumalanäidin Kazanilaisen Ikonin kirkko aivan Olümpia-hotellia vastapäätä.
Kirkko on Tallinnan vanhin säilynyt puukirkko ja kuuluu sekin Moskovan alaisuuteen. Kirkko oli remontissa ja ovet lukossa.
Kumma kun reippailu ja ulkoilu kirkkomailla tekee nälkäiseksi, nyt ajettiin Piritan rannoille kahvin keittoon. Kunnon leivoskahvien jälkeen suunnattiin taas keskustaan. Ensin tankattiin tankki täyteen, mutta kas, Tallinnassa dieseli maksaakin jo enemmän kuin Suomessa. No tankattava oli ja sitten taas kirkonmetsästykseen.
Matkamme ainoa Viron Apostoolisen ortodoksikirkon kirkkorakennus löytyi aivan sataman suulta puiden keskeltä.
Pyhien Simeonin ja Hannan katetdraali on Viron Apostoolisen ortodoksikirkon pääkirkko ja vielä hieman keskeneräinen. Freskoja maalattiin rakennustelineillä ja muutenkin hommat olivat keskentekoisia. Neuvostovallan aikaan rakennus on toiminut mm. voimistelusalina ja autokorjaamona, joten ymmärrettävistä syistä johtuen puuhaa riittää.
Koska laivan lähtöön oli vielä hetki aikaa, kurvasimme autollamme vanhaan kaupunkiin Toompean mäelle, jossa pysäköinti on visusti kielletty. No presidentin auton paikka oli tyhjä, lienee Ilves kesämökillään ja koko eduskunta lomilla, Riikikogun pihalla saattoi hetken autoa seisauttaa ja tarkastella Moskovan patriarkaatin pääkirkkoa Virossa, Aleksanterin Nevskin katetdraalia.
Katedraali on Tallinnan suurin kupolikirkko, ja se pyhitettiin Novgorodin ruhtinaan Aleksanteri Nevalaisen muistolle. Kirkon tornissa on yhteensä 11 kelloa, joista yksi on Viron suurin. Se painaa lähes 15 tonnia ja on noin kolme metriä korkea.
Ei ehtinyt lappuliisa tulla, pääsimme ajamaan satamaan i lman sakkolappua.
Laivaan pääsimme ensimmäisenä, hyttipaikkakin oli taas maksettu ja paluumatka sujui leppoisasti.
Kotona olimme lauantai-iltana ennen yhtätoista, runsaan vuorokauden kauppareissu oli tehty.

Seikkailijat Savonmaalla

Yhtäkkiä perjantai-iltana alkoi tehdä mieli Hanna Partasen kalakukkoa.
No niitähän saa Kuopion torilta. Äkkiä retkivehkeet autoon ja matkaan. Pimenevästä illasta ei voinut puhua, aurinko paahtoi täydeltä terältä ja lämpötila kipusi hellelukemiin, vaikka kellon mukaan oli jo ilta.
Mikkelistä käännyimme välillä kulkemaan Pieksämäen kautta, josko siellä olisi jotain näkemistä. Turha toivo, samaa pusikkoa tämänkin tien varrella.
Pieksämäellä ajeltiin hetki ristiin rastiin, mutta eipä mitään sykähdyttävää jäänyt mieleen. Onneksi kuitenkin oli Hesburger, josta saimme iltaevääksi pekonijuustohampurilaisateriat, siinäpä huikopalaa kerrakseen.
Vähän ennen Suonenjokea löytyikin sopiva vanhan tien pohja, jonne automme parkkeerasimme ja sitten olikin aika yrittää saada hetki nukuttua täydellä vatsalla ja helteessä, joka vielä iltakymmeneltä oli +20, autossa sitäkin enemmän.
Yöksi oli luvattu sadetta, mutta mitä kukkua, aamu valkeni pilvisenä mutta poutaisena. Aamutoimien aikana tuli kuitenkin muutama tippa vettä, mutta sitten sekin lysti loppui.
Lähdimme kohti Kuopion toria. Nämä savolaisveijarit ovatkin aamu-unisia, puoli kahdeksalta vasta muutama kauppias viritteli kojuaan torille, onneksi sentään saimme aamukahvit ja -sämpylät takaoven kautta.
Myös se Hanna Partasen kalakukko saatiin ostettua, tosin hinta oli aika huima, 19 euroa/kg ja kilon kukko ei vielä kummonen ole.
Keskustan kaupat aukenivat vasta kymmeneltä, lähdimmekin siis tutustumaan Kuopion ympäristöön.
Sattumalta löysimme Siilinjärven Toivalan kylästä Jumalansynnyttäjän Kuolonuneen Nukkumisen Tsasounan pienen kinttupolun päästä. Kuinkahan sinne umpihangessa ja rollaattorilla mahtaa päästä? Kai se on sitä kilvoittelua...
Lentokentän päässä katselimme hetken Suomen Ilmavoimien vanhan Fouga Magister harjoitushävittäjän taitolentoesitystä. Näitä koneita Suomessa ei ole enää lentokuntoisena kuin kaksi.
Sitten naputeltiin navigaattoriin Ortodoksisen kirkkomuseon osoite ja annettiin koneen viedä.
Museo löytyikin, kuvaus sisällä totta kai kielletty, mutta saipa ulkoa kuvan.
Sisällä oli kahdessa kerroksessa paljon mielenkiintoista vanhaa esineistöä luovutettuun Karjalaan jääneiden luostareiden, Valamon, Lintulan ja Konevitsan luostareista sekä myös pohjoisesta, Petsamon pikkuluostarista.
Kirkollisen annin jälkeen etsimme kotvan aikaa Kuopion keskustasta ortodoksista lahja- ja kirjamyymälää, muttei löydetty.
Kauppahallikin oli jo auki, sieltä saatiin ostetuksi italialaista raakamakkaraa, sitä kun grilliin heittää, muuttuu paatuneinkin kasvissyöjä lihansyöjäksi.
Läheltä matkustajasatamaa löytyi vielä Pyhän Nikolauksen katedraali, ovet tiukasti lukossa.
Kuopio oli nähty, siispä kalakukolla varustettuna lähdimme kohti kotia.
ABC Pitkälahdessa söimme grillihärkää ja ABC Juvan ohi ei kerta kaikkiaan pääse poikkeamatta samoissa tiloissa olevaan Q-point elämysmyymälään. Siellä myydään kaikkea tarpeetonta kodin sisustustavaraa kalliiseen hintaan.
Vielä kun poikkesimme Ristiinan Realisointikeskuksessa ostamassa halvalla lisää roinaa niin kohta jo olimmekin taas kotona. Ihan ei keritty olla matkalla vuorokauttakaan, parikymmentä minuuttia jäi vaille

Türiin ja takaisinkin

.
Sankarimatkaajat seikkailevat vaikka sairaanakin. Nimittän virus iski. En tiedä liekö sika- vai lintuinfluenssa, ääni katosi, kuume seilaa ylös ja alas, päätä särkee ja vapisuttaa.
Mutta koska liput oli jo tilattu ja maksettu - matkaan vaan.
Lähdimme petiautolla perjantaina illan hämärässä ja paria tuntia myöhemmin jonottelimme taas laivaan Helsingin Katajanokalla.
Koska laivaan jonottivat kaikki muutkin, autoja oli satamäärin, teimmekin yhteistuumin päätöksen, että jäämmekin auton petiosastolle huilaamaan laivamatkan ajaksi.
Kiellettyähän autokannella olo on matkan aikana, mutta autossa on tummennetut lasit ja vielä verhotkin, kuka meitä sieltä näkee?
Vihdoin iltayhdeksältä ajelimme ramppia pitkin laivan uumeniin. Olimme tekevinämme lähtöä autolta ja kun silmä vältti, hyppäsimme takaosaan ja verhot kiinni ja peiton alle.
Laiva lähti ja koneiden hurinassa oli mukava vällyn alla huilata ja jopa torkahtaakin. Tunnin päästä heräsimme hiestä valuen, kuuma oli kuin saunassa. Ikkunat raolleen ja takaovea auki, mutta ei sekään auttanut, koko autokansi oli lämmin kuin turkkilainen höyrysauna. Melkein auton vieressä vielä isot lämmityskennot puhalsivat lisää kuumaa ilmaa.
Loppumatka menikin sitten hikeä kuivatellessa mutta viimein puoliltaöin laiva saapui Tallinnan satamaan ja lastausluukut aukaistiin, sieltäpä puhalsi virkeä raikas tuuli.
Ulos jonottaessa seurasimme erästä virolaiskuskia, joka väkisinkin olisi halunnut etuilla jonossa, yritti peruutella autoaan joka väliin. Laivan henkilökunta sai vähän väliä olla tuuppimassa autoa takaisin. Lopulta kuskilta paloi hermot ja lähti tekemään valitusta ties minne. Sillä aikaa mekin sitten jo pääsimme ulos ja ajelimme läpi öisen kaupungin. Liikennettä oli enemmän kuin päiväsaikaan, mutta kohta jo köröttelimme kohti 100km päässä siintävää Türin kaupunkia ja sen puutarhamessuja.
Kylä toisensa jälkeen ohitettiin, onneksi hirvet ja peurat pysyivät pois tieltä ja vihdoin vähän ennen kahta aamuyöllä kurvasimme messualueen portinpieleen. Sitten vaan valot sammuksiin, riittävästi vaatetta päälle - ulkona oli 2 astetta lämmintä, eikä autossa ole mitään lisälämmittimiä - ja sitten vaan paksujen peittojen alle muutamaksi tunniksi nukkumaan.
Aamulla heräsimme nenä huurussa, muutoin kyllä tarkeni nukkua. Auton ulkopuolella olikin sitten toinen juttu. Maa oli kuurassa ja valkoisena, auton ikkunatkin jäässä, melkoinen halla ollut johonkin aikaan aamuyöllä.
Kaffepannu porisemaan kaasukeittimeen, jotta taas saisimme omat sisäiset koneemme käyntiin.
Puutarhamessut eivät olleet vielä avattu, lipunmyyjäkin taisi vielä nukkua, kun jo marssimme alueelle. Paleltuineita kesäkukkia, jäisiä orvokkeja ja käpristyneitä tomaatintaimia näkyi monessa paikassa, onneksi osa myyjistä oli illalla suojannut tuotteensa harsolla tai nostellut ne autoonsa yön ajaksi.
Olemme käyneet nyt 7 vuoden ajan joka kevät täällä Türissa näillä messuilla ja ainakin näin harrastaja-pihanlaittajan näkövinkkelistä messut ovat menneet koko ajan huonompaan suuntaan. Yhä enemmän ja enemmän alueelle on tullut kaljatelttoja, pomppulinnoja ja ihmeraastimen myyjiä. Suuret puutarhatukut tarjoavat aarikaupalla samaa ja mielikuvituksetonta tusinakukkaa kuin muutkin.
Paikalliset mummut ja papat itsekasvattamine taimineen ja omalta pihalta kaivettuine juurakoineen on tungettu aina vain pienemmälle alalle.
Kai tämä on sitä nykyaikaa.
Oma automme täyttyi tuota pikaa mummojen taimista, takaisin mennessä emme enää voisi huilata auton kyydissä laivamatkaa.
Kymmenen jälkeen oli messualue jo täynnä vierailijoita, kapeilla käytävillä ei päässyt eteen eikä taakse. Lopetimme siis kulutusjuhlan ja lähdimme kohti Pärnua.
Viime vuodelta oli mielessä paikka, jossa kasvoi valtoimenaan villejä kevätesikoita, lapiokin oli varattu kaivuutöitä varten autoon mukaan.
Joku muukin oli ehkä käynyt esikoita kaivamassa, paikalle oli nyt ilmestynyt yksityisalueen kyltti ja pääsy kielletty.
No sitten vaan vauhdilla Pärnun torille, jossa vielä papat ja mammat myivät meille jokusen taimen ja pussillisen siemenperunoita. Muutakin mukavaa tuli ostettua Pärnun marketeista ja tuhlattu viimeiset Viron kroonit, sitten keula kohti Tallinnaa.
Matkalla muistui toinenkin kevätesikkopaikka erään levähdysalueen pusikossa ja siellähän niitä oli. Maa oli kyllä sen verran kovaa, että lapiokin katkesi, saimme kuitenkin jokusen taimen pussiin kaivettua.
Satamassa pääsimme melkein heti ajamaan laivaan, vaikka lähtöön oli vielä tunti aikaa (hienoa Viking Line!) ja sitten vaan tylsänä istuttiin koko matka ruokailijoille varatussa pöydässä ryyppäämässä vuoron perää vesilasista paheksuvien ruokailijoiden harmiksi.
Lopulta illalla yhdeksän jälkeen pääsimme taas ajamaan moottoritietä kohden kotia ja ennen yhtätoista oltiinkin jo väsyneinä mutta onnellisina oman kodin lämmössä viltti korvilla unten mailla.

Mutahoitoja ja yrttikylpyjä

.
21.12

Nyt se alkaa, Jouluseikkailu. Laukut ja pakaasit oli pakattu jo edellisenä iltana ja matkaan päästiin lähtemään aamukahdeksalta.
Hieman oli lunta maassa ja keli nollassa. Sallittujen nopeusrajoitusten mukaan köröteltiin milloin loskassa, milloin taas kuivalla tiellä kohti Helsinkiä.
Lumi väheni matkan edetessä ja lopulta Sipoon jälkeen loppui kokonaan, pellot vain vihersivät ja meri lainehti vapaana.
Tavan mukaan oltiin taas hyvissä ajoin satamassa jonottamassa ja odottamassa. Mikä taika siinäkin on, että tulee mihin aikaan tahansa ja vaikka olisi ekana jonossa, muut jonot otetaan ensin laivaan ja vasta vihoviimeisenä pääsee itse...
Laiva oli uusi Viking XPRS jaolikin komea paatti. Tilaakin oli väljästi ja ensin nautittiin ne kuuluisat katkarapuvoileivät kahvin kera. Sitten tutustuttiin laivaan ja sen myymälöihin ja katseltiin ihmisten kirjoa.
Lopulta klo 14.00 olimme Tallinnassa ja kohtuullisen jonotuksen jälkeen päästiin pihalle. Tallinnassa olikin enemmän lunta ja tiet niljakkaita ja loskaisia. Ajoimme ensin Sikupillin Prismaan vaihtamaan hieman valuuttaa ja sitte kohti itää ja Narvaa.
Kuskai vaihdettiin ja tankattiin hieman polttoainetta, maksoikin 13.80EEK/l
Ilta pimeni ja taakse jäivät Rakvere, Kohtlajärve ja Sillamäe. Sillamäen jälkeen kurvattiin "oikotielle" kohti Narva-Joesuuta. Lumisade oli alkanut ja nyt pyryttikin oikein reippaasti. Tietä ei oltu aurattu kuin viimeksi viime talvena, onneksi ei muuta liikennettä ollut, siinä rännissä ei olisi mahtunt kohtaamaan.
Lopulta Kylpylän viitta osoitti oikean suunna ja pääsimme pihalle. Varauskin oli kunnossa ja saimme huoneen kolmannesta kerroksesta, meren puolelta, tosin meren peitti katon korkeudelle ulottuva maavalli.
Iltaruokinta aikakin oli käsillä joten marssimme peräkanaa ruokasaliin, jossa oli tarjolla mitä lie kanan teurasjätettä, mutta muut lisukkeet olivat hyvä ja maukkaita. Juomaksi oli tarjolla vain haaleaa raanavettä, jossa lillui kalpea sitruunaviipale, ei kiitos.
Ruokailun jälkeen menimmekin suoraan baariin ja joimme Sakupullon puoliksi.
Johanna lähti uimaan ja Kari yritti saada suihkusta tulemaan muutakin kuin jäävettä. Muutaman kymmenen minuutin valutuksen jälkeen kuuma vesi oli jo 25 asteista, sinne vaan suihkuun.
Matkan rasituksista voipuneina käperryimmekin jo alkuillasta peiton alle.

22.12

Hiljainen oli hotelli yöaikaan, eipä mikään häirinnyt yöunta. Aamusuihkun vesi taas oli polttavan kuumaa, keskimäärin siis sopivaa ja aamupala tarjoiltiin klo 8.00
Kaurapuuro (velli) oli ulkonäöstään huolimatta maukasta ja hyvää ja muutkin tykötarpeet maukkaita ja nyt vihdoin selvisi myös mehuautomaatin toiminta, saihan sieltä sairaalamehuntapaista kun oikeita nappuloita paineli.
Aamiaisen jälkeen puimme toppavaatteet päälle ja lähdimme "keskustaan" etsimään kauppaa. Lunta taas tuiskutti ja puhuri ja viima pyrytti naaman punaiseksi ja vaatteet valkoisiksi.
Kauppa löytyi ja kahdella muovikassillisella varustettuna palasimme hotellille.
Lääkärin vastaanottoaika läheni ja olimme taas hyvissä ajoin odottelemassa lääkäri Olgan oven takana. Lääkärien tapaan Olga oli myöhässä varttitunnin, mutta lopulta pikatarkastus alkoi. Verenpaineet mitattiin suoraan paksun puseron läpi ja muutenkin tarkastus sujui ylimalkaan. Lääkärin jälkeen käytiin sitten varamassa määrätyt hoidot.

Kari

12:00 Soolakamber RP
13:00 Käsimas. RP 20 min
14:10 Ravivann RP

Johanna

12:30 Ravivann RP
13:00 Käsimas. RP 20 min
15:40 Mudaravi selg RP

Soolakamber on suolahuone. Seinät päällystetty jollain vuorisuolalla ja lattiallakin sitä on monta senttiä. Seinästä pöllähtää välillä suuolahöyryjä ja katossa joku laserhärveli levittää suolaa joka paikkaan. Päälle puetaan sairaalakaavut, päähän myssy ja jalkoihin muovipussit. Siellä sitten istutaan puoli tuntia kuuntelemassa imelää musiikkia ja meren kohinaa.

Käsimas. on hierontaa oikein olan takaa. Venäläispimut hierovat selän ja niskan niin että päässä pyörryttää.

Ravivann on yrttikylpy jossa poreammeeseen lorautetaan tuoksuöljyä ja laitetaan potkurit täysille.

Mudaravi taas on mutakylpy, jossa selkään kipataan ämpärillinen rikille tuoksuvaa kuumaa savea ja annetaan vaikuttaa.

Sai siinä kieputusta ja pulputusta koko kropalle. Välillä ehdimme käydä syömässäkin, tällä kertaa hengestään oli päässyt sika. Ja juoma-automaatti toimikin vain aamiaisella, nyt taas saatiin olla kuivin suin.
Niinpä ulkoiluvaatteet päälle ja kylän kaupalle ostamaan vesipullo iltaruokaa varten. Illallisella oli leivitettyä kanaa joka maistuikin erinomaiselle, varsinkin kun laukusta kaivettua mansikan makuista vettä hörppäsi päälle. Muut kylpylävieraat kuolasivat vieressä ja ryyppäsivät sitä paikallista raanavettä...
Vielä oli lähdettävä iltakävelylle, ettei ihan vaivuttaisi koomaan. Käveltiinkin pikkukujia pitkin radiomajakalle asti ja ihailtiin jouluvaloja ja komeita pytinkejä.
Sitten ruoan seassa ollut unilääke tai vastaava veti silmäluomia suppuun ja kaaduimmekin taas sänkyihimme jo alkuillasta.

23.12

Aamulla alkoikin hoito jo ennen aamiaista.

Johanna

08:00 Mudaravi selg RP
10:00 Ravivann RP
11:00 Kosmetolog
12:30 Käsimas. RP 20 min

Kari

09:20 Ravivann RP
11:00 Soolakamber RP
12:30 Käsimas. RP 20 min

Viimeisten hieromisten jälkeen vaihdettiin ihmisten asusteet päälle ja lähdittiin autoilemaan kohti Narvaa. Narvasta löytyikin helposti suuri ostoskeskus, jossa silmät pyöreinä ihmeteltiin idän ihmeitä. Nälkäkin jo kurni suolissa, jäihän kylpylän päiväankka nauttimatta, joten paikalliselta autoilijalta kyseltiin kaupungin parasta pizzapaikkaa. Sepä löytyikin helposti ja pizzat maistuivat mahtavilta perinteisen venäläisen keittiön jälkeen.
Pizzerian pihalta oli vielä hulppeat näkymät joen rannan kumpaankin linnoitukseen.
Vielä toinenkin ostoskeskus koluttiin ja sitten lähdettiin paluumatkalle. Melko uudessa kirkossa matkan varrella käytiin sytyttämässä tuohus ja sitten ajeltiin pimenevässä illassa takaisin kylpylän suojiin. Johannalla oli vielä klo 17:00 jalkahoito mutta sittenpä päästiin taas istumaan notkuvien lihapatojen ääreen.
Enpä tiedä mikä eläinraasu oli tällä kertaa joutunut antamaan henkensä ja joutunut keittiöhenkilökunnan toimesta esille pantavaksi ruokapöytään, mutta uskokaa kun sanon, ettei se ainakaan syötävältä vaikuttanut. Otimmekin vain hieman riisiä ja hapatettua porkkanarastetta ja päälle palan painikkeeksi kupposen teetä. Onneksi olimme päivällä syöneet kunnon eineen, ei nälkä kurninut ja niine hyvineen vetäydyimme taas huoneemme rauhaan.
Kävimme vielä saunassa ja uima-altaalla, Saunamaailm olkin kiinni. Sitten hieman huilausta ja venäjäksi dubattua telkun katselua ja matka höyhensaarille saattoi alkaa


24.12

Aamulla saikin nukkua pitempään, ensimmäiset hoidot olivat vasta kymmeneltä. Aamupala oli taas maittava, kauravellin sijaan otimmekin oikeaa riisipuuroa aaton kunniaksi. Sitten alkoi hoitopaketti

Kari

10:00 Liikumisravi Brühm RP
10:40 Ravivann RP
12:00 Soolakamber RP

Johanna

10:00 Ravivann RP
12:00 Soolakamber RP
14:20 Mudaravi selg RP

Liikumisravi oli mummojen kanssa uima-altaalla järjestettyä vesijumppaa, hiki meinasi tulla vaikka oli koko ajan veden alla.

Lounaaksi oli tällä kertaa maukasta rusettipastaa ja kotletteja, keittoakin sai jos halusi. Jälkiruoka aiheutti nyt yllätyksen, sepä olikin talkkunaa ja piimää. Sinne jäi kuppiin sekin satsi.
Ruokailun jälkeen kävimme kävelyllä kuvaamassa paikallisia taloja, vaikka ilma olikin hieman harmaa.
Aattoilta pimeni ja päätimme lähteä etsimään paikallista kirkkoa, joka kartan mukaan oli "ihan lähellä". katuvalotkin jo loppuivat ja tie pimeni, löysimme vaan tyhjiä taloja ja kylpylöitä, oli käännyttävä takaisin ennenkuin olisimme Sillamäellä saakka.
Jouluaaton iltaruoka aloitettiin talon tarjoamalla punaviinilasilisella ja sitten päästiin käsiksi varsinaiseen jouluruokaan, kaalilaatikkoon ja ryynimakkaraan, joka ei ollut ihan sieltä kevyimmästä päästä.. Liekö idästä tullut ruokaperinne?
Jouluaterian jälkeen kävimme vielä testaamassa Saunamaailman Höyrysaunan, Yrttisaunan ja Suomalaisen saunan sekä jättikokoisen porealtaan. Pieni pyrähdys vielä uima-altaalla ja sitten taas omaan kopperoon lahjoja aukaisemaan. Oli pullo punaista jouluista kuohuviiniäkin, muttei jaksettu kuin puolikkaan sitä hörpätä. Päivän hoitokuurit ja kävelyt ja tuhti ruoka veti taas unihupun matkalaisten päähän.

25.12

Liekö punaviinit ja kuohujuomat vai joku muu syy, mutta aamulla oli pää kipeä ja raskas, pari ensimmäistä hoitoa piti Karin jättää väliin.
Eipä oikein auttaneet pillerit ja rohdotkaan, mutta onneksi pikkuhiljaa olo parani ja sentään viimeiseen yrttikylpyyn jaksoi lähteä
.

Kari

10:00 Liikumisravi Brühm RP
12:00 Soolakamber RP
12:30 Ravivann RP

Johanna

10:00 Ravivann RP
10:40 Mudaravi selg RP
12:00 Soolakamber

Hoitopakettien jälkeen kävimme ruokasalissa syömässä kalaa ja kanaa, jälkiruokana rahkaa hillon kera. Sitten autoon ja matkaan. Kävimme nyt etsimässä sen paikallisen kirkon ja löytyihän se, olisi pitänyt illalla jaksaa vielä pari sataa metriä niin olisi löytynyt.
Ajelimme sitten Narvaan jossa kierreltiin pikkukujia ja katsastettiin parikin suurta kirkkoa. Ostoskeskuksessa nautittiin cappuchinot ja donitsit ja Sellver-kaupasta ostettiin taas herkkuja ja muita tarpeellisia tavaroita.


Sittenpä taas matkattiin takaisin hotellille jossa odottelikin iltaruoka. Ei täällä ainakaan laihtumaan pääse

Johannalla oli vielä manikyyri tilattu illaksi klo 19:00 mutta se siirtyikin jo klo 18:30. Sittenpä olikin kaikki hoidot saatu ja kärsitty.
Tavaroiden pakkaus alkoi ja lopulta kaikki tavarat olivatkin tungettuina matkalaukkuihin ja saatoimme mennä levollisin mielin nukkumaan.

26.12

Hotellipakettiin kuului vielä aamupala, josta tankattiin puuroa ja kahvia, jotta jaksetaan pitkä päivä ajella. Pakaasit auton kyytiin ja matka kohden Tallinnaa alkoi. Poikkesimme tietysti myös katsastamassa Sillamäen empiirikaupungin ja sen pikkuisen kirkon. Koska aikaa oli, ajelimme pikkuisempia teitä kohti länttä. Kardan pikkukaupungissa hieman eksyimme ja jouduimme paikallisen tehdaskombinaatin pihalle, puomi oli auki mennessä, mutta takaisin tullessa ei meinannut vahtitäti päästää meitä enää ulos. Onneksi sentään päästiin. Rannalta olisi saanut ostaa vielä vanhan kartanonkin halvalla, muttemme kuitenkaan ostaneet.
Viitnan körtsissä käytiin syömässä lehtipihvit ja sitten olimmekin jo Tallinnassa. Piritan Sellver-kauppaan törsättiin loppurahat, baarissa juotiin kahvia ja syötiin lettuja. Vieläkin oli paljon aikaa, joten päätimme lähteä tutkimaan Tallinnan Kopli-kaupunginosaa, siellä emme olleet ennen käyneet. Pari pientä kirkkoa sieltäkin löytyi, toiseen oli juuri suntio sytyttänyt pönttöuuneihin tulet ja savu nousi taivaalle kahdesta piipusta. Ilmeisesti iltavesperiin piti tupa saada lämpimäksi.
Lopulta kello oli niin paljon, että siirryimme satamaan ja taas vääryyttä kokien pääsimme ajamaan laivaan. Laivassa olikin tungosta, ensimmäinen vuoro pyhien jälkeen taas Suomeen. Ilta pimeni ja vihdoin iltayhdeksältä kurvasimme Suomen maaperälle ja ajelimme loskakelissä takaisin kotiin.

Möhkön Manta ja Karjalan kirkkokierros

.
Koska tuntuu siltä, että arabit pumppaavat öljyä maasta minkä kerkiävät, on jonkun sitä tuhlattavakin. Lähdimme siis perjantaina töiden jälkeen pienelle kulttuurimatkalle Pohjois-Karjalaan.
Ensin suuntasimme Lappeenrantaan ja siellä "miesten tiimariin" eli Bilteman myymälään, josta tosin tällä kertaa tarttui mukaan vain yleishyödyllisiä kodin tarvikkeita.
Matka jatkui kohden itää ja iltaseitsämältä pysähdyimme kuulun Karjalan Kägönen taukopaikan pihalle ja sisällä hörppäsimme kahvit.

Matka jatkui läpi hämärtyvän illan. Kiteellä ei tuntunut olevan pontikkatehtaan tehtaanmyymälää, joten ajelimme hissukseen kohden Tohmajärveä ja sieltä löytyikin pienen soratien päästä Jouhkolan Hovi. Hövelin savokarjalaisen isännän saimme suostuteltua antamaan meille huoneen ja pääsimme oikomaan väsyneitä jäseniämme.

Aamulla tutkittiin hovin pihapiiriä ja isäntäkin oli herännyt, koska huuteli jo meille rappusiltaan aamukahville. Kahvit kun oli nautittu niin jopa taas suuntasimme tien päälle.
Tie jatkui kohti itärajaa, mutta ilman passeja ja propuskoita oli turha yrittää Niiralan raja-asemalta yli, kurvasimme siis Värtsilän kylään. Alkuperäinen Värtsilähän jäi rajan väärälle puolelle ja tämä nykyinen on vain pieni kyläpahanen maitolaitureineen ja kyläkauppoineen.
Rikastutimme kauppiaan kassaa ostamalla matkalle pientä mutusteltavaa.
Tie jatkui pitkin itärajaa koilliseen ja välillä oltiin rajavyöhykkeelläkin. Ja sitten tupsahti tienviereen ensimmäinen tsasouna

Kristuksen kirkastumisen Tsasouna Saarivaara

Saarivaaran tsasouna vihittiin vuonna 1976. Tsasounan rakensivat Laatokan Karjalan Nuorisoseurojen liitto ja Saarivaaran Nuorisoseura Sarastus, jotka lahjoittivat valmiin tsasounan Ilomantsin seurakunnalle. Tsasounassa on deisis-aiheinen ikonirivi. Saarivaaran kylälle noustaan vuosittain praasniekan aikaan Kristuksen kirkastumisen juhlana (Spuassa) 5.-6.8. ristisaatossa. Jumalanpalveluksen jälkeen toimitetaan vedenpyhitys läheisellä lammella ja pyhitetyllä vedellä siunataan marja- ja juuressato, kulkuneuvot, talot ja ihmiset. Nuorisoseuran talolla juhlan aikaan järjestetään bessodat (illanvietto) perinteiseen, mutta luovaan tapaan runoineen, lauluineen ja leikkeineen. Tsasounan sanotaan olevan kopio rajan taakse jääneestä Tolvajärven tsasounasta.

Matka jatkui eikä karhuja näkynyt, vaikkakin iltapäivälehdissä juuri oli ollut juttua rajaseudulla kaadetuista karhuista. Ehkä ne oli kaikki ammuttu.

Seuraava tsasouna löytyi Mutalahden pikkukylästä

Neitsyt Maarian syntymän Tsasouna Mutalahti

Tämä muistutti jo perinteistä kirkkoa ja ovet oli visusti lukossa tässäkin Herran huoneessa.

Tie jatkui kohti EU:n ja Suomen itäisintä kylää, Möhköä. Se ei selvinnyt, mitä tuo kummallinen sana tarkoittaa, mutta Möhkössä on aikoinaan sijainnut isohko ruukki ja läheisestä koskesta oli saatu ruukin käyttövoima. Koski oli ohitettu pikkuruisella kanavalla, josta käsipelin oli sulkuja vinssattu kiinni ja auki.

Möhkön Manta

Möhkön ruukkimuseon alueella, Koitajoen rantatöyräällä viettää eläkepäiviään asuntoproomu Möhkön Manta, jossa nykyisin toimii kesäkahvila. Siis painotus sanalla kesä. Kahville oltaisiin menty, mutta lappu ovessa kertoi kesän olevan ohi ja kahvinkeitto tyystin loppunut. Ei auttanut vaikka kuinka hakkasimme vanhan proomun kupeita. Käännyimme siis kotimatkalle.

Möhköstä kolmekymmentä kilometriä länteen ajettaessa tulimme Ilomantsin taajamaan vai liekö ihan kaupunki nykypäivänä. Ainakin siellä oli iso kirkko.

Pyhän Profeetta Eliaan kirkko Ilomantsi

Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko on Ilomantsissa sijaitseva Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Viisikupolinen kirkko on vuodelta 1892 ja se on Pietarin Pyhän synodin arkkitehti S.V. Sadovnikovin piirtämä.
Ilomantsista matkamme jatkui eteenpäin kohti läntistä sivistystä. Matkan varrella oli hauskoja paikannimiä kuten Jerusalemi, Kauneus ja Taivaanpankko. Muuten maisemat olivat enemmän tai vähemmän pusikkoa.

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen Tsasouna Kovero

Pyhittäjä Herman Alaskalainen oli Valamon munkki, joka lähti lähetystyöhön Alaskaan 1700-luvun lopulla ja perusti sinne Uuden Valamon luostarin. Hän on ensimmäinen Amerikan mantereen ortodoksisista pyhistä. Koveron tsasouna on saatu lahjoituksena kirjailija Elina Karjalaiselta vuonna 1996. Ikonit on maalannut Joensuun piispa Arseni. Tsasouna ei ollut lukittu, vain iso hakanen piti ovea kiinni, joten uskalsimme kurkistaa sisälle ja taiteilla puumerkkimme vieraskirjaan.

Pyhän Nikolauksen kirkko Joensuu

Kirkko kuuluuu Joensuun ortodoksiseen seurakuntaan, joka on Helsingin jälkeen Suomen toiseksi suurin. Kirkon arvokkaimpana osana voidaan pitää ikonostaasia, joka on maalattu Pyhän Aleksanteri Nevskin Iavrassa Pietarissa. Kirkon sisällä on yhteensä noin 350 seisomapaikkaa. Kirkon näyttävästä irtaimistosta osa on saatu lahjoituksina, kuten ehtoollisvälineet, kruununvalaisin ja evankeliumikirja. Museoviraston suojelema arvokas rakennus on ollut vuosien saatossa väriltään vihertävä ja valkoinen, kunnes se maalattiin 90-vuotis päivänsä kunniaksi ruskeaksi. Ei ollut auki tämänkään kirkon ukset hetken hiljentymiselle.

Joensuusta lähdimme kohti Outokumpua. Ajelimme pitkin pikkuteitä ja yllättäen sattui matkamme varrelle taas uusi ortodoksipyhättö

Jumalanäidin Tihvinän ikonin kirkko Viinijärvi

Jumalanäidin Tihvinän ikonin kirkko on Taipaleen ortodoksisen seurakunnan pääkirkko. Kirkko valmistui 1906 ja kirkon on suunnitellut sortavalalainen rakennusmestari J. O. Leander, arkkitehtuuriltaan se on jugend-vaikutteinen ristikirkko. Kirkko rakennettiin pääosin venäläisen kauppiaan Ivan Stretskovin lahjoitusvaroilla ja hänen toivomuksestaan kirkko pyhitettiin Jumalanäidin Tihvinän ikonin muistolle. Kirkon on vihkinyt käyttöön 09.11.1906 arkkipiispa Sergei.

Outokumpuun päästiin ja käytiin syömässä pizzaa paikallisessa pizzeriassa, jotta jaksoimme jatkaa matkaa. Sitä ennen kuitenkin paikallinen ortodoksikirkko

Pyhän Hengen kirkko Outokumpu

Outokummun kirkko valmistui ensin tsasounaksi. Sen on suunnitellut rakennusmestari Uuno Korhonen käyttäen esikuvanaan Impilahden Kitelän kylän vanhaa kirkkoa. Silloinen rukoushuone rakennettiin pääosin valtion jälleenrakennustuen turvin, mutta Outokummun alueelle sotien seurauksena muuttaneet ortodoksit, mm. Impilahden pitäjästä, vastasivat suurella talkootyöllä rakennustöistä. Perinteisen karjalaistyylisen tsasounan vihki käyttöön arkkipiispa Herman 07.06.1954 ja tsasouna pyhitettiin Pyhän Hengen kunniaksi. Tsasounan vihki kirkoksi v. 1986 silloinen Joensuun piispa Tiihon.

Ilta jo alkoi hämärtyä kun pitkin pikiteitä kurvailimme matkamme viimeiseen hengelliseen kohteeseen, Valamon luostariin, Heinävedellä.

Sielläkin on komea kirkko, joka oli myös auki, jotta pääsimme sytyttämään tuohuksen.

Kristuksen Kirkastumisen kirkko Valamo

Marraskuussa 1973 perustettu yhdistys Valamon Ystävät ryhtyi aktiivisesti keräämään varoja luostarin uuden kirkon rakentamiseen. Myös kirkkokunta tuki näitä toimia merkittävästi. Arkkitehti Ivan Kudrjavzev laati kirkon piirustukset Bysanttiin pohjautuvaan Venäläiseen kirkkoarkkitehtuurin tyyliin ja silloinen arkkipiispa Paavali siunasi tulevan kirkon paikan syksyllä 1975. Kirkko oli viimeistelyjä vaille valmis v. 1976 ja se pyhitettiin Kristuksen kirkastumiselle. Kirkon ikonit kunnostettiin pääasiassa Laatokan Valamosta mukaan otetuista ikoneista.
Uusi Kristuksen kirkastumisen kirkko vihittiin käyttöönsä juhlallisin menoin 5. kesäkuuta 1977 arkkipiispa Paavalin lukuisan ulkomaisen vierasjoukon ja kotimaisen papiston avustamana. Kirkkoon on kunniapaikalle laitettu Suomen historiallisesti merkittävin ikoni, Konevitsan Jumalanäiti, joka sodan melskeissä tuotiin vuonna 1940 Suomeen ja sijoitettiin luostariin vuonna 1956.

Vielä jaksoimme Juvalla pysähtyä kaffelle ja illan hämärtyessä kiidimme hirviä väistellen kohti kotia, jonne saavuimmekin iltakahdeksan jälkeen ja kyllä sauna maistukin lähes tuhannen kilometrin lenkin jälkeen

Kuurin kyntäältä koto-Suomeen

Näin v. 2007

En vielä sähköpostin lomavastaajaan viestiä kirjoittaessani aavistanut millaisen unohtumattoman loman tänä vuonna viettäisin Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Viro on tullut tutuksi aikaisemmilta kesän lomamatkoilta. Lähes jokainen kyläpahanen ja kaupunki on koluttu moneen kertaan.

Tänä vuonna yövyimme Kuremäen luostarissa ja sen jälkeen tarkoituksena ajaa Latvian läpi Liettuaan.
Ensimmäinen ilta sujuikin Kuremäen luostarin iltavesperissä. Luostari perustettiin vuonna 1891 ja tällä hetkellä siellä kilvoittelee 160 nunnaa. Nunnat hoitavat kaikki luostarin työt aina peltotöistä, karjanhoidosta ja halonhakkuusta käsitöihin ja ikonimaalaukseen. Ainoastaan Jumalanpalveluksen pitämiseen tarvitaan miespuolinen pappi.
Luostarin puutarhassa kasvatetaan valtavat määrät ruusuja ja pioneja, jotka juuri käyntimme aikana kukkivat täydessä loistossaan.

Ristikukkulalla

Ajoimme läpi Latvian Liettuaan, koska se oli meille tuntemattomampi matkakohde. Lähellä Siaulian (Sauli) kaupunkia sijaitsee ristikukkula. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen! Kukkula on itse asiassa muodostunut sinne tuoduista risteistä.

Ristikukkulan ristit mainittiin ensimmäisen kerran aikakirjoissa vuonna 1850, mutta uskotaan, että ensimmäiset ristit tuotiin paikalle jo muutamaa vuosikymmentä aiemmin. Vuoden 1831 kapinassa omaisensa menettäneet perheet toivat ehkä ristejä kukkulalle, sillä tsaarinaikainen hallitus ei sallinut perheiden kunnioittaa kuolleita säädyllisesti tuohon aikaan.
Poliittisten muutosten jälkeen vuonna 1988 Ristikukkulan arvostus muuttui täysin ja siitä tuli myös suosittu turistikohde. Ristejä kukkulalla oli kymmeniä tuhansia ja parkkipaikalla niitä myytiin kojuista lisää.

Matka jatkui Klaipeidan kaupunkiin, joka on Liettuan ainoa satamakaupunki Itämerellä. Aivan vahingossa löysimme suorimman tien lauttasatamaan, josta matka jatkui lossilla ehkä matkan odotetuimmalle osuudelle, Kuurin kyntäälle.
Kuurin kynnäs eli Neringan niemimaa on ainutlaatuinen luonnonsaareke koko Euroopassa. Se on merestä kohonnut 97 kilometriä pitkä kannas, joka syntyi 5000-6000 vuotta sitten. Kannas on kiinni mantereessa ainoastaan Venäjän puolella (Kaliningrad), Liettuasta sinne on kuljettava lossilla. Raja kulkee suunnilleen kannaksen puolivälissä.

Upeita hiekkadyynejä

Alue on kansallispuisto, joten siellä liikkumista on rajoitettu. Omalla autollaan niemimaalle halajavat joutuvat maksamaan lossimaksun lisäksi myös parinkymmenen litin eli noin kuuden euron luonnonsuojelumaksun.
Tie etelään kiemurtelee pitkin kapeaa kannasta niin että vesi kimaltelee välillä idässä Kuurin laguunissa ja välillä taas lännessä Itämeressä. Ainoa paikka Liettuassa josta näkee molemmat meret yhtaikaa ja vieläpä auringon nousun ja –laskun merestä toiseen.

Lähellä rajaa sijaitsee alueen ”pääkaupunki” eli hallinnollinen keskus Nida. Nidan kylässä on paljon hienoja pikkutaloja olkikattoineen ja koristeellisine päätyineen. Kynnäs kuluu Unescon maailmanperintösuojelukohteisiin, eikä alueelle saa rakentaa uusia rakennuksia kuin entisten paikalle. Vanhat olkikattoiset kalastajatalot saa maalata vain perinteisellä ruskeanpunaisella värillä. Ikkunoita koristavat sinivalkoiset luukut ja orvokkilaatikot. Meripihkaa eri muodoissa myytiin monessa kojussa ja mukavia kotimajoitusvaihtoehtojakin löytyi. Turistimassoja tänne ei edes toivota, majoituspaikat eivät riitä. No mepä majoituttiinkin sitten neuvostoaikaiseen betonikolossiin.

Kotiinpalun I päivä

Aamulla käväisimme vielä Kaliningradin raja-asemalla ja sitten olikin aika suunnata auton keula kohti kotia. Alueen kuuluisat mustat haikarat enteilivät jo tuhon merkkejä liidellessään taivaalla ja kun lauttasatamaan oli enää vähän matkaa kuului autosta epäilyttävää ääntä.
Pian rapina muuttui kolinaksi ja paukkeeksi ja siihen matka loppui. Ja sade alkoi.
Pikainen vilkaisu konepellin alle ei tehnyt hullua hurskaammaksi, joten soitto Suomeen vakuutusyhtiön hätänumeroon, josta pyydettiin ottamaan yhteys paikalliseen hinausfirmaan ja hinauttamaan auto lähimmälle korjaamolle.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi autossa oli mukana joitain Liettuan yleisesitteitä, josta yhdestä löytyikin tiepalvelun numero ja sieltä vastasikin englanninkielentaitoinen henkilö, joka lupasi lähettää paikallisen hinurin paikalle. Koska olimme lossiyhteyden takana, aikaa saattaisi kulua parikin tuntia.
Onneksi jo runsaan puolen tunnin kuluttua hinausauto kurvasi paikalle ja auto nostettiin lavalle. matkalla Klaipeidaan otettiin hinaukseen vielä toinenkin moottorivikainen auto.

Aikanaan päästiin merkkikorjaamon pihalle, johon hinausauto automme kippasi ja maksun saatuaan lähti jo seuraavalle keikalle. Korjaamopäällikkö oli englannintaitoinen ja antoi tylyn tuomion; moottori on pahasti viallinen ja varaosien saanti kestää ainakin viikon, jopa kaksikin.

Taas soitto Suomeen vakuutusvirkailijalle, joka lupasikin hoitaa auton hinauksen takaisin kotimaahan. Kello oli jo yli puolen päivän, joten sinä päivänä tuskin mitään tapahtuisi siinä maassa, saimme siis ohjeet majoittua hotelliin. Ja sade vain yltyi.
Vain paikallista kieltä puhuva taksikuski vei meidät kinastelun jälkeen kaupungin hienoimpaan hotelliin, josta tosin jo ovelta tiedotettiin huonehinnastoa. Olimme varmaan huima näky likomärkinä ja kassit repsottaen astellessamme punaista mattoa pitkin reseptioniin.
Iltapäivä ja ilta kului puhelimen kanssa pelatessa ja saimme lopulta tiedon, että seuraavana aamuna Virolainen hinausauto lähtee Tallinnasta meitä noutamaan. Matkaa 700km, joten ei ihan aamusta kannata odottaa. Kyllä illalla uni maistui

Kotiinpaluupäivä II

Aurinkoinen päivä kului rattoisasti Klaipeidan kauniita taloja katsellessa ja iltapäivällä suuntasimmekin taksilla takaisin korjaamolle odottelemaan hinuria. Neljän aikaan soitti hinausfirman edustaja Tallinnasta ja sanoi auton olevankin jo melko lähellä ja pyysi varmistamaan ettei automme ollut missään lukitulla alueella, jollei hinuri ehdi ihan viideltä tulla. Työnsimme auton korjaamopäällikön avustuksella aidan ulkopuolelle parkkipaikalle ja istuimme nurmikolle odottelemaan hakijaa.

Aika kului ja tunnit matelivat. Vihdoin iltaseitsemän jälkeen kuljettaja soitti, että ei kestä enää kuin reilu tunti. Kahdeksan jälkeen automme oli sitten vihdoinkin virolaisen hinausauton lavalla ja kuski, vaikka oli juuri ajanut yhdeksän tuntia putkeen, lähti ajamaan takaisin kohti Tallinnaa.

Eipä siinä jäänyt meille paljon tilaa hinausauton etupenkillä melkein sylikkäin istuessamme, mutta ainakin suunta oli jo kotiinpäin.
Yö pimeni ja matka jatkui halki nukkuvan Liettuan ja Latvian. Kuormurin hurina ja lämmin hytti alkoi ramaisemaan, mutta heti kohta joka paikka oli niin puuduksissa, että oli pakko vaihtaa asentoa.

Vihdoinkin kotona

Pari kertaa pysähdyttiin jaloittelemaan ja lopultakin, aamulla viiden aikaan olimme Tallinnassa. Kuski jätti meidät Viru-hotellin pihalle ja jatkoi matkaansa, eikä huolinut automme papereitakaan, sanoi ettei niitä tarvita.
Saimme loppuaamuksi huoneen hotellista ja viiden tunnin torkkujen jälkeen alkoi taas soittelurumba joka suuntaan, että missä on auto, mihin laivaan se saadaan ja millä laivalla meidän on tarkoitus matkustaa.
Yhdessä vaiheessa saimme tietoa, että yrittävät saada automme kohta puoliin lähtevään Galaxyyn. Luovutimme äkkiä huoneen ja pikapikaa marssimme satamaan ja saimme kuin saimmekin liput samaiseen laivaan.

Muutamaa minuuttia ennen laivan lähtö tuli puhelu, etteivät saa autoa laivaan kun ei ole niitä auton papereita.
Äkkiä juosten laivan infoon ja siitä turvapäällikkö lähti viemään rekisteriotetta satamaan. laivan autokansi oli kuitenkin jo suljettu, mutta viereisellä laiturilla lähtöä teki myös Tallinkin Star jonne näimme laivan kannelta kuinka autoamme hinattiin sen sisuksiin.
Suomenlahden puolivälissä Star pyyhälsi ohitsemme ja automme olikin Helsingissä vartin ennen meitä.
Suomen päässä taas hinausauto veti automme satamalaiturille ja onneksi olin saanut tuttavan vuokraamaan autonkuljetusperäkärryn ja tulemaan meitä vastaan satamaan. Auto siirrettiin siis siihen ja viimeinen siirtymätaipale kohti kotia oli alkanut.

Viimein iltaseitsemältä olimme lopen uupuneina takaisin kotona.

Onni onnettomuudessa on, että autossa on ns. hinausvakuutus, joka korvasi hinauskulut Helsinkiin saakka sekä majoittumisemme hotelleihin. Itselle jäi maksettavaa vain matka kotomaassa ja tietenkin auton parin tonnin koneremontti.

Matkailu avarataa – ainakin kukkaroa – mutta uutta reissua taas jo suunnitellaan