Petiautolla Puolassa

Kesän helteet koitti ja taas alkoi seikkailujalkaa vipattamaan.
Netistä tilattiin menomatka laivalla Helsingistä Tukholmaan, loppu oli vielä avoin.

10.7.2010 lauantai

Hyvissä ajoin auto oli pakattuna ja matka saattoi alkaa. Ajelimme vaihtelun vuoksi Lahden kautta ja Mäntsälän Juustoportissa pysähdyttiin kahville.Satamassa meitä odotti Viking Gabrielle ja olimme vähän törsänneet ja tilanneet LUX-B hytin.Hytti oli hieno ja tilava, parisängyllä kalustettuna ja jääkaapissa odotti pari pulloa samppanjaa varustamon lahjana.
Kävimme syömäsä ilta-aterian ja sen päätteeksi vetäydyimme viileiden lakanoiden väliin

Päivän ajot 2h28min ja 174km


11.7.2010 sunnuntai
Aamupalan jälkeen ajelimme laivasta ulos ja taas jouduimme puhaltamaan satamapoliisin ratsiassa. Navigaattori ei ollut päällä, sekoiltiin 20min Tukholman ulosmenoteillä ennenkuin löydettiin Södertäljen suuntaan menevä E4.
Välillä ajeltiin pitkin maaseututeitä ihmettelemässä mm. struseja jotka kuumassa helteessä huohottivat suu auki vai olivatko vain hämmästyneitä suomalaisturisteista.
Paikallinen kirpputorikin löydettiin Loppis-kylttejä seuraamalla ja ostoksia tehtiin.
Nyköpingissä kaikki vielä nukkuivat kymmenen aikaan, kaupatkin vasta availivat oviaan. Jätskibaarista tilattiin kunnon annokset jäätelöä ja maha killillään tutkailimme kaupunkia.
Seuraava kaupunki oli Norrköping ja koska maha oli vielä pullollaan jäätelöa, ei ruoka vielä maistunut joten poikkesimme juomassa kupit kahvia ja palat mutakakkua.
Näitä köpingejä Ruotsissa riittää, seuraava kaupunki oli Linköping jonka kaupasta ostimme, mitäs muuta kuin syötävää.Sitten matka jatkui kohden Götan kanavaa. Kanava on Pohjanmeren Itämereen yhdistävä 614 kilometriä pitkä vesiväylä ja se kulkee koko Ruotsin poikki. Reitti nousee Pohjanmerestä Götajokea Vänneriin josta se kulkee kanavassa läpi Vätternin ja edelleen Itämereen. Varsinainen kanava on 190,5 kilometriä pitkä. Kanavaa rakennettiin yli 20 vuotta ja se valmistui vuonna 1832.

Ennen kanavalle saapumista kävimme vielä katsomassa Vretan luostarin kirkkoa, luostari itse on jo aikojen kuluessa kadonnut. Lämpötila oli jo kohonnut pitkälti yli 30 asteen, kävimme uimassa Roxen-järvessä aivan kanavan suulla. Virkisti se hetkeksi.

Ajelimme sitten pikkuteitä kanavan rantaa seuraten Borensbergin pikkukylään, jossa viimein oli syötävä jotain suolapalaa, jäätelön aiheuttama turvotus oli jo laskusuunnassa. Nautimmekin paikallisen nakkikioskin antimia pahimpaan nälkäämme ja kävimme vielä osuuskaupasta hakemassa lisää kylmää juotavaa. Viimeinen kaupunki tällä erää kanavan varrella oli Motala, josta käänsimmekin sitten auton keulan kulkemaan lännen sijasta etelään.
Vadstenan kaupungissa piti oleman nunnaluostari. Semmoinen sieltä löytyikin, oli vain muutettu hotelliksi ja linnakin sijaitsi vallihaudan takana, lähdimme siis etsimään yöpymispaikkaa.
Ilta ei ollut yhtään päivää viileämpi ja Mjölbyn lähistöltä löytynyt hiekkakuopan reuna oli iltakymmenen jälkeen vielä täysi pätsi. Pari tuntia pyörittiin sängyssä, ennenkuin oli pakko nousta ylös ja etsiä viileämpi nukkumapaikka.
Malexanderin pikkukylän uimapaikka vaikutti ensin lupaavalta, mutta puolenyön aikaan uimassa telmivät lapset melusivat liikaa, matka jatkui.
Onneksi löytyi rauhallinen veneenlaskupaikka ihan lähistöltä, sinne oli hyvä pystyttää leiri ja järveltä puhaltava vieno tuuli jäähdytti petiautonkin sopivasti nukkumalämpöiseksi.



Päivän ajot 7h10min ja 400km


12.7.2010 Maanantai

Aamulla oli jo hellesää, siispä heti aamusta järveen uimaan. Se virkisti kunnolla ja oli mukava hörppiä aamukahvia lokkien kirkunaa kuunnellessa.
Pian oli leiri purettu ja matka jatkui. Harmaita pilviä kerääntyi taivaalle ja kun saavuimme Vimmerbyhyn, Astrid Lingrenin kotikaupunkiin, alkoi sataa hiljaista tihkua.
Se ei juurikaan ilmaa viilentänyt. Aikaa oli aamukahvistakin jo vierähtänyt, joten poikkesimme päiväkahville Vimmerbyn keskustassa konditorian kahvilaan.
Sade loppui ja pääsimme jatkamaan matkaa. Pellot tässä osassa Ruotsia näyttivät olevan maissipeltoja, niitä olikin sitten hehtaarikaupalla, joukossa jokunen hehtaari perunallekin.
Muutaman tunnin ajelun jälkeen saavuimmekin Kalmarin kaupunkiin. Auto parkkiin ja kaupunkia tutkimaan. Kävelykadulta löytyi kaikenmoista ja suolapalaa teki mieli, poikkesimme terassille syömään salaattia ja juomaan siideriä.
Kun kaupunki oli nähty jatkoimme matkaa kohden Öölannin saarta. Sinne päästäkseen on ylitettävä yli 6km pitkä silta.
Sillasta ei meinannut tulla loppua millään, mutta lopulta olimme saarella. Lämpötila oli taas yli kolmenkymmenen, joten poikkesimme heti sillan pieleen uimarannalle uimaan.
Uinti Itämeressä virkisti ja ajelimme saaren länsireunaa kohti Borgholmin kaupunkia.
Vähän joka mutkassa oli tuulimyllyjä pitkin ja poikin, varmaan joka talossa jauhettiin viljat omalla myllyllä - entisaikaan. Nyt myllyt olivat enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa.
Kaikkialla oli kuivaa ja karua, helle täälläkin on tehnyt tehtävänsä.
Ennen kaupunkia kävimme ihmettelemässä Borgholmin linnan raunioita. Oli menty tutustumaan myös Rutsin kuninkaallisten kesähuvilalle Sollingenin linnaan, mutta karhusivat siitä mokomat 70 kruunua päältä, jäi menemättä.
Borgholmissakin löytyi kävelykatu ja sieltä mainio pitsapaikka, aina vaan ruoka mielessä. Ostoksiakin tehtiin ja auto tankattiin ja sitten matka jatkui saaren itäreunaa kohti etelää.
Taas alkoi päätä kuumottaa ja kävimme välillä uimassa, meri oli yhtä lämmintä tälläkin puolella saarta.
Aivan saaren eteläkärjessä oli komea majakka, "Långe Jan"
Ajattelimme jo jäädä majakan pihalle yöksi, mutta kieltomerkit estivät leiriytymisen.
Kurvasimme kohti pohjoista ja Degerhamnin pursiseuran nurmikolta löytyi vilvoittavan merituulen raikastama nurmikkoläntti. Siihen oli hyvä pystyttää leiri ja jäädä yöksi


Päivän ajot 6h15min ja 373km


13.7.2010 Tiistai

Aamutoimien jälkeen matkamme jatkui saaren rannikkoa ylöspäin. Lopulta saavuimme Färjestadeniin, josta ennen siltaa lautat mantereelle lähtivät. Sopivasti satuttiinkin kesämarkkinoille, jossa tehtiin ostoksia ja juotiin markkinakahvit.
Lämpötila kohosi kilpaa auringon kanssa, taas piti pulahtaa hetkeksi mereen uimaan.
Saarelta poistuttiin taas samaa pitkää siltaa myöden ja ajeltiin sitten Karlskronan satamakaupunkiin.


Tekstin alussa hieman narrasin, olin etukäteen tehnyt myös toisen laivavarauksen, Karlskronasta Puolan Gdyniaan.
Laiva lähtisi vasta illalla, oli siis aikaa tutkia kaupunkia, käydä syömässä Bosnialaista kansallisruokaa ja pulikoida meressä.
Sitten ajeltiin satamaan odottelemaan laivaa, joka ajallaan saapuikin. Laiva oli Stena Linen Stena Baltica ja ensimmäisen kerran näin rekkoja ajettavan kahteen kerrokseen.
Lopulta mekin pääsimme kyytiin ja löysimme vaatimattoman hyttimme.
Kävimme syömässä iltapalaa rekkamiesten kanssa ja sitten suihkuun ja petiin odottamaan Puolaan pääsyä.
Päivän ajot 3h21min ja 182km

14.7.2010 Keskiviikko

Yöllä heräsin katsomaan puhelimesta kellonaikaa. Puhelimesta oli akku loppu ja muuta kelloa ei ollut. Pomppasimme äkkiä ylös, joko olemme satamassa? Johanne meni suihkuun ja minä lähdin etsimään kelloa. Sellainen löytykin laivan infosta, 03.50 - takaisin nukkumaan..
Muutaman tunnin lisäunen jälkeen lähdimme laivan kahvilaan aamupalalle. Rekkamiehet latoivat aamiaislautaselle 8 krakowanmakkaraa, pari kourallista pekonia, munakokkelia, kinkkua, juustoa ym. meille riitti kahvi ja sämpylä.
Laivan kannelta näkyi jo Gdynia ja tuota pikaa olimme Puolan maaperällä.
Gdyniassa käytiin kaupassa ostamassa paikallisia tarvikkeita, toriakin tutkittiin ja odotettiin keskellä kaupunkia puomien takana junia 15 minuuttia.
Lopulta puomit nousivat ja ruuhka purkaantui ja löysimme itsemme suuren marketin parkkipaikalta. Kärryt mukaan ja sisään, jonne olikin hankala päästä. Lopulta elekielen ja kansainvälisten käsimerkkien avustamana saimme lupalaput ja pääsimme tekemään ostoksia.
Sisäänpääsyn hankaluuskin selvisi, olimme tukkukaupassa jonne ei kuluttajilla ole asiaa....
Lopulta pääsimme kassalta ulos ja matka jatkui. Gdynia, Sopot ja Gdansk ovat yhtä suurta kaupunkia kymmenien kilometrien matkalla. Liikenne oli kaottista, ruuhkaa ja autoja joka puolella ja kaahailua ja pujottelua enemmän kuin laki sallii.
Lopulta pääsimme ulos metropoliitan melskeestä ja pääsimme ajelemaan maaseudun rauhassa.
Mitä vielä. Olen pitänyt virolaisia pahimpina kaahailijoina ja ohittelijoina, mutta kyllä puolalaiset vievät voiton.
Keltaisten viivojen kohdalla saattaa tulla ohituksia molemmin puolin kahta rinnakkain vastaantulevista välittämättä. Kyllä joku aina väistää ja peilit kolisevat.
Ilmankos ojanpenkat ja risteykset olivat täynnä kukkapuskia, muistokynttilöitä ja ristejä. Yhdelle onnettomuuspaikalle saavuimme melko pian kolinan jälkeen...
Pysähdyimme sivutien pätkälle leputtamaan hermojamme ja keittämään kahvit, täältä maasta pitää päästä pian pois.
Olsztynin kaupungissa kävimme katselemassa keskustaa ja kirkkoja ja söimme ravintolassa ruokaa, jonka nimessä oli paljon s, z ja c-kirjaimia.
Tiet olivat Puolassa huonoja, kapeita ja erityisen mutkikkaita. Jos tien laidassa oli mutkaa ilmaiseva liikennemerkki, oli kyseessä todella paha serpenttiini.
Elkin kaupungissa oli taas tauon paikka, tuhlasimme viimeiset zlotyt marketissa ja keittelimme kahvit marketin pihalla.
Tiemerkinnät ja -viitat olivat mitä sattuivat, eksyimme navigaattoreista huolimatta vikatielle. No pääsihän sitäkin kautta rajasta yli Liettuan puolelle, olimme vain useamman kymmenen kilometriä vikasuunnassa. Pitkin hiekkateitä pölistellen pääsimme vihdoin oikealle tielle ja päätimme palkita itsemme hotelliyöpymisellä.
Marijampolesin pikkukaupungista etsimme alueen korkeimman talon, sen katolla loisti Hotel Royal Europa.
Valitettavasti rupusakin huoneita ei ollut, mutta saimme tavallisen huoneen hinnalla luksuskämpän, meillehän se kelpasi.
Suhkun jälkeen oli hyvä ummistaa silmät viileiden lakanoiden välissä



Päivän ajot 9h07min ja 537km

15.7.2010 Torstai

Hotelliaamiaisen jälkeen matka jatkui Kaunaksen kaupunkiin. Kaupunki on kuulu monista kirkoistaan ja löysimmekin tiemme vanhaan kaupunkiin, jossa kirkkoja vieri vieressä.
Johonkin pääsi sisällekin ja katoliseen tapaan koristelu oli runsasta.
Vanhankaupungin aukion laidalla oli myös suklaaravintola, siellä nautittiin kahvia ja suklaaleivoksia.
Soittelimme myös laivayhtiöön ja varasimme kotimatkan lauantaiaamuksi Tallinnasta Helsinkiin.
Kun palasimme autolle, oli ikkunassa punainen lappu PRANESIMAS no: 154097. Turisti-infosta selvisi että se oli pysäköintimaksukehoitus, jonnekin olisi pitänyt jotain maksaa.
No mepä ei jääty asiaa ihmettelemään vaan tankattiin auto, käytiin kaupassa osotoksilla ja lähdettiin köröttelemään kotiin päin.
Pitkin maaseututeitä matkamme jatkui haikaroita ihmetellessä. Panevezysin kaupungissa alkoi nälkä kurnia, löysimmekin pienen kurvailun jälkeen sopivan pitsapaikan jossa sitte calzone-pitsat nautittiinkin.
Kun jälleen palasimme autolle, oli ikkunassa taas lappu! Tällä kertaa siinä luki TRANSPORTO PRIEMONES VALST VAIRUOTOJUI ja uhkailtiin Policijalla. Mikä kumma siinä on että parkkeerasi miine vain niin aina tulee huomautus.
Ei tässäkään lapussa ollut mitään summia tai maksupaikkaa, minne olisi maksun voinut suorittaa, joten jatkoimme matkaa.
Liettuan ja Latvian rajalla ei meistä oltu kiinnostuneita, ajelimme rajan yli Latviaan.
Helle oli taas ja mieliimme palasi edellisyön viileä hotellihuone, päätimme mennä myös Latviassa yöksi hotelliin.
Jelgavan kaupungissa olimme olleet aiemminkin ja sama hotelli löytyi nytkin. Hotelli oli remontissa ja respa siirretty kellariin, mutta saimme huoneen edulliseen hintaan.
Huoneessa ei ollutkaan ilmastointia, ikkunaa sai auki vain sentin pari ja lämmintä kuin saunassa.
Yritimme suihkussa viilentää kuumottavaa ihoa, kävimme kaupungilla kävelyllä kaupoissa ja kirkkoa ihmettelemässä.
Hotellihuone ei ollut yhtään viilentynyt vaikka välillä ukkostikin.
Suihkukaan ei enää auttanut, hiivimme hiljaa autoon nukkumaan, siellä sai sentään läpivedon aikaiseksi.




Päivän ajot 5h39min ja 351km

16.7.2010 Perjantai

Aamulla hiivimme takaisin hotelliin, kävimme suihkussa ja aamiaisella ja lähdimme ajelemaan kohti Viroa.
Riika kierrettiin kehätietä pitkin ja viimein Salacgrivan kylässä tuhlattiin viimeiset Latvian kolikot kahviin ja raparperipiirakkaan.

Sitten rajasta yli ja olimme Viron maaperällä.
Käänsimme keulan kohti vanhaa rantatietä ja kävimme katsomassa paria meille uutta ortodoksi kirkkoa Treimannissa ja Häädemeestessä.


Sitten olimmekin jo Pärnun tutussa kaupungissa. Kävimme siellä kaupoilla ja kirkoissa sekä tietysti taas syömässä, nyt Nikolain kanaa. Ja taas. Autolle palatessa oli i kkunassa nyt vironkielinen HOIATUS parkkimaksun laiminlyönnistä. Varsinaisia rikollisia...
Yhtä kyytiä sitten ajettiin Tallinnaan ja kaupan kautta Piritan pursiseuran leirialueelle odottamaan seuraavan aamun laivaa.
Tuuli oli kova laiturilla, auton peitteet lepattivat, mutta olipahan ainakin viileää pitkästä aikaa.

Päivän ajot 5h30min ja 384km


17.7.2010 Lauantai

Aamulla aikaisin laivalle ja aamupalalle, olipa hyttikin käytettävissä joten päästiin aamupesulle ja suihkuunkin.
Pian Helsinki näkyi horisontissa
ja sitten vaan viimeiset kilometrin kohti kotia.

Päivän ajot 1h47min ja 147km

Puoli tuntia vaille 7vrk matka kesti, 2548km lenkki heitetty, keskimääräisesti vähän yli 300km päivässä ajettu. Auto toimi hyvin ja maailmaa tuli taas nähtyä.

Kirkkoja ja kesäkukkia

Jälleen koitti se aika vuodesta, että oli päästävä Suomenlahden eteläpuolelle kesäkukkaostoksille. Türissä järjestetään vuosittain Viron suurimmat puutarhamessut aina toukokuun loppupuoliskolla, olemme jo niissä käyneet toistakymmentä vuotta.

Nyt oli varattu jo perjantaipäivä matkustamiseen, lähdimmekin jo aamuvarhaisella ajelemaan petiautollamme kohti laivasatamaa. Toki ehdimme ensin käydä Helsingin kauppatorilla ryyppäämässä kupilliset Presidenttikahvia kera possumunkin.

Laivaan ajo sujui jo vanhalla rutiinilla, en ehtinyt paljon hermostuakaan jonojen vetävyyttä.

Tallinnassa matkamme alkoi perinteiseen tapaan hiljaisella hetkellä Viron Ortodoksine pääkirkossa aivan sataman D-terminaalin portin pielessä.
Muutamat pakolliset ostokset tehtyämme olimmekin jo hyvää vauhtia viilettämässä pitkin Viron maasetua helteisessä säässä. Haikaratkin olivat aivan läkähdyksissä pesissään pää nuokkuen iltapäivän kuumuudessa.

Ensimmäinen kohteemme pääkaupungin ulkopuolella oli Kohilan ortodoksikirkko. Remontti oli juuri käynnissä, jostain syystä mustaa kattoa ja kupoleita oltiin värjäämässä valkoisella mönjällä.
Kohilan hautausmaalla lepäsivät vieri vieressä oikeauskoiset, vääräuskoiset ja pakanatkin...



Matka jatkui kohden etelää. Ennakkotietojen mukaan pienessä Juurun kylässä piti oleman myös ortodoksikirkko ja löytyihän sekin sieltä, pusikosta. Pelkkä kupolien maalaus ei kylläkään enää riitä, Herran huone oli hyljätty ja kattokin sisään romahtanut. Yksinäinen teksti seinällä kertoi lopun olevan jo lähellä...

Juurusta ajoimme Raplaan jossa Farmiburgerissa nautimme Superpurgerin kaikilla herkuilla.
Maha killillään kurvasimme nyt Lellen rautatieristeysasemalle ja sieltä löytyi jo paremmassa kunnossa oleva ortodoksien pyhäkkö.

Siinäkin lappu luukulla, Hoosiannaa lauletaan joku toinen päivä...

Sitten saavuimmekin jo Türin pikkukaupunkiin. Puutarhamessuilla oli vielä täysi hyörinä, kello lähenteli iltakahdeksaa. Kävimme etsimässä Türin ortodoksikappelia, sen paikalla olikin hulppea omakotitalo, mutta ei kylä sentään kokonaan ilman kirkkoa jää, kadun toiselle puolelle oli hyvää vauhtia kohoamassa entistä ehompi pyhäkkö.

Köröttelimme messualueen parkkipaikalle, nyt oli jo hiljaisempaa. Kävimme kävelemässä messualueella ja tutkailemassa seuraavan päivän ottipaikat. Moni myyjä pani myyntiteltat pakettiin, pakkasi kaiken roinan autoon tullakseen taas seuraavana päivänä pystyttämään kaiken uudelleen.
Osa sentään jäi alueelle yöksi, kuka telttaan, kuka autoonsa huilaamaan Grillit kärysivät ja Sakupullot kilisivät.
Vetäydyimme yöpuulle auton uumeniin, mutta ei nukkumisesta meinannut mitään tulla. Paikallinen nuoriso saapui parkkipaikalle kokeilemaan kenen autossa bassot jytisivät kovimmin. Onneksi älysivät lähteä jonkun ajan kuluttua matkoihinsa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Sitten saapui parkkipaikalle likkalauma ja kuten tunnettua, kotkotus ja kaakatus ei meinannut millään loppua. Hamuilin jo tylsää kirvestä sängyn alta kun parkkipaikka lopulta hiljeni ja saatoimme vaipua unten maille.

Aamulla heräsimme kilpaa auringon kanssa. Vuosi sitten yöllä oli ollut pakkasta ja nenä huurussa sai kahvia keitellä, nyt oli päin vastoin. Kuuma ja kostea ilma oli myös herättänyt kaikki lähialueen hyttyset jotka jo ikkunan ulkopuolella koputtelivat lasiin...tulkaa ulos jo...

Aamukahvin jälkeen maleksimme messualueelle, lipunmyyjät vielä nukkuivat kotosalla. Jotkut myyjistä sentään olivat heränneet ja saimme kaupanteon alkuun.

Pari kantoreissua jo autolle sain vietyä, ennenkuin lipputäti pisti ostamaan piletit. Myyjiäkin alkoi olla enenmmän ja enemmän, autolla käyntejä ei enää pystynyt laskemaan. Lopulta auto oli jo täys, kellokin oli kymmenen ja miljoona messuvierasta tukki kaikki kulkuväylät, päätimme vaihtaa maisemaa..

Auton keula kohti Pärnua, siellä on Viron edullisin Rimi-osotoskeskus.

Vändran kaupungissa taas piti olla kirkko, mutta ei kyllä meidän silmiimme sattunut, liekö jo sortunut maan tasalle.
Torin kaupungin lähellä, Randiväljan kylästä semmoinen kuitenkin löytyi, ja ainakin osittain kunnostuntyö oli jo alkanut seinän rappauksista päätellen.

Sindin kaupungissa on myös ortodoksikirkko ja komea onkin, ovi sielläkin tiukasti lukossa


Pärnussa poikettiin siellä ostoskeskuksees ja rautakaupassa sekä tietysti torilla. Sitten oli aika suunnata kohti Tallinnaa. Kaupungista poistuttaessa eteen sattui sotilasajoneuvokolonna, kolmisenkymmentä maastokuorma-autoa jotka seittämääkymppiä köröttelivät Via Balticaa pohjoiseen.
Kieli keskellä suuta pääsimme niistä kuitenkin ohi. Pärnu-Jaagupista poikkesimme pieneen Uduveren kylään kirkkoa katsomaan.

Kun palasimme päätielle, oli sotilaskolonna taas edessämme....sama ohitusruljanssi oli edessä. Päärdusta taas poikkesimme pois päätieltä, arvasimme mitä kohta edestämme löydämme.
Ajoimme Velisen kolhoosikylään, jossa ortodoksikirkko oli saanut harteilleen uuden peltikaton.
Sitten oli vuorossa Märjamaan kaupunki, mutta siellä oltiin oltu taas jumalattomia ja annettu kirkon mennä huonoon kuntoon, katto täälläkin oli romahtanut.

Palasimme päätielle ja kuinka ollakaan, saattueen perään. Kamikazeohitukset alkoivat taas, ja juuri ennen Tallinnaa pääsimme viimeisestäkin ohi.

Ajo laivaan ja onneksi oltiin varattu myös hytti, suihku teki poikaa ja pienet lepohetket ehdittiin nauttia ennen Helsinkiä. Kotimatka sujui pienessä sateessa, helteet taitavat olla tälläerää ohi.
Sekalaisia kesäkukkia ym. tuli hankittu puolentoista sataa, jäi siinä vironmummuille hieman kafferahaa, eikä kukkaostoksilla tarvinnut rahoittaa ahneita kotimaisia tukkukasvattajia...

Minä ja Mamma Milanossa

-
Pääsiäislomalle piti keksiä joku mukava retkikohde, onneksi netti on niitä pullollaan. Ensin etsimme halpalentoyhtiöiden sivuilta sopivaa kohdetta. Semmoiseksi valittiinkin RyanAirin lento Milanon lähelle Bergamoon, vain 29 euroa/henkilö. No ei se ihan niin halpaa ollut kun siihen lisättiin vielä verot, varausmaksut ja matkatavarakorotukset, mutta melko edullista kumminkin.
Sitten hakukoneet etsimään halpaa majoitusta Berganosta. Löytyi mukava B&B Casa Cristina, josta varasimme majoituksen kolmeksi yöksi, yhteensä 190 euroa.

Tiistai 30.3

Aamulla ajelimme hissukseen Tampereelle. Ilma oli plussan puolella, mutta Lahden jälkeen alkoi lumipyry ja sitä lunta tulikin niin ettei Tampereen lähistöllä meinannut tiellä pysyä kun aura-auto ei ollut ehtinyt lunta poistamaan.
Lentoasemalla ajelimme reteesti uuden terminaalin parkkipaikalle naureskellen sivummalla ollutta ränsistynyttä vanhaa terminaalia. No omaan nilkkaanhan se osui, RyanAir lähteekin vanhalta puolelta.
Todella tiukan turvatarkastuksen jälkeen, jossa kopeloitiin kaikki paikat, pääsimme odotushalliin, joka oli kuin suoraan Viipurista.


Vihdoin kone saapui ja pääsimme rynnimällä melkein ensimmäisten joukossa kunnon istumapaikoille, näissä halpalennoissahan ei ole etukäteen myytyjä istumapaikkoja. Koneen sisutuskin noudatti paikallisliikenteen linja-auton sisustusta, muovia ja vinyyliä, keltaista ja sinistä.
Koneemme kaarsi taivaalle ja pilvien yläpuolella paistoi aurinko täydeltä terältä.
Alla vilisti luminen Suomi ja Ruotsi, ruskean harmaa Tanska ja sitten vaaleanvihreä Saksa.
Kolmen tunnin lennon jälkeen vihersi allamme Italian maaperä ja koneemme alotti laskeutumisen. Kiitoradan pää jo vilisti allamme ja laskutelineet olivat ulkona, kun kapteeni tuli toisiin aatoksiin, veti nokan ylös ja kaasut auki. Meno oli kuin avaruusraketissa suoraan kohti taivasta. Heikkohermoisimmat jo valahtivat kalpeiksi ja ohjaamosta kuuluvat summerit vielä lisäsivät paniikkia. Hetkisen kuluttua kapteeni huonolla englannillaan selitti tuuliolosuhteiden olleen huonot ja siksi tehdään uusi laskuyritys pienen kaarron jälkeen.
Kaikki matkustajat pidättivät hengitystään kun toisella yrittämällä vihdoin laskeutuminen sujui mallikkaasti.
Ulkona meitä tervehti Italian leppeä kevätilma ja nopeasti pääsimme matkatavaroinemme tulohalliin, jossa meitä odotti Casa Cristinan kuljetuspalvelu. Pian kurvasimmekin piskuisella Suzukilla italialaiseen tyyliin pitkin Bergamon katuja ja kujia ja ihme ja kumma, ehjänä pääsimme perille.
Majoituksessa meille selvitettiin talon säännöt, aamiaisen sai valmistaa itse, jääkaapissa oli tarvikkeet ja koko systeemi oli meidän käytössämme, muita vieraita ei ollut. Saimme vielä nipun avaimia ulko-oveen, talon oveen, huoneen oveen, porttiin ja vielä vessaankin.

Jäimmekin kaksistaan purkamaan laukkujamme. Hiukan jo nälkä kurni, päätimme lähteä vanhaan kaupunkiin syömään, sehän sijaitsee vain 15minuutin matkan päässä.....
Siinä kartan kanssa kävellessämme alkoi tihuutta vettä ja olisimme ottaneet taksin, jos niitä olisi ollut. Sade yltyi. Kaksi märkää, uitettua matkaajaa marssi peräkanaa pitkin jyrkkiä mukulakivikatuja aina vain ylemmäs ja ylemmäs jupinan säestämänä. Eräässä kadunkulmassa oli pieni tupakkakauppa ja sanakirjaa apuna käyttäen saimme ostettua kaksi sateenvarjoa, mitähän se myyjämummo oikein hymyili.
Matka jatkui, tuuli riepotti sateenvarjoja ja karttakin oli läpimärkä ja tajusimme, että olimme jo kulkeneet päämäärämme ohi. Eikun takaisin ja paria poikkikatua pitkin pääsimme vihdoin pienelle aukiolle, jossa näitä ruokapaikkoja oli.
Kylläpä maistui höyryävä Pasta Bolognese todella maukkaalta. Ulkona jatkui sade ja ukkonenkin jyrähteli, päätimme lähteä majoitukseen komiasti taksilla. Taas sanakirjaa apuna käyttäen selvitimme asian ja ystävällinen trattorian täti tilasi meille kuljetuksen. Taksi oli sähkökäyttöinen Toyota, tulipa semmoinenkin energiaihme koettua. Liikennevaloissa auton moottori ei käynyt ollenkaan ja liikkeellä ollessaankin piti vain pientä surinaa.
Kun märät vaatteet oli ripustettu kaikille mahdollisille lämpöpattereille kuivumaan, rojahdimmekin sänkyyn, joka muuten taisi olla kovuudesta päätellen sitä kuuluisaa Italian marmoria. Eipä meitä haitannut, uni tuli kutsumattakin.

Keskiviikko 31.3

Yöllä ukkonen paukkui suoraan yläpuolella, ikkunat kilisivät ja talo tärisi, muutoin yö sujui rauhallisesti ja heräsimme laulurastaan vihellyksiin. Aurinko nousi pilvettömälle taivaalle ja pääsimme valmistamaan aamupalaa. Kahvikone oli joku kummallinen monitoimilaite, jossa oli nappuloita kuin haitarissa, mutta lopulta kone murisi ja rutisi ja sylki putkistostaan pari kuppia kahvia. Paahtoleivän kanssa ihan mukiinmenevää aamupalaa.
Reppu selkään ja lähdimme kohti rautatieasemaa. Kartan mukaan sinne oli matkaa muutama kilometri, kyselimme signoriitoilta bussien aikataulua. Hepä kertoivat, että bussiin pitää olla ennakkoon ostettu lippu, joita saa ostaa mm. tupakkakioskeista. kioskit olivat kiinni näin aamuvarhaisella, päätimme siis kävellä ja katsella kaupunkia. Kaiken maailma puut olivat täynnä kukkasia, valkoisia, keltaisia ja vaaleanpunaisia. Skoottereita oli tuhatmäärin, koululaiset päristelivät niillä kouluun, virkamiehet kravatti liehuen konttoreihinsa ja minihameiset pimut korkokengissään ties minne ja lopultakin tunnin kävelyn jälkeen olimmekin asemalla. Kaikilla italialaisilla, niin mummoilla kuin pojanklopeillakin oli nappikuulokkeet korvilla ja joku musiikkipuhelin, mitä räpläsivät koko ajan. Tunsimme olevamme jostain takapajulasta. Liput saatiinkin ostettua ja kaksikerroksisen pikajunan yläkerroksesta katselimme ohikiitäviä kyliä ja kaupunkeja. Italialaisilla paikoilla nimetkin ovat kuin jotain ruokalajeja, Chiabatta, Caramello, Pomodore jne.

Tunnin kiidon jälkeen junamme saapui Milanon hulppealle rautatieasemalle josta lopulta löysimme pitkällisen harhailun päätteeksi ulos aurinkoiseen ja lämpimään Milanoon. Aurinkolasit päähän ja tutkimaan asema-aukion markkinakojujen tarjontaan. Monen moista tuotetta siinä myytiin turisteille muka halpaan hintaan.Ostosten jälkeen etsimme metroaseman ja ajelimme Piaza del Duomoon eli tuomiokirkon aukiolle. Ja olipa se kirkko!

Heti metrotunnelista maanpinnalle kavuttuamme edessä avautui uskomaton rakennus, jonka nakutteluun Carreran marmorista lienee kivenhakkaajilla mennyt tovi sun toinenkin. Aukiolla ulkomaalaisen näköiset nuoret miehet olisivat antaneet ilmaiseksi muutamia jyviä, joilla syöttää puluja, mutta emme menneet lankaan. Kuulemma sitten ei pääse enää tuhansista puluista eroon, ennenkuin ostaa pojilta lisää jyviä. Sisällä kirkossa kymmenien metrien korkuiset lasimaalaukset ja hienot yksityiskohdat melkein musersivat tämmöiset maan matoset mahtavuudellaan. Kirkon kellarissa makasi Milanon kardinaali, tosin lasikaapissa ja ollut kuolleena jo viitisensataa vuotta.


Kirkon jälkeen kuljimme katettua "kävelykatua" ja ihmettelimme Pradan, Guccin ja Luis Vuittonin myymälöitä, joissa alennetutkin tuotteet maksoivat duunarin kuukausipalkan. Katu päättyi La Scala-oopperatalon aukiolle. Rakennukset olivat toinen toistaan komeampia, jopa paikallinen Mäkkäri oli päässyt muiden merkkituotteiden seuraan. Kävelykadun fiinissä ravintolassa nautimme italialaista pizzaa paikallisen oluen kanssa, kylläpä maistuikin taivaalliselle. Sitten suuntasimme takaisin metrolle ja ajoimme rautatieasemalle. Junan lähtöön viisi minuuttia aikaa ja lipunmyyntikone kyselee italiaksi kaikenmaailman alennuskoodeja ym. Lopulta lippu tulostui ja pikajuoksua kassit ja reput heiluen pääsimme Bergamon junaan juuri sen lähtiessä.
Paluumatka roikuttiin junan ikkunassa ja seurattiin asemien nimikylttejä, josko olisivat samoja kuin mennessäkin ja olisimme siis hypänneet oikeaan junaan. Bergamoon päästiin ja rautatieasemalta hypättiin suoraan vanhaan kaupunkiin, Citta Altaan menevään linjuriin. Nyt jo osattiin ostaa lippu etukäteen ja jopa leimata se linjauton leimauskoneella. Matka ylös vuorelle sujuikin nyt mukavammin kuin edellispäivänä sateessa tarpoessa. Bussi jätti meidät vanhankaupungin toiselle laidalle ja näin pääsimme tutustumaan kujiin ja kauppoihin kulkiessamme keskiaikaisen kaupungin kapeita mukulakivikujia, onneksi oli kartta mukana.
Kirkoissa käytiin ihmettelemässä freskoja ja katukahvilassa nautittiin huikopalaa.
Lopulta saavuimme kapungin toiselle laidalle, josta oli hyvät näkymät alakaupunkiin. Vanhankaupungin laidalta laskeutuu alakaupunkiin eräänlainen köysirata/vuoristojuna, Funicolare ja sitä odotellessamme maistui Amaretto mukavalle.
Funicolare kulkee pitkin kiskoja, mutta roikkuu myös vaijerissa ja vaunut ovat siten asennetut, että lattia on vaakatasossa vaikka kuljetaan jyrkkää mäkeä alas.
Ala-asemalta kävelimme paikalliseen supermarkettiin ostelemaan tuliaisia ja herkkuja ja sitten ajelimmekin taas bussilla, tällä kertaa ihan majoituksemme nurkalle. Jalat olivat jo kävelymatkoista melkein muussina.
Hotellilla kun otti virkistävän suihkun, jaksoi taas lähteä kaupungille. Nyt ajelimme bussilla kuin jo vanhat tekijät, leimauskone vain surisi kun lippuja leimattiin.
Keskustasta löytyi pikkuinen kellariravintola La Bruschetta josta sai mainiota pastaa ja paikallista olutta. Päivän rasitukset alkoivatkin jo painaa, palasimme hyvissä ajoin hotellille ja kyllä taas uni maistoi ja naamaa kuumotti.

Torstai 1.4

Aamupala syntyi jo rutiinilla, kahvikone ei enää päässyt yllättämään. Taas reppu selkään ka bussilla keskustaan Porta Nuevan aukiolle. Siitä sitten käveltiin kohti rautatieasemaa, matkalla pysähdyttiin fiiniin kahvilaan nauttimaan cappuchinot ja croissantit. Rautatieasemalta jatkettiin toisella bussilla aivan lentokentän kupeessa olevalle ehkä Italian suurimmalle ostoskeskukselle. Bussi jätti meidät lentoaseman ovelle, mutta kauppakeskus, Orio Centrum olikin moottoritien toisella puolella. Onneksi opasteita seuraamalla löydettiin tien ali kulkevalle tunnelille ja päästiin muutaman parkkihallin ja rappusten kautta ostoksille. Orio Centrumissa on yli 200 erikoisliikettä kilometrin mittaisessa rakennuksessa kahdessa kerroksessa. Merkkiliikeiden lisäksi löytyi monta ravintolaa ja hirmuinen elintarvikekauppa, jonka juustomyymälässä koputeltiin juustoja kypsyysasteen toteamiseksi - kypsiä olivat. Kalaa ja muita mereneläviä myytiin suoraan jäistä, leipiä oli joka lähtöön ja hedelmätiskit pullistelivat papaijoita ja muita herkkuja. puoli päivää siellä kului näin maalaiselta pelkästään ihmetellessä.
Taas ajeltiin bussilla takaisin keskustaan ja hotellille jossa kauppakeskusen myllerryksessä väsyneet ruumis ja mieli palautettiin kuntoon päiväunilla. Suolien kurniminen viimein herätti joten taas oli lähdettävä sapuskan etsintään. Mutta vaikkei ihan etelässä oltukaan, pitivät monet ravintolat ja kaupat täälläkin siestaa eikä mikään paikka tuntunut olevan auki. Sadekin teki taas tuloaan joten ajoimme bussilla Citta Altaan, jossa tiesimme niitä ristoranteja olevan. Hieno (kallis) paikka löytyikin ja tortelliineja ja talon kakkuja syötiin mahat täyteen. Lopulta lyllerrettiin taas Funicolaren asemalle ja vaunuilla alas ja parin bussikyydin jälkeen olimme taas majoituksessamme. Nyt olikin jo aika pakata tavarat kasseihin ja punnita, ettei tule ylipainoa. Kaikille löytyi paikka ja kun vielä kävi kuumassa suihkussa niin taas oltiin valmiita peiton alle.

Perjantai 2.4

Viimeinen aamupala tässä talossa nautittiin melkein pimeässä, aamu vasta valkeni. Sitten kadunlaitaan odottelemaan tilattua kuljetusta, joka saapuikin italialaiselle hämmästyttävällä tarkkuudella, vain minuutin myöhässä. Kentällä oli muutama tuhat italialaista myös lähdössä pyhien viettoon, onneksi eri lennoille, joten nopeasti päästiin turvatarkastuksista odottelemaan koneeseen pääsyä. Kone lähti vartin myöhässä, mutta etelätuulen siivittämänä olimme etuajassa Tampereella. Autokin oli parkkipaikalla ja kolmen tunnin ajon jälkeen olimme vihdoin kotona. Kyllä oma sänky sentään on mukava paikka

Tupalat Tallinnassa

Perjantai iltana piti leipoa pullaa. Kardemumma oli päässyt loppumaan, eihän siitä mitään silloin tule, joten petivaatteet auton kyytiin ja kohti laivasatamaa. Mausteet nimittäin ovat melko edullisia Virossa.
Satamaan saavuttiin ajoissa, tällä kertaa otettiin myös hyttipaikka, vaikkei matka kestäkään kuin vajaa kolme tuntia, onhan ainakin sitten paikka mihin päänsä kallistaa, jos alkaa unettaa.
Laiva saapui Tallinnaan puoliltaöin ja satamaselvitysten jälkeen ajoimmekin suoraan Piritan vierasvenesataman parkkipaikalle yöksi.
Alue oli täynnä, mutta saimme auton ujutettua aallonmurtajan päähän meren äärelle.
Tuuli oli illan aikana yltynyt lähelle myrskylukemia, auton keulapeite lepatti ja paukkui ikkunaa vasten, mutta eipähän kuulunut muita ääniä häiritsemästä yöuntamme.
Aamulla tietty herättiin jo kukonlaulun aikaan, tuuli jatkoi puhkumistaan joten kaffet keitettiin autossa sisällä.
Kaupat olivat vielä kiinni, ajoimmekin Tallinnan keskustorille ja ostimme sieltä ämpärillisen isoja kanttarelleja hintaan 1.5euroa/litra.
Sitten lähdettiin kulttuurikierrokselle ja ajettiin Tallinnan kupeessa olevaan Maardun kaupunkiin ja siellä Kallaveren taajamaan. Sieltä löytyi komealla paikalla oleva Arkkienkeli Mikaelin kirkko.
Virossahan toimii kaksi ortodoksista kirkkokuntaa. Moskovan patriarkaatin alainen Viron Ortodoksinen kirkko ja Konstantinopolin alainen, itsenäinen Viron Apostoolinen Ortodoksikirkko.
Kirkkojen kesken käydään välillä kiivastakin sanasotaa ja kuten nimistäkin voidaan päätellä, Moskovasta johdetussa kirkossa enemmistö seurakuntalaisia on venäjänkielisiä.
Myös komeimmat ja hyväkuntoisimmat kirkkorakennukset kuuluvat Moskovan kirkolle, sekin lienee yksi syy huonoihin väleihin. Tässä kuvassa tummalla olevat kirkot ovat Moskovan, valkoiset taas Viron omia kirkkoja.
Tämä Maardun kirkko kuuluu siis Moskovan patriarkaatille.
Maardusta ajettiin toiseen Tallinnan lähiöön, Nõmmeen jossa sijaitsee, niin ikään Moskovalle kuuluva Johannes Kastajan kirkko.
Kirkossa oli juuri menossa palvelus, joten tyydyimme kurkkimaan vain ovenpielestä.
Hengellisen ravinnon jälkeen oli aika siirtyä Selverin hypermarkettiin ostamaan sitä maallista mammonaa, kardemummaa. Tosin tuli muutakin ostettua, kaksi ostoskärryllistä ja kahviossa nautittiin lettuja kinkun ja juuston kanssa. Jo vähän suolet kurnivatkin.
Toinenkin marketti koluttiin, että saatiin autoon lisää painoa ja sitten ajettiin Tallinnan keskustaan, jossa osoitteessa Liivalaia 38 sijaitsee Jumalanäidin Kazanilaisen Ikonin kirkko aivan Olümpia-hotellia vastapäätä.
Kirkko on Tallinnan vanhin säilynyt puukirkko ja kuuluu sekin Moskovan alaisuuteen. Kirkko oli remontissa ja ovet lukossa.
Kumma kun reippailu ja ulkoilu kirkkomailla tekee nälkäiseksi, nyt ajettiin Piritan rannoille kahvin keittoon. Kunnon leivoskahvien jälkeen suunnattiin taas keskustaan. Ensin tankattiin tankki täyteen, mutta kas, Tallinnassa dieseli maksaakin jo enemmän kuin Suomessa. No tankattava oli ja sitten taas kirkonmetsästykseen.
Matkamme ainoa Viron Apostoolisen ortodoksikirkon kirkkorakennus löytyi aivan sataman suulta puiden keskeltä.
Pyhien Simeonin ja Hannan katetdraali on Viron Apostoolisen ortodoksikirkon pääkirkko ja vielä hieman keskeneräinen. Freskoja maalattiin rakennustelineillä ja muutenkin hommat olivat keskentekoisia. Neuvostovallan aikaan rakennus on toiminut mm. voimistelusalina ja autokorjaamona, joten ymmärrettävistä syistä johtuen puuhaa riittää.
Koska laivan lähtöön oli vielä hetki aikaa, kurvasimme autollamme vanhaan kaupunkiin Toompean mäelle, jossa pysäköinti on visusti kielletty. No presidentin auton paikka oli tyhjä, lienee Ilves kesämökillään ja koko eduskunta lomilla, Riikikogun pihalla saattoi hetken autoa seisauttaa ja tarkastella Moskovan patriarkaatin pääkirkkoa Virossa, Aleksanterin Nevskin katetdraalia.
Katedraali on Tallinnan suurin kupolikirkko, ja se pyhitettiin Novgorodin ruhtinaan Aleksanteri Nevalaisen muistolle. Kirkon tornissa on yhteensä 11 kelloa, joista yksi on Viron suurin. Se painaa lähes 15 tonnia ja on noin kolme metriä korkea.
Ei ehtinyt lappuliisa tulla, pääsimme ajamaan satamaan i lman sakkolappua.
Laivaan pääsimme ensimmäisenä, hyttipaikkakin oli taas maksettu ja paluumatka sujui leppoisasti.
Kotona olimme lauantai-iltana ennen yhtätoista, runsaan vuorokauden kauppareissu oli tehty.

Seikkailijat Savonmaalla

Yhtäkkiä perjantai-iltana alkoi tehdä mieli Hanna Partasen kalakukkoa.
No niitähän saa Kuopion torilta. Äkkiä retkivehkeet autoon ja matkaan. Pimenevästä illasta ei voinut puhua, aurinko paahtoi täydeltä terältä ja lämpötila kipusi hellelukemiin, vaikka kellon mukaan oli jo ilta.
Mikkelistä käännyimme välillä kulkemaan Pieksämäen kautta, josko siellä olisi jotain näkemistä. Turha toivo, samaa pusikkoa tämänkin tien varrella.
Pieksämäellä ajeltiin hetki ristiin rastiin, mutta eipä mitään sykähdyttävää jäänyt mieleen. Onneksi kuitenkin oli Hesburger, josta saimme iltaevääksi pekonijuustohampurilaisateriat, siinäpä huikopalaa kerrakseen.
Vähän ennen Suonenjokea löytyikin sopiva vanhan tien pohja, jonne automme parkkeerasimme ja sitten olikin aika yrittää saada hetki nukuttua täydellä vatsalla ja helteessä, joka vielä iltakymmeneltä oli +20, autossa sitäkin enemmän.
Yöksi oli luvattu sadetta, mutta mitä kukkua, aamu valkeni pilvisenä mutta poutaisena. Aamutoimien aikana tuli kuitenkin muutama tippa vettä, mutta sitten sekin lysti loppui.
Lähdimme kohti Kuopion toria. Nämä savolaisveijarit ovatkin aamu-unisia, puoli kahdeksalta vasta muutama kauppias viritteli kojuaan torille, onneksi sentään saimme aamukahvit ja -sämpylät takaoven kautta.
Myös se Hanna Partasen kalakukko saatiin ostettua, tosin hinta oli aika huima, 19 euroa/kg ja kilon kukko ei vielä kummonen ole.
Keskustan kaupat aukenivat vasta kymmeneltä, lähdimmekin siis tutustumaan Kuopion ympäristöön.
Sattumalta löysimme Siilinjärven Toivalan kylästä Jumalansynnyttäjän Kuolonuneen Nukkumisen Tsasounan pienen kinttupolun päästä. Kuinkahan sinne umpihangessa ja rollaattorilla mahtaa päästä? Kai se on sitä kilvoittelua...
Lentokentän päässä katselimme hetken Suomen Ilmavoimien vanhan Fouga Magister harjoitushävittäjän taitolentoesitystä. Näitä koneita Suomessa ei ole enää lentokuntoisena kuin kaksi.
Sitten naputeltiin navigaattoriin Ortodoksisen kirkkomuseon osoite ja annettiin koneen viedä.
Museo löytyikin, kuvaus sisällä totta kai kielletty, mutta saipa ulkoa kuvan.
Sisällä oli kahdessa kerroksessa paljon mielenkiintoista vanhaa esineistöä luovutettuun Karjalaan jääneiden luostareiden, Valamon, Lintulan ja Konevitsan luostareista sekä myös pohjoisesta, Petsamon pikkuluostarista.
Kirkollisen annin jälkeen etsimme kotvan aikaa Kuopion keskustasta ortodoksista lahja- ja kirjamyymälää, muttei löydetty.
Kauppahallikin oli jo auki, sieltä saatiin ostetuksi italialaista raakamakkaraa, sitä kun grilliin heittää, muuttuu paatuneinkin kasvissyöjä lihansyöjäksi.
Läheltä matkustajasatamaa löytyi vielä Pyhän Nikolauksen katedraali, ovet tiukasti lukossa.
Kuopio oli nähty, siispä kalakukolla varustettuna lähdimme kohti kotia.
ABC Pitkälahdessa söimme grillihärkää ja ABC Juvan ohi ei kerta kaikkiaan pääse poikkeamatta samoissa tiloissa olevaan Q-point elämysmyymälään. Siellä myydään kaikkea tarpeetonta kodin sisustustavaraa kalliiseen hintaan.
Vielä kun poikkesimme Ristiinan Realisointikeskuksessa ostamassa halvalla lisää roinaa niin kohta jo olimmekin taas kotona. Ihan ei keritty olla matkalla vuorokauttakaan, parikymmentä minuuttia jäi vaille