lauantai 27. joulukuuta 2008

Mutahoitoja ja yrttikylpyjä

.
21.12


Nyt se alkaa, Jouluseikkailu. Laukut ja pakaasit oli pakattu jo edellisenä iltana ja matkaan päästiin lähtemään aamukahdeksalta.
Hieman oli lunta maassa ja keli nollassa. Sallittujen nopeusrajoitusten mukaan köröteltiin milloin loskassa, milloin taas kuivalla tiellä kohti Helsinkiä.
Lumi väheni matkan edetessä ja lopulta Sipoon jälkeen loppui kokonaan, pellot vain vihersivät ja meri lainehti vapaana.
Tavan mukaan oltiin taas hyvissä ajoin satamassa jonottamassa ja odottamassa. Mikä taika siinäkin on, että tulee mihin aikaan tahansa ja vaikka olisi ekana jonossa, muut jonot otetaan ensin laivaan ja vasta vihoviimeisenä pääsee itse...
Laiva oli uusi Viking XPRS jaolikin komea paatti. Tilaakin oli väljästi ja ensin nautittiin ne kuuluisat katkarapuvoileivät kahvin kera. Sitten tutustuttiin laivaan ja sen myymälöihin ja katseltiin ihmisten kirjoa.
Lopulta klo 14.00 olimme Tallinnassa ja kohtuullisen jonotuksen jälkeen päästiin pihalle. Tallinnassa olikin enemmän lunta ja tiet niljakkaita ja loskaisia. Ajoimme ensin Sikupillin Prismaan vaihtamaan hieman valuuttaa ja sitte kohti itää ja Narvaa.
Kuskai vaihdettiin ja tankattiin hieman polttoainetta, maksoikin 13.80EEK/l
Ilta pimeni ja taakse jäivät Rakvere, Kohtlajärve ja Sillamäe. Sillamäen jälkeen kurvattiin "oikotielle" kohti Narva-Joesuuta. Lumisade oli alkanut ja nyt pyryttikin oikein reippaasti. Tietä ei oltu aurattu kuin viimeksi viime talvena, onneksi ei muuta liikennettä ollut, siinä rännissä ei olisi mahtunt kohtaamaan.
Lopulta Kylpylän viitta osoitti oikean suunna ja pääsimme pihalle. Varauskin oli kunnossa ja saimme huoneen kolmannesta kerroksesta, meren puolelta, tosin meren peitti katon korkeudelle ulottuva maavalli.
Iltaruokinta aikakin oli käsillä joten marssimme peräkanaa ruokasaliin, jossa oli tarjolla mitä lie kanan teurasjätettä, mutta muut lisukkeet olivat hyvä ja maukkaita. Juomaksi oli tarjolla vain haaleaa raanavettä, jossa lillui kalpea sitruunaviipale, ei kiitos.
Ruokailun jälkeen menimmekin suoraan baariin ja joimme Sakupullon puoliksi.
Johanna lähti uimaan ja Kari yritti saada suihkusta tulemaan muutakin kuin jäävettä. Muutaman kymmenen minuutin valutuksen jälkeen kuuma vesi oli jo 25 asteista, sinne vaan suihkuun.
Matkan rasituksista voipuneina käperryimmekin jo alkuillasta peiton alle.

22.12

Hiljainen oli hotelli yöaikaan, eipä mikään häirinnyt yöunta. Aamusuihkun vesi taas oli polttavan kuumaa, keskimäärin siis sopivaa ja aamupala tarjoiltiin klo 8.00
Kaurapuuro (velli) oli ulkonäöstään huolimatta maukasta ja hyvää ja muutkin tykötarpeet maukkaita ja nyt vihdoin selvisi myös mehuautomaatin toiminta, saihan sieltä sairaalamehuntapaista kun oikeita nappuloita paineli.
Aamiaisen jälkeen puimme toppavaatteet päälle ja lähdimme "keskustaan" etsimään kauppaa. Lunta taas tuiskutti ja puhuri ja viima pyrytti naaman punaiseksi ja vaatteet valkoisiksi.
Kauppa löytyi ja kahdella muovikassillisella varustettuna palasimme hotellille.
Lääkärin vastaanottoaika läheni ja olimme taas hyvissä ajoin odottelemassa lääkäri Olgan oven takana. Lääkärien tapaan Olga oli myöhässä varttitunnin, mutta lopulta pikatarkastus alkoi. Verenpaineet mitattiin suoraan paksun puseron läpi ja muutenkin tarkastus sujui ylimalkaan. Lääkärin jälkeen käytiin sitten varamassa määrätyt hoidot.

Kari

12:00 Soolakamber RP
13:00 Käsimas. RP 20 min
14:10 Ravivann RP

Johanna

12:30 Ravivann RP
13:00 Käsimas. RP 20 min
15:40 Mudaravi selg RP

Soolakamber on suolahuone. Seinät päällystetty jollain vuorisuolalla ja lattiallakin sitä on monta senttiä. Seinästä pöllähtää välillä suuolahöyryjä ja katossa joku laserhärveli levittää suolaa joka paikkaan. Päälle puetaan sairaalakaavut, päähän myssy ja jalkoihin muovipussit. Siellä sitten istutaan puoli tuntia kuuntelemassa imelää musiikkia ja meren kohinaa.

Käsimas. on hierontaa oikein olan takaa. Venäläispimut hierovat selän ja niskan niin että päässä pyörryttää.

Ravivann on yrttikylpy jossa poreammeeseen lorautetaan tuoksuöljyä ja laitetaan potkurit täysille.

Mudaravi taas on mutakylpy, jossa selkään kipataan ämpärillinen rikille tuoksuvaa kuumaa savea ja annetaan vaikuttaa.

Sai siinä kieputusta ja pulputusta koko kropalle. Välillä ehdimme käydä syömässäkin, tällä kertaa hengestään oli päässyt sika. Ja juoma-automaatti toimikin vain aamiaisella, nyt taas saatiin olla kuivin suin.
Niinpä ulkoiluvaatteet päälle ja kylän kaupalle ostamaan vesipullo iltaruokaa varten. Illallisella oli leivitettyä kanaa joka maistuikin erinomaiselle, varsinkin kun laukusta kaivettua mansikan makuista vettä hörppäsi päälle. Muut kylpylävieraat kuolasivat vieressä ja ryyppäsivät sitä paikallista raanavettä...
Vielä oli lähdettävä iltakävelylle, ettei ihan vaivuttaisi koomaan. Käveltiinkin pikkukujia pitkin radiomajakalle asti ja ihailtiin jouluvaloja ja komeita pytinkejä.
Sitten ruoan seassa ollut unilääke tai vastaava veti silmäluomia suppuun ja kaaduimmekin taas sänkyihimme jo alkuillasta.

23.12

Aamulla alkoikin hoito jo ennen aamiaista.

Johanna

08:00 Mudaravi selg RP
10:00 Ravivann RP
11:00 Kosmetolog
12:30 Käsimas. RP 20 min

Kari

09:20 Ravivann RP
11:00 Soolakamber RP
12:30 Käsimas. RP 20 min

Viimeisten hieromisten jälkeen vaihdettiin ihmisten asusteet päälle ja lähdittiin autoilemaan kohti Narvaa. Narvasta löytyikin helposti suuri ostoskeskus, jossa silmät pyöreinä ihmeteltiin idän ihmeitä. Nälkäkin jo kurni suolissa, jäihän kylpylän päiväankka nauttimatta, joten paikalliselta autoilijalta kyseltiin kaupungin parasta pizzapaikkaa. Sepä löytyikin helposti ja pizzat maistuivat mahtavilta perinteisen venäläisen keittiön jälkeen.
Pizzerian pihalta oli vielä hulppeat näkymät joen rannan kumpaankin linnoitukseen.
Vielä toinenkin ostoskeskus koluttiin ja sitten lähdettiin paluumatkalle. Melko uudessa kirkossa matkan varrella käytiin sytyttämässä tuohus ja sitten ajeltiin pimenevässä illassa takaisin kylpylän suojiin. Johannalla oli vielä klo 17:00 jalkahoito mutta sittenpä päästiin taas istumaan notkuvien lihapatojen ääreen.
Enpä tiedä mikä eläinraasu oli tällä kertaa joutunut antamaan henkensä ja joutunut keittiöhenkilökunnan toimesta esille pantavaksi ruokapöytään, mutta uskokaa kun sanon, ettei se ainakaan syötävältä vaikuttanut. Otimmekin vain hieman riisiä ja hapatettua porkkanarastetta ja päälle palan painikkeeksi kupposen teetä. Onneksi olimme päivällä syöneet kunnon eineen, ei nälkä kurninut ja niine hyvineen vetäydyimme taas huoneemme rauhaan.
Kävimme vielä saunassa ja uima-altaalla, Saunamaailm olkin kiinni. Sitten hieman huilausta ja venäjäksi dubattua telkun katselua ja matka höyhensaarille saattoi alkaa


24.12

Aamulla saikin nukkua pitempään, ensimmäiset hoidot olivat vasta kymmeneltä. Aamupala oli taas maittava, kauravellin sijaan otimmekin oikeaa riisipuuroa aaton kunniaksi. Sitten alkoi hoitopaketti

Kari

10:00 Liikumisravi Brühm RP
10:40 Ravivann RP
12:00 Soolakamber RP

Johanna

10:00 Ravivann RP
12:00 Soolakamber RP
14:20 Mudaravi selg RP

Liikumisravi oli mummojen kanssa uima-altaalla järjestettyä vesijumppaa, hiki meinasi tulla vaikka oli koko ajan veden alla.

Lounaaksi oli tällä kertaa maukasta rusettipastaa ja kotletteja, keittoakin sai jos halusi. Jälkiruoka aiheutti nyt yllätyksen, sepä olikin talkkunaa ja piimää. Sinne jäi kuppiin sekin satsi.
Ruokailun jälkeen kävimme kävelyllä kuvaamassa paikallisia taloja, vaikka ilma olikin hieman harmaa.
Aattoilta pimeni ja päätimme lähteä etsimään paikallista kirkkoa, joka kartan mukaan oli "ihan lähellä". katuvalotkin jo loppuivat ja tie pimeni, löysimme vaan tyhjiä taloja ja kylpylöitä, oli käännyttävä takaisin ennenkuin olisimme Sillamäellä saakka.
Jouluaaton iltaruoka aloitettiin talon tarjoamalla punaviinilasilisella ja sitten päästiin käsiksi varsinaiseen jouluruokaan, kaalilaatikkoon ja ryynimakkaraan, joka ei ollut ihan sieltä kevyimmästä päästä.. Liekö idästä tullut ruokaperinne?
Jouluaterian jälkeen kävimme vielä testaamassa Saunamaailman Höyrysaunan, Yrttisaunan ja Suomalaisen saunan sekä jättikokoisen porealtaan. Pieni pyrähdys vielä uima-altaalla ja sitten taas omaan kopperoon lahjoja aukaisemaan. Oli pullo punaista jouluista kuohuviiniäkin, muttei jaksettu kuin puolikkaan sitä hörpätä. Päivän hoitokuurit ja kävelyt ja tuhti ruoka veti taas unihupun matkalaisten päähän.

25.12

Liekö punaviinit ja kuohujuomat vai joku muu syy, mutta aamulla oli pää kipeä ja raskas, pari ensimmäistä hoitoa piti Karin jättää väliin.
Eipä oikein auttaneet pillerit ja rohdotkaan, mutta onneksi pikkuhiljaa olo parani ja sentään viimeiseen yrttikylpyyn jaksoi lähteä
.

Kari

10:00 Liikumisravi Brühm RP
12:00 Soolakamber RP
12:30 Ravivann RP

Johanna

10:00 Ravivann RP
10:40 Mudaravi selg RP
12:00 Soolakamber

Hoitopakettien jälkeen kävimme ruokasalissa syömässä kalaa ja kanaa, jälkiruokana rahkaa hillon kera. Sitten autoon ja matkaan. Kävimme nyt etsimässä sen paikallisen kirkon ja löytyihän se, olisi pitänyt illalla jaksaa vielä pari sataa metriä niin olisi löytynyt.
Ajelimme sitten Narvaan jossa kierreltiin pikkukujia ja katsastettiin parikin suurta kirkkoa. Ostoskeskuksessa nautittiin cappuchinot ja donitsit ja Sellver-kaupasta ostettiin taas herkkuja ja muita tarpeellisia tavaroita.


Sittenpä taas matkattiin takaisin hotellille jossa odottelikin iltaruoka. Ei täällä ainakaan laihtumaan pääse

Johannalla oli vielä manikyyri tilattu illaksi klo 19:00 mutta se siirtyikin jo klo 18:30. Sittenpä olikin kaikki hoidot saatu ja kärsitty.
Tavaroiden pakkaus alkoi ja lopulta kaikki tavarat olivatkin tungettuina matkalaukkuihin ja saatoimme mennä levollisin mielin nukkumaan.

26.12

Hotellipakettiin kuului vielä aamupala, josta tankattiin puuroa ja kahvia, jotta jaksetaan pitkä päivä ajella. Pakaasit auton kyytiin ja matka kohden Tallinnaa alkoi. Poikkesimme tietysti myös katsastamassa Sillamäen empiirikaupungin ja sen pikkuisen kirkon. Koska aikaa oli, ajelimme pikkuisempia teitä kohti länttä. Kardan pikkukaupungissa hieman eksyimme ja jouduimme paikallisen tehdaskombinaatin pihalle, puomi oli auki mennessä, mutta takaisin tullessa ei meinannut vahtitäti päästää meitä enää ulos. Onneksi sentään päästiin. Rannalta olisi saanut ostaa vielä vanhan kartanonkin halvalla, muttemme kuitenkaan ostaneet.
Viitnan körtsissä käytiin syömässä lehtipihvit ja sitten olimmekin jo Tallinnassa. Piritan Sellver-kauppaan törsättiin loppurahat, baarissa juotiin kahvia ja syötiin lettuja. Vieläkin oli paljon aikaa, joten päätimme lähteä tutkimaan Tallinnan Kopli-kaupunginosaa, siellä emme olleet ennen käyneet. Pari pientä kirkkoa sieltäkin löytyi, toiseen oli juuri suntio sytyttänyt pönttöuuneihin tulet ja savu nousi taivaalle kahdesta piipusta. Ilmeisesti iltavesperiin piti tupa saada lämpimäksi.
Lopulta kello oli niin paljon, että siirryimme satamaan ja taas vääryyttä kokien pääsimme ajamaan laivaan. Laivassa olikin tungosta, ensimmäinen vuoro pyhien jälkeen taas Suomeen. Ilta pimeni ja vihdoin iltayhdeksältä kurvasimme Suomen maaperälle ja ajelimme loskakelissä takaisin kotiin.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Möhkön Manta ja Karjalan kirkkokierros

.
Koska tuntuu siltä, että arabit pumppaavat öljyä maasta minkä kerkiävät, on jonkun sitä tuhlattavakin. Lähdimme siis perjantaina töiden jälkeen pienelle kulttuurimatkalle Pohjois-Karjalaan.
Ensin suuntasimme Lappeenrantaan ja siellä "miesten tiimariin" eli Bilteman myymälään, josta tosin tällä kertaa tarttui mukaan vain yleishyödyllisiä kodin tarvikkeita.
Matka jatkui kohden itää ja iltaseitsämältä pysähdyimme kuulun Karjalan Kägönen taukopaikan pihalle ja sisällä hörppäsimme kahvit.

Matka jatkui läpi hämärtyvän illan. Kiteellä ei tuntunut olevan pontikkatehtaan tehtaanmyymälää, joten ajelimme hissukseen kohden Tohmajärveä ja sieltä löytyikin pienen soratien päästä Jouhkolan Hovi. Hövelin savokarjalaisen isännän saimme suostuteltua antamaan meille huoneen ja pääsimme oikomaan väsyneitä jäseniämme.

Aamulla tutkittiin hovin pihapiiriä ja isäntäkin oli herännyt, koska huuteli jo meille rappusiltaan aamukahville. Kahvit kun oli nautittu niin jopa taas suuntasimme tien päälle.
Tie jatkui kohti itärajaa, mutta ilman passeja ja propuskoita oli turha yrittää Niiralan raja-asemalta yli, kurvasimme siis Värtsilän kylään. Alkuperäinen Värtsilähän jäi rajan väärälle puolelle ja tämä nykyinen on vain pieni kyläpahanen maitolaitureineen ja kyläkauppoineen.
Rikastutimme kauppiaan kassaa ostamalla matkalle pientä mutusteltavaa.
Tie jatkui pitkin itärajaa koilliseen ja välillä oltiin rajavyöhykkeelläkin. Ja sitten tupsahti tienviereen ensimmäinen tsasouna

Kristuksen kirkastumisen Tsasouna Saarivaara

Saarivaaran tsasouna vihittiin vuonna 1976. Tsasounan rakensivat Laatokan Karjalan Nuorisoseurojen liitto ja Saarivaaran Nuorisoseura Sarastus, jotka lahjoittivat valmiin tsasounan Ilomantsin seurakunnalle. Tsasounassa on deisis-aiheinen ikonirivi. Saarivaaran kylälle noustaan vuosittain praasniekan aikaan Kristuksen kirkastumisen juhlana (Spuassa) 5.-6.8. ristisaatossa. Jumalanpalveluksen jälkeen toimitetaan vedenpyhitys läheisellä lammella ja pyhitetyllä vedellä siunataan marja- ja juuressato, kulkuneuvot, talot ja ihmiset. Nuorisoseuran talolla juhlan aikaan järjestetään bessodat (illanvietto) perinteiseen, mutta luovaan tapaan runoineen, lauluineen ja leikkeineen. Tsasounan sanotaan olevan kopio rajan taakse jääneestä Tolvajärven tsasounasta.

Matka jatkui eikä karhuja näkynyt, vaikkakin iltapäivälehdissä juuri oli ollut juttua rajaseudulla kaadetuista karhuista. Ehkä ne oli kaikki ammuttu.

Seuraava tsasouna löytyi Mutalahden pikkukylästä

Neitsyt Maarian syntymän Tsasouna Mutalahti

Tämä muistutti jo perinteistä kirkkoa ja ovet oli visusti lukossa tässäkin Herran huoneessa.

Tie jatkui kohti EU:n ja Suomen itäisintä kylää, Möhköä. Se ei selvinnyt, mitä tuo kummallinen sana tarkoittaa, mutta Möhkössä on aikoinaan sijainnut isohko ruukki ja läheisestä koskesta oli saatu ruukin käyttövoima. Koski oli ohitettu pikkuruisella kanavalla, josta käsipelin oli sulkuja vinssattu kiinni ja auki.

Möhkön Manta

Möhkön ruukkimuseon alueella, Koitajoen rantatöyräällä viettää eläkepäiviään asuntoproomu Möhkön Manta, jossa nykyisin toimii kesäkahvila. Siis painotus sanalla kesä. Kahville oltaisiin menty, mutta lappu ovessa kertoi kesän olevan ohi ja kahvinkeitto tyystin loppunut. Ei auttanut vaikka kuinka hakkasimme vanhan proomun kupeita. Käännyimme siis kotimatkalle.

Möhköstä kolmekymmentä kilometriä länteen ajettaessa tulimme Ilomantsin taajamaan vai liekö ihan kaupunki nykypäivänä. Ainakin siellä oli iso kirkko.

Pyhän Profeetta Eliaan kirkko Ilomantsi


Ilomantsin pyhän profeetta Elian kirkko on Ilomantsissa sijaitseva Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Viisikupolinen kirkko on vuodelta 1892 ja se on Pietarin Pyhän synodin arkkitehti S.V. Sadovnikovin piirtämä.
Ilomantsista matkamme jatkui eteenpäin kohti läntistä sivistystä. Matkan varrella oli hauskoja paikannimiä kuten Jerusalemi, Kauneus ja Taivaanpankko. Muuten maisemat olivat enemmän tai vähemmän pusikkoa.

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen Tsasouna Kovero


Pyhittäjä Herman Alaskalainen oli Valamon munkki, joka lähti lähetystyöhön Alaskaan 1700-luvun lopulla ja perusti sinne Uuden Valamon luostarin. Hän on ensimmäinen Amerikan mantereen ortodoksisista pyhistä. Koveron tsasouna on saatu lahjoituksena kirjailija Elina Karjalaiselta vuonna 1996. Ikonit on maalannut Joensuun piispa Arseni. Tsasouna ei ollut lukittu, vain iso hakanen piti ovea kiinni, joten uskalsimme kurkistaa sisälle ja taiteilla puumerkkimme vieraskirjaan.


Pyhän Nikolauksen kirkko Joensuu


Kirkko kuuluuu Joensuun ortodoksiseen seurakuntaan, joka on Helsingin jälkeen Suomen toiseksi suurin. Kirkon arvokkaimpana osana voidaan pitää ikonostaasia, joka on maalattu Pyhän Aleksanteri Nevskin Iavrassa Pietarissa. Kirkon sisällä on yhteensä noin 350 seisomapaikkaa. Kirkon näyttävästä irtaimistosta osa on saatu lahjoituksina, kuten ehtoollisvälineet, kruununvalaisin ja evankeliumikirja. Museoviraston suojelema arvokas rakennus on ollut vuosien saatossa väriltään vihertävä ja valkoinen, kunnes se maalattiin 90-vuotis päivänsä kunniaksi ruskeaksi. Ei ollut auki tämänkään kirkon ukset hetken hiljentymiselle.

Joensuusta lähdimme kohti Outokumpua. Ajelimme pitkin pikkuteitä ja yllättäen sattui matkamme varrelle taas uusi ortodoksipyhättö

Jumalanäidin Tihvinän ikonin kirkko Viinijärvi


Jumalanäidin Tihvinän ikonin kirkko on Taipaleen ortodoksisen seurakunnan pääkirkko. Kirkko valmistui 1906 ja kirkon on suunnitellut sortavalalainen rakennusmestari J. O. Leander, arkkitehtuuriltaan se on jugend-vaikutteinen ristikirkko. Kirkko rakennettiin pääosin venäläisen kauppiaan Ivan Stretskovin lahjoitusvaroilla ja hänen toivomuksestaan kirkko pyhitettiin Jumalanäidin Tihvinän ikonin muistolle. Kirkon on vihkinyt käyttöön 09.11.1906 arkkipiispa Sergei.

Outokumpuun päästiin ja käytiin syömässä pizzaa paikallisessa pizzeriassa, jotta jaksoimme jatkaa matkaa. Sitä ennen kuitenkin paikallinen ortodoksikirkko

Pyhän Hengen kirkko Outokumpu



Outokummun kirkko valmistui ensin tsasounaksi. Sen on suunnitellut rakennusmestari Uuno Korhonen käyttäen esikuvanaan Impilahden Kitelän kylän vanhaa kirkkoa. Silloinen rukoushuone rakennettiin pääosin valtion jälleenrakennustuen turvin, mutta Outokummun alueelle sotien seurauksena muuttaneet ortodoksit, mm. Impilahden pitäjästä, vastasivat suurella talkootyöllä rakennustöistä. Perinteisen karjalaistyylisen tsasounan vihki käyttöön arkkipiispa Herman 07.06.1954 ja tsasouna pyhitettiin Pyhän Hengen kunniaksi. Tsasounan vihki kirkoksi v. 1986 silloinen Joensuun piispa Tiihon.

Ilta jo alkoi hämärtyä kun pitkin pikiteitä kurvailimme matkamme viimeiseen hengelliseen kohteeseen, Valamon luostariin, Heinävedellä.

Sielläkin on komea kirkko, joka oli myös auki, jotta pääsimme sytyttämään tuohuksen.

Kristuksen Kirkastumisen kirkko Valamo


Marraskuussa 1973 perustettu yhdistys Valamon Ystävät ryhtyi aktiivisesti keräämään varoja luostarin uuden kirkon rakentamiseen. Myös kirkkokunta tuki näitä toimia merkittävästi. Arkkitehti Ivan Kudrjavzev laati kirkon piirustukset Bysanttiin pohjautuvaan Venäläiseen kirkkoarkkitehtuurin tyyliin ja silloinen arkkipiispa Paavali siunasi tulevan kirkon paikan syksyllä 1975. Kirkko oli viimeistelyjä vaille valmis v. 1976 ja se pyhitettiin Kristuksen kirkastumiselle. Kirkon ikonit kunnostettiin pääasiassa Laatokan Valamosta mukaan otetuista ikoneista.
Uusi Kristuksen kirkastumisen kirkko vihittiin käyttöönsä juhlallisin menoin 5. kesäkuuta 1977 arkkipiispa Paavalin lukuisan ulkomaisen vierasjoukon ja kotimaisen papiston avustamana. Kirkkoon on kunniapaikalle laitettu Suomen historiallisesti merkittävin ikoni, Konevitsan Jumalanäiti, joka sodan melskeissä tuotiin vuonna 1940 Suomeen ja sijoitettiin luostariin vuonna 1956.

Vielä jaksoimme Juvalla pysähtyä kaffelle ja illan hämärtyessä kiidimme hirviä väistellen kohti kotia, jonne saavuimmekin iltakahdeksan jälkeen ja kyllä sauna maistukin lähes tuhannen kilometrin lenkin jälkeen






torstai 11. syyskuuta 2008

Kuurin kyntäältä koto-Suomeen



Näin v. 2007


En vielä sähköpostin lomavastaajaan viestiä kirjoittaessani aavistanut millaisen unohtumattoman loman tänä vuonna viettäisin Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Viro on tullut tutuksi aikaisemmilta kesän lomamatkoilta. Lähes jokainen kyläpahanen ja kaupunki on koluttu moneen kertaan.

Tänä vuonna yövyimme Kuremäen luostarissa ja sen jälkeen tarkoituksena ajaa Latvian läpi Liettuaan.
Ensimmäinen ilta sujuikin Kuremäen luostarin iltavesperissä. Luostari perustettiin vuonna 1891 ja tällä hetkellä siellä kilvoittelee 160 nunnaa. Nunnat hoitavat kaikki luostarin työt aina peltotöistä, karjanhoidosta ja halonhakkuusta käsitöihin ja ikonimaalaukseen. Ainoastaan Jumalanpalveluksen pitämiseen tarvitaan miespuolinen pappi.
Luostarin puutarhassa kasvatetaan valtavat määrät ruusuja ja pioneja, jotka juuri käyntimme aikana kukkivat täydessä loistossaan.

Ristikukkulalla

Ajoimme läpi Latvian Liettuaan, koska se oli meille tuntemattomampi matkakohde. Lähellä Siaulian (Sauli) kaupunkia sijaitsee ristikukkula. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen! Kukkula on itse asiassa muodostunut sinne tuoduista risteistä.

Ristikukkulan ristit mainittiin ensimmäisen kerran aikakirjoissa vuonna 1850, mutta uskotaan, että ensimmäiset ristit tuotiin paikalle jo muutamaa vuosikymmentä aiemmin. Vuoden 1831 kapinassa omaisensa menettäneet perheet toivat ehkä ristejä kukkulalle, sillä tsaarinaikainen hallitus ei sallinut perheiden kunnioittaa kuolleita säädyllisesti tuohon aikaan.
Poliittisten muutosten jälkeen vuonna 1988 Ristikukkulan arvostus muuttui täysin ja siitä tuli myös suosittu turistikohde. Ristejä kukkulalla oli kymmeniä tuhansia ja parkkipaikalla niitä myytiin kojuista lisää.

Matka jatkui Klaipeidan kaupunkiin, joka on Liettuan ainoa satamakaupunki Itämerellä. Aivan vahingossa löysimme suorimman tien lauttasatamaan, josta matka jatkui lossilla ehkä matkan odotetuimmalle osuudelle, Kuurin kyntäälle.
Kuurin kynnäs eli Neringan niemimaa on ainutlaatuinen luonnonsaareke koko Euroopassa. Se on merestä kohonnut 97 kilometriä pitkä kannas, joka syntyi 5000-6000 vuotta sitten. Kannas on kiinni mantereessa ainoastaan Venäjän puolella (Kaliningrad), Liettuasta sinne on kuljettava lossilla. Raja kulkee suunnilleen kannaksen puolivälissä.

Upeita hiekkadyynejä

Alue on kansallispuisto, joten siellä liikkumista on rajoitettu. Omalla autollaan niemimaalle halajavat joutuvat maksamaan lossimaksun lisäksi myös parinkymmenen litin eli noin kuuden euron luonnonsuojelumaksun.
Tie etelään kiemurtelee pitkin kapeaa kannasta niin että vesi kimaltelee välillä idässä Kuurin laguunissa ja välillä taas lännessä Itämeressä. Ainoa paikka Liettuassa josta näkee molemmat meret yhtaikaa ja vieläpä auringon nousun ja –laskun merestä toiseen.

Lähellä rajaa sijaitsee alueen ”pääkaupunki” eli hallinnollinen keskus Nida. Nidan kylässä on paljon hienoja pikkutaloja olkikattoineen ja koristeellisine päätyineen. Kynnäs kuluu Unescon maailmanperintösuojelukohteisiin, eikä alueelle saa rakentaa uusia rakennuksia kuin entisten paikalle. Vanhat olkikattoiset kalastajatalot saa maalata vain perinteisellä ruskeanpunaisella värillä. Ikkunoita koristavat sinivalkoiset luukut ja orvokkilaatikot. Meripihkaa eri muodoissa myytiin monessa kojussa ja mukavia kotimajoitusvaihtoehtojakin löytyi. Turistimassoja tänne ei edes toivota, majoituspaikat eivät riitä. No mepä majoituttiinkin sitten neuvostoaikaiseen betonikolossiin.

Kotiinpalun I päivä

Aamulla käväisimme vielä Kaliningradin raja-asemalla ja sitten olikin aika suunnata auton keula kohti kotia. Alueen kuuluisat mustat haikarat enteilivät jo tuhon merkkejä liidellessään taivaalla ja kun lauttasatamaan oli enää vähän matkaa kuului autosta epäilyttävää ääntä.
Pian rapina muuttui kolinaksi ja paukkeeksi ja siihen matka loppui. Ja sade alkoi.
Pikainen vilkaisu konepellin alle ei tehnyt hullua hurskaammaksi, joten soitto Suomeen vakuutusyhtiön hätänumeroon, josta pyydettiin ottamaan yhteys paikalliseen hinausfirmaan ja hinauttamaan auto lähimmälle korjaamolle.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi autossa oli mukana joitain Liettuan yleisesitteitä, josta yhdestä löytyikin tiepalvelun numero ja sieltä vastasikin englanninkielentaitoinen henkilö, joka lupasi lähettää paikallisen hinurin paikalle. Koska olimme lossiyhteyden takana, aikaa saattaisi kulua parikin tuntia.
Onneksi jo runsaan puolen tunnin kuluttua hinausauto kurvasi paikalle ja auto nostettiin lavalle. matkalla Klaipeidaan otettiin hinaukseen vielä toinenkin moottorivikainen auto.

Aikanaan päästiin merkkikorjaamon pihalle, johon hinausauto automme kippasi ja maksun saatuaan lähti jo seuraavalle keikalle. Korjaamopäällikkö oli englannintaitoinen ja antoi tylyn tuomion; moottori on pahasti viallinen ja varaosien saanti kestää ainakin viikon, jopa kaksikin.

Taas soitto Suomeen vakuutusvirkailijalle, joka lupasikin hoitaa auton hinauksen takaisin kotimaahan. Kello oli jo yli puolen päivän, joten sinä päivänä tuskin mitään tapahtuisi siinä maassa, saimme siis ohjeet majoittua hotelliin. Ja sade vain yltyi.
Vain paikallista kieltä puhuva taksikuski vei meidät kinastelun jälkeen kaupungin hienoimpaan hotelliin, josta tosin jo ovelta tiedotettiin huonehinnastoa. Olimme varmaan huima näky likomärkinä ja kassit repsottaen astellessamme punaista mattoa pitkin reseptioniin.
Iltapäivä ja ilta kului puhelimen kanssa pelatessa ja saimme lopulta tiedon, että seuraavana aamuna Virolainen hinausauto lähtee Tallinnasta meitä noutamaan. Matkaa 700km, joten ei ihan aamusta kannata odottaa. Kyllä illalla uni maistui

Kotiinpaluupäivä II

Aurinkoinen päivä kului rattoisasti Klaipeidan kauniita taloja katsellessa ja iltapäivällä suuntasimmekin taksilla takaisin korjaamolle odottelemaan hinuria. Neljän aikaan soitti hinausfirman edustaja Tallinnasta ja sanoi auton olevankin jo melko lähellä ja pyysi varmistamaan ettei automme ollut missään lukitulla alueella, jollei hinuri ehdi ihan viideltä tulla. Työnsimme auton korjaamopäällikön avustuksella aidan ulkopuolelle parkkipaikalle ja istuimme nurmikolle odottelemaan hakijaa.

Aika kului ja tunnit matelivat. Vihdoin iltaseitsemän jälkeen kuljettaja soitti, että ei kestä enää kuin reilu tunti. Kahdeksan jälkeen automme oli sitten vihdoinkin virolaisen hinausauton lavalla ja kuski, vaikka oli juuri ajanut yhdeksän tuntia putkeen, lähti ajamaan takaisin kohti Tallinnaa.

Eipä siinä jäänyt meille paljon tilaa hinausauton etupenkillä melkein sylikkäin istuessamme, mutta ainakin suunta oli jo kotiinpäin.
Yö pimeni ja matka jatkui halki nukkuvan Liettuan ja Latvian. Kuormurin hurina ja lämmin hytti alkoi ramaisemaan, mutta heti kohta joka paikka oli niin puuduksissa, että oli pakko vaihtaa asentoa.

Vihdoinkin kotona

Pari kertaa pysähdyttiin jaloittelemaan ja lopultakin, aamulla viiden aikaan olimme Tallinnassa. Kuski jätti meidät Viru-hotellin pihalle ja jatkoi matkaansa, eikä huolinut automme papereitakaan, sanoi ettei niitä tarvita.
Saimme loppuaamuksi huoneen hotellista ja viiden tunnin torkkujen jälkeen alkoi taas soittelurumba joka suuntaan, että missä on auto, mihin laivaan se saadaan ja millä laivalla meidän on tarkoitus matkustaa.
Yhdessä vaiheessa saimme tietoa, että yrittävät saada automme kohta puoliin lähtevään Galaxyyn. Luovutimme äkkiä huoneen ja pikapikaa marssimme satamaan ja saimme kuin saimmekin liput samaiseen laivaan.

Muutamaa minuuttia ennen laivan lähtö tuli puhelu, etteivät saa autoa laivaan kun ei ole niitä auton papereita.
Äkkiä juosten laivan infoon ja siitä turvapäällikkö lähti viemään rekisteriotetta satamaan. laivan autokansi oli kuitenkin jo suljettu, mutta viereisellä laiturilla lähtöä teki myös Tallinkin Star jonne näimme laivan kannelta kuinka autoamme hinattiin sen sisuksiin.
Suomenlahden puolivälissä Star pyyhälsi ohitsemme ja automme olikin Helsingissä vartin ennen meitä.
Suomen päässä taas hinausauto veti automme satamalaiturille ja onneksi olin saanut tuttavan vuokraamaan autonkuljetusperäkärryn ja tulemaan meitä vastaan satamaan. Auto siirrettiin siis siihen ja viimeinen siirtymätaipale kohti kotia oli alkanut.

Viimein iltaseitsemältä olimme lopen uupuneina takaisin kotona.

Onni onnettomuudessa on, että autossa on ns. hinausvakuutus, joka korvasi hinauskulut Helsinkiin saakka sekä majoittumisemme hotelleihin. Itselle jäi maksettavaa vain matka kotomaassa ja tietenkin auton parin tonnin koneremontti.

Matkailu avarataa – ainakin kukkaroa – mutta uutta reissua taas jo suunnitellaan

Aina sattuu kun tapahtuu



Tämä tapahtui muutama vuosi sitten Tallinnassa
:

Koska laivan lähtöön oli vielä muutama tunti aikaa, päätimme käydä syömässä jossain Tallinan monista ruokapaikoista. Vanhankaupungin ruokalat olivat budjettimme ulkopuolella, eihän niissä hienoissa kuitenkaan saa kuin pramean lautasen, jossa kaksi parsaa ristissä ja ripaus tomusokeria reunassa. Aikuisen nälkä ei semmoiset lähde minnekään, rasvaista ja suolaista sen olla pitää.

Sopiva pizzeria löytyi läheltä rautatieasemaa ja lähes tyhjä parkkipaikkakin oli ihan vieressä. Auton ovet visusti lukkoon, etteivät varkaat pääse anastamaan tuliaisia ja kaikki vähänkin arvokas penkin alle piiloon uteliailta katseilta. Lämmin syyspäivä antoi vielä riisua päällystakinkin pois ja sekin sopivasti peitti takapenkillä olevia kasseja.

Pizza oli maukasta ja edullista ja maha killillään lyllersimmekin sitten puolen tunnin päästä takaisin autolle. Autolle saavuttua ihastelin kuinka siistin näköinen automme oli sisältä, vaikka koko viikonloppu oli kurvailtu ja shoppailtu veljeskansan parissa.

Sitten tajuntaan iski miljoonan voltin voimalla – onhan se auto siisti sisältä, kun se tyhjä. Pikaisesti ovenkahvaan kiinni ja aukihan se ovi oli. Ja kaikki muutkin ovet takapaksia myöden. Poissa olivat ostokset ja takit, passitkin olivat takin taskussa, kaljalaatikot ja tuliaisnamut. Kelvannut oli myöskin vanha putkikassi, kamerat ja navigaattorit.

Heti kun vapina oli tauonnut, soitettiin poliisille, joka lupasikin laittaa partion paikalle. Sitten soittamaan laivayhtiöön, konsulaattiin ja koto-Suomeen. Laivakin jo lähti satamasta ilman meitä surumielisesti torvellaan töräyttäen, rikostutkijoita ei vaan kuulunut. Otsasuonet jo alkoivat uhkaavasti pullistella ja puhelimesta akku loppua ja autolaturin olivat hunsvotit vieneet.

Viimein paikallinen mustamaija kurvasi parkkipaikan toisella puolella, mutta mitä kummaa, ei aikonutkaan tulla meitä auttamaan. Onneksi liikkuivat sen verran hiljakseen, että juoksemalla sai auton kiinni ja sitten alkoi selitys ja molotus. Nuoret poliisipojat yrittivät naama punaisina selittää, että ei kuulu heidän piiriinsä, piirin raja kulkee juuri parkkipaikan puolivälissä. Ja kurvasivat pois. Jo alkoi rauhallistakin matkaajaa keittämään.

Hyppäsimme autoon ja ajoimme suorinta tietä pääpoliisiasemalle tekemään ilmoitusta törkeästä ryöstöstä ja poliisin välinpitämättömyydestä. Tulkki suoritti kuulusteluja ja rikospaikkatutkijat kuvasivat auton lukkoja. Nuoret poliisipojatkin parkkipaikalta kurvasivat onnettomuudekseen aseman pihalle ja tehtyämme selvää toveri majuri poliisikomentajarouvalle iltapäivän tapahtumista, saivat pojat viron- ja venäjänkielisen läksytyksen. Korvat punaisina pojat luikkivat poliisiaseman suojiin.

Kuulustelupöytäkirja luvattiin toimittaa Suomeen, kunhan se olisi ensin kulkenut Viron poliisibyrokratian läpi. Seuraavana oli vuorossa konsulaatti josta saimmekin kamalilla pikakamerakuvilla varustetut pikapassit puolessa tunnissa. Onneksi konnilta oli luiskahtanut auton rekisteriote etupenkin alle, ilman sitä olisi auto jäänyt sillä kertaa Viroon. Saimme illan viimeisen autopaikan puoliltaöin lähtevään rahtilaivaan ja aamulla olimme silmät ristissä Helsingissä josta vielä oli parin tunnin ajo kotiin ja suoraan töihin.

Monien kyselyjen ja pyyntöjen jälkeen saimme sitten vihdoin virallisen kuulustelupöytäkirjan ja kadonneiden tavaroiden luettelon Tallinnasta ja pääsimme anomaan vakuutusyhtiöltä jonkinmoista korvausta. Vuoden päästä tapahtumasta tuli Tallinnan poliisiprefektuurilta virallinen ilmoitus siitä, että jutun tutkinta on lopetettu tuloksettomana, liekö asian eteen mitään tehtykään.

Sen jälkeen olemmekin Tallinnassa käydessämme tarkkaan katselleet vastaantulijoiden takkeja, omat kyllä tunnistamme jos vastaan tulevat. Ja jos tulevat, voitte uskoa, ettei niiden takkien sisällä ole silloin mukava olla…

Blogi avattu!

Matkakertomuksemme ovat ympäri nettiä ja ties missä. Vastedes kirjoittelen niistä tähän blogiin ja laitan linkit vanhempiin juttuihin ja kuviin.