maanantai 18. toukokuuta 2009

Türiin ja takaisinkin

.
Sankarimatkaajat seikkailevat vaikka sairaanakin. Nimittän virus iski. En tiedä liekö sika- vai lintuinfluenssa, ääni katosi, kuume seilaa ylös ja alas, päätä särkee ja vapisuttaa.
Mutta koska liput oli jo tilattu ja maksettu - matkaan vaan.
Lähdimme petiautolla perjantaina illan hämärässä ja paria tuntia myöhemmin jonottelimme taas laivaan Helsingin Katajanokalla.
Koska laivaan jonottivat kaikki muutkin, autoja oli satamäärin, teimmekin yhteistuumin päätöksen, että jäämmekin auton petiosastolle huilaamaan laivamatkan ajaksi.
Kiellettyähän autokannella olo on matkan aikana, mutta autossa on tummennetut lasit ja vielä verhotkin, kuka meitä sieltä näkee?
Vihdoin iltayhdeksältä ajelimme ramppia pitkin laivan uumeniin. Olimme tekevinämme lähtöä autolta ja kun silmä vältti, hyppäsimme takaosaan ja verhot kiinni ja peiton alle.
Laiva lähti ja koneiden hurinassa oli mukava vällyn alla huilata ja jopa torkahtaakin. Tunnin päästä heräsimme hiestä valuen, kuuma oli kuin saunassa. Ikkunat raolleen ja takaovea auki, mutta ei sekään auttanut, koko autokansi oli lämmin kuin turkkilainen höyrysauna. Melkein auton vieressä vielä isot lämmityskennot puhalsivat lisää kuumaa ilmaa.
Loppumatka menikin sitten hikeä kuivatellessa mutta viimein puoliltaöin laiva saapui Tallinnan satamaan ja lastausluukut aukaistiin, sieltäpä puhalsi virkeä raikas tuuli.
Ulos jonottaessa seurasimme erästä virolaiskuskia, joka väkisinkin olisi halunnut etuilla jonossa, yritti peruutella autoaan joka väliin. Laivan henkilökunta sai vähän väliä olla tuuppimassa autoa takaisin. Lopulta kuskilta paloi hermot ja lähti tekemään valitusta ties minne. Sillä aikaa mekin sitten jo pääsimme ulos ja ajelimme läpi öisen kaupungin. Liikennettä oli enemmän kuin päiväsaikaan, mutta kohta jo köröttelimme kohti 100km päässä siintävää Türin kaupunkia ja sen puutarhamessuja.
Kylä toisensa jälkeen ohitettiin, onneksi hirvet ja peurat pysyivät pois tieltä ja vihdoin vähän ennen kahta aamuyöllä kurvasimme messualueen portinpieleen. Sitten vaan valot sammuksiin, riittävästi vaatetta päälle - ulkona oli 2 astetta lämmintä, eikä autossa ole mitään lisälämmittimiä - ja sitten vaan paksujen peittojen alle muutamaksi tunniksi nukkumaan.
Aamulla heräsimme nenä huurussa, muutoin kyllä tarkeni nukkua. Auton ulkopuolella olikin sitten toinen juttu. Maa oli kuurassa ja valkoisena, auton ikkunatkin jäässä, melkoinen halla ollut johonkin aikaan aamuyöllä.
Kaffepannu porisemaan kaasukeittimeen, jotta taas saisimme omat sisäiset koneemme käyntiin.
Puutarhamessut eivät olleet vielä avattu, lipunmyyjäkin taisi vielä nukkua, kun jo marssimme alueelle. Paleltuineita kesäkukkia, jäisiä orvokkeja ja käpristyneitä tomaatintaimia näkyi monessa paikassa, onneksi osa myyjistä oli illalla suojannut tuotteensa harsolla tai nostellut ne autoonsa yön ajaksi.
Olemme käyneet nyt 7 vuoden ajan joka kevät täällä Türissa näillä messuilla ja ainakin näin harrastaja-pihanlaittajan näkövinkkelistä messut ovat menneet koko ajan huonompaan suuntaan. Yhä enemmän ja enemmän alueelle on tullut kaljatelttoja, pomppulinnoja ja ihmeraastimen myyjiä. Suuret puutarhatukut tarjoavat aarikaupalla samaa ja mielikuvituksetonta tusinakukkaa kuin muutkin.
Paikalliset mummut ja papat itsekasvattamine taimineen ja omalta pihalta kaivettuine juurakoineen on tungettu aina vain pienemmälle alalle.
Kai tämä on sitä nykyaikaa.
Oma automme täyttyi tuota pikaa mummojen taimista, takaisin mennessä emme enää voisi huilata auton kyydissä laivamatkaa.
Kymmenen jälkeen oli messualue jo täynnä vierailijoita, kapeilla käytävillä ei päässyt eteen eikä taakse. Lopetimme siis kulutusjuhlan ja lähdimme kohti Pärnua.
Viime vuodelta oli mielessä paikka, jossa kasvoi valtoimenaan villejä kevätesikoita, lapiokin oli varattu kaivuutöitä varten autoon mukaan.
Joku muukin oli ehkä käynyt esikoita kaivamassa, paikalle oli nyt ilmestynyt yksityisalueen kyltti ja pääsy kielletty.
No sitten vaan vauhdilla Pärnun torille, jossa vielä papat ja mammat myivät meille jokusen taimen ja pussillisen siemenperunoita. Muutakin mukavaa tuli ostettua Pärnun marketeista ja tuhlattu viimeiset Viron kroonit, sitten keula kohti Tallinnaa.
Matkalla muistui toinenkin kevätesikkopaikka erään levähdysalueen pusikossa ja siellähän niitä oli. Maa oli kyllä sen verran kovaa, että lapiokin katkesi, saimme kuitenkin jokusen taimen pussiin kaivettua.
Satamassa pääsimme melkein heti ajamaan laivaan, vaikka lähtöön oli vielä tunti aikaa (hienoa Viking Line!) ja sitten vaan tylsänä istuttiin koko matka ruokailijoille varatussa pöydässä ryyppäämässä vuoron perää vesilasista paheksuvien ruokailijoiden harmiksi.
Lopulta illalla yhdeksän jälkeen pääsimme taas ajamaan moottoritietä kohden kotia ja ennen yhtätoista oltiinkin jo väsyneinä mutta onnellisina oman kodin lämmössä viltti korvilla unten mailla.