lauantai 25. heinäkuuta 2009

Seikkailijat Savonmaalla

Yhtäkkiä perjantai-iltana alkoi tehdä mieli Hanna Partasen kalakukkoa.
No niitähän saa Kuopion torilta. Äkkiä retkivehkeet autoon ja matkaan. Pimenevästä illasta ei voinut puhua, aurinko paahtoi täydeltä terältä ja lämpötila kipusi hellelukemiin, vaikka kellon mukaan oli jo ilta.
Mikkelistä käännyimme välillä kulkemaan Pieksämäen kautta, josko siellä olisi jotain näkemistä. Turha toivo, samaa pusikkoa tämänkin tien varrella.
Pieksämäellä ajeltiin hetki ristiin rastiin, mutta eipä mitään sykähdyttävää jäänyt mieleen. Onneksi kuitenkin oli Hesburger, josta saimme iltaevääksi pekonijuustohampurilaisateriat, siinäpä huikopalaa kerrakseen.
Vähän ennen Suonenjokea löytyikin sopiva vanhan tien pohja, jonne automme parkkeerasimme ja sitten olikin aika yrittää saada hetki nukuttua täydellä vatsalla ja helteessä, joka vielä iltakymmeneltä oli +20, autossa sitäkin enemmän.
Yöksi oli luvattu sadetta, mutta mitä kukkua, aamu valkeni pilvisenä mutta poutaisena. Aamutoimien aikana tuli kuitenkin muutama tippa vettä, mutta sitten sekin lysti loppui.
Lähdimme kohti Kuopion toria. Nämä savolaisveijarit ovatkin aamu-unisia, puoli kahdeksalta vasta muutama kauppias viritteli kojuaan torille, onneksi sentään saimme aamukahvit ja -sämpylät takaoven kautta.
Myös se Hanna Partasen kalakukko saatiin ostettua, tosin hinta oli aika huima, 19 euroa/kg ja kilon kukko ei vielä kummonen ole.
Keskustan kaupat aukenivat vasta kymmeneltä, lähdimmekin siis tutustumaan Kuopion ympäristöön.
Sattumalta löysimme Siilinjärven Toivalan kylästä Jumalansynnyttäjän Kuolonuneen Nukkumisen Tsasounan pienen kinttupolun päästä. Kuinkahan sinne umpihangessa ja rollaattorilla mahtaa päästä? Kai se on sitä kilvoittelua...
Lentokentän päässä katselimme hetken Suomen Ilmavoimien vanhan Fouga Magister harjoitushävittäjän taitolentoesitystä. Näitä koneita Suomessa ei ole enää lentokuntoisena kuin kaksi.
Sitten naputeltiin navigaattoriin Ortodoksisen kirkkomuseon osoite ja annettiin koneen viedä.
Museo löytyikin, kuvaus sisällä totta kai kielletty, mutta saipa ulkoa kuvan.
Sisällä oli kahdessa kerroksessa paljon mielenkiintoista vanhaa esineistöä luovutettuun Karjalaan jääneiden luostareiden, Valamon, Lintulan ja Konevitsan luostareista sekä myös pohjoisesta, Petsamon pikkuluostarista.
Kirkollisen annin jälkeen etsimme kotvan aikaa Kuopion keskustasta ortodoksista lahja- ja kirjamyymälää, muttei löydetty.
Kauppahallikin oli jo auki, sieltä saatiin ostetuksi italialaista raakamakkaraa, sitä kun grilliin heittää, muuttuu paatuneinkin kasvissyöjä lihansyöjäksi.
Läheltä matkustajasatamaa löytyi vielä Pyhän Nikolauksen katedraali, ovet tiukasti lukossa.
Kuopio oli nähty, siispä kalakukolla varustettuna lähdimme kohti kotia.
ABC Pitkälahdessa söimme grillihärkää ja ABC Juvan ohi ei kerta kaikkiaan pääse poikkeamatta samoissa tiloissa olevaan Q-point elämysmyymälään. Siellä myydään kaikkea tarpeetonta kodin sisustustavaraa kalliiseen hintaan.
Vielä kun poikkesimme Ristiinan Realisointikeskuksessa ostamassa halvalla lisää roinaa niin kohta jo olimmekin taas kotona. Ihan ei keritty olla matkalla vuorokauttakaan, parikymmentä minuuttia jäi vaille

Ei kommentteja: